sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Portviiniglögiä. viikunagrissinejä ja poro-piparjuuritahnaa

Täytyyhän Isänpäivän juhlinta aloittaa alkupaloilla. Tämä resepti on hyvä vaikka glögijuhliin, pikkujouluihin tai joulunajan juhlintaan.

Kaikki reseptit olivat uudessa Maku-lehdessä.


Portviiniglögi, 6 annosta

5 dl karpalomehua (tai granaattiomenamehua)
1/2 tl neilikkaa (kokonaisia)
4 kpl tähtianista
2 kpl kanelitankoa
2 rkl muscovadosokeria
2 dl portviiniä
2 dl punaviiniä (täyteläistä)

Mittaa kattilaan mehu, mausteet ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi sekoitellen ja keitä kannen alla 5 minuuttia.

Jäähdytä ja anna glögin maustua viileässä tunnin ajan.

Siivilöi halutessasi mausteet pois mehusta. Kuumenna mehu uudelleen kattilassa. Lisää portviini ja viini. Kuumenna, mutta älä enää keitä.

Tarjoa mausteinen portviiniglögi lämpimänä.

Viikunagrissinit, n. 30 kpl

3 dl vettä (haaleaa)
15 g hiivaa
1 tl suolaa
1/2 tl rosmariinia
3/4 dl oliiviöljyä
7 1/2 dl vehnäjauhoja (erikois)
100 g kuivattuja viikunoita (hienonnettuna)

Liuota murennettu hiiva haaleaan veteen. Sekoita joukkoon suola, rosmariini ja oliiviöljy. Lisää jauhot vähän kerrallaan samalla vaivaten. Lisää lopuksi viikunat.

Kohota taikinaa peitettynä tunnin ajan.

Kumoa taikina jauhotetulle alustalle. Jaa taikina 30 palaan. Pyörittele palat ohuiksi ja pitkiksi tangoiksi. Nosta ne kahdelle leivinpaperoidulle uunipellille.

Paista viikunagrissineitä 225-asteisen uunin keskitasolla 8–10 minuuttia, kunnes leipätikut saavat kauniin värin. Jäähdytä viikunagrissinit ritilällä.







Poro-piparjuuritahna

250 g tuorejuustoa (piparjuuri, esim. Cantadou)
100 g kylmäsavustettua poroa
200 g turkkilaista jogurttia
1/2 dl lehtipersiljaa (hienoksi silputtuna)
2 rkl roseepippuria (rouhittuna)
1/4 tl mustapippuria

Notkista tuorejuusto kulhossa. Lisää hienonnettu savuporo, jogurtti, persilja, rosee- ja mustapippuri. Tarkista poro-piparjuuritahnan maku.



Tarjoa poro-piparjuuritahna viikunagrissinien kanssa.

Isänpäivän menu: nyhtöpossupitat

Isänpäiväksi kunnon äijäruokaa eli paljon lihaa ja vältetään kasviksia.

Koko kesän ja syksyn on eri blogeissa ollut reseptejä nyhtöpossusta eli pullet porkista. En yleensä syö kovin paljon lihaa, joten liharuuat saa olla aika rauhassa, enemmän kokkailen kalaa tai kasviksia - ja vähän kanaakin. Mutta täytyi sitä lähteä kokeilemaan miten tuon paljon kohutun pullet porkin valmistus sujuu...

Kävin katsomassa montaa eri ohjetta ja lopulta päädyin kokeilemaan Annan Ruokasurffausta blogin possua, joka vaikutti kaikista mielenkiintoisemmalta.Seuraavassa siis resepti melko suoraan Annan blogista.



Pulled pork (ylikypsää mausteista nyhtöpossua)



Aloita tekemällä kuivamauste-rub lihalle.

2 tl suolaa
2 tl mustaapippuria myllystä
2 tl tulista savupaprikajauhetta

Possua n. 1-1,5 kg.voi olla kasler, mutta meillä oli ulkofile tarjouksessa, joten tein tämän siitä.

Hiero kuivamausteseos kuivatun lihan pintaan ja laita esim. paistopussissa jääkaappiin maustumana vuorokaudeksi.
















Seuraavana päivänä ota liha tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön ja tee sillä välin kastike:

Barbeque-kastike


1 sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä
öljyä paistamiseen
n. 1 dl tomaattipyrettä
2 dl vettä
3 dl punaviiniä
2 dl ruokokidesokeria
1 rkl Dijon sinappia
1 dl punaviiniviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
½ - 1 chili paloiteltuna
2 rkl worcestershirekastiketta

Freesaa sipuli kattilassa öljyssä. Lisää kaikki muut aineet kattilaan ja anna porista pienellä lämmöllä n. 45min - tunti. Tarkkaile kastikkeen koostumusta. Jos kastike näyttää liian paksulta, lisäile vettä tai viiniä tarpeen mukaan.

 Kaada barbeque-kastiketta possun päälle ja laita 120 asteiseen uuniin n. 4 tunniksi. Possun voi antaa rauhassa paistua, sitä ei tarvitse vahtia eikä kytätä. Käytin pasitamiseen paistopussia, vaikka tarkoitus ilmeisesti oli paistaa vuokassa, mutta pysyi uuni puhtaana pussin ansiosta.

Kun possu on paistunut ota se pois uunista ja anna levähtää n. 30min.

Sen jälkeen revi kahdella haarukalla possun liha suikaleiksi. Liha on niin kypsää, että se irtoaa ja lohkeilee todella helposti.

Sekoita lisää bbq-kastiketta lihan joukkoon ja ennen tarjoamista lämmitä seos uunissa.

Sillä aikaa kun possu paistuu on aika leipoa pita-leivät.

Pita-leivät, n. 8-10 kpl


3 dl vettä
10-12 dl (durum)vehnäjauhoja
6 tl sokeria
1 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa

Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Lisää siihen sokeri ja kuivahiiva.

Mittaa puolet jauhoista astiaan, ja sekoita suola niihin. Tämän jälkeen lisää neste. Sekoita ja alusta kokoajan jauhoja lisäten. Alusta kunnes taikina on sopivan kimmoisaa. Saa jäädä aika pehmeäksi.

Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan.

Kun taikina on turvonnut kaksinkertaiseksi alusta ilma pois ja kaada leivonta-alustalle. Jaa taikina 8 tai 10 yhtäsuureen osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kauli niistä halkaisijaltaan noin 15cm ohuita leipäsiä. Anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin 20 min.

Lämmitä uuni 225-asteeseen. Juuri ennen uuniinlaittamista suihkuta suihkepullolla vettä leipien pinnalle (tai valele vettä pensselillä). Paista 8-10min ja jätä liinan alle jäähtymään. Leipien pitäisi olla sisältä ontot, jolloin täyttäminen on helppoa.







Lisäksi voi tehdä raikasta coleslaw salaattia possun lisukkeeksi leipien väliin..

Coleslaw

puolikas keskikokoisesta kaalista, ohuina suikaleina
2 porkkanaa raasteena

Kastike coleslawiin:

1 dl majoneesia
1 dl ranskankermaa
3 tl valkoviinietikkaa
1 rkl dijon - kokojyväsinappia
ripaus suolaa
1 tl sokeria

Leikkaa kaali ja porkkanat ohueiksi suikaleiksi. Tee kastike ja sekoita kaalin ja porkkanan joukkoon. Salaatti kannattaa tehdä edellisenä päivänä jotta maut ovat syventyneet ja kaali ja porkkana oleentunut hieman.

Huom. jos salaatti tuntuu liian "kuivalta" tee kastiketta kaksinkertainen annos. Kastikkeen määrä riippuu kaalin koosta.

Nyhtöpossupitojen kasaaminen:


Halkaise lämmin pitäleipä ja laita paljon nytöpossua väliin. Cheddar-sulatejuustoviipale lämpimän possun päälle sulamaan, ennen coleslawta. Sitten päälle iso kasa coleslawia ja jos pidät suolakurkuista, niin pari kurkkuviipaletta on hyvä lisä.

Jos barbeque-kastiketta jäi, niin laita se tarjolle, jotta sitä voi valuttaa vielä extra annoksen posuun päälle.

Ja ei muuta kuin syömään!


Isänpäivän kakku

Veret pysäyttävän lakritsinen kakku isälle pienellä sitruunatwistillä!

Kakun taustalla on pieni sisäpiirin tarina: kesäisin mökillä kun käymme kaupassa, on aina kiva ostaa jäätelö pikku herkkuhetkeksi ostosten jälkeen. Ja aina me ostamme jonkun lakujäätelön - mitä enemmän lakua sitä parempi! Eli siis tiedän että laku uppoaa aika hyvin..

Kiroileva Siili taas liittyy pohjalaisuuteen - onnee nyt...!



Sitruuna-lakritsikastike

230 g Alku sitruuna-lakritsi karkkeja
3 dl kuohukermaa

Aloita kakun valmistus sitruuna-lakritsikastikkeesta jo edellispäivänä. Sulata Alku-karkit kuohukermaan kattilassa.
Kaada kastike vaahdotusta varten valmiiksi kulhoon.
Anna jäähtyä yön yli jääkaapissa aivan kylmäksi.


Kakkupohja

4 munaa
sama määrä sokeria ja
peruna-vehnäjauhoseosta
2 tl leivinjauhetta

Sokerikakkupohja tehdään ”kaikkea yhtä paljon” -periaatteella. Riko kananmunat lasiin. Mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria. Myös jauhoja tulee yhtä paljon siten, että puolet tai kolme neljäsosaa on vehnäjauhoja ja loppu perunajauhoja. Sekoita leivinjauhe jauhoihin.

Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi jauhoseos joukkoon pienissä erissä nuolijalla varovasti käännellen. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 24 cm).

Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla 40 minuuttia. Anna jäähtyä.


Lakritsitäyte

2,5 dl vaahtoutuvaa kevytvispiä
sitruuna-lakritsikastiketta

Vaahdota kevytvispi. Vaahdota myös kylmä lakritsikastike. Yhdistä vaahdot keskenään. Jatka vaahdottamista, kunnes seos on riittävän jämäkkää levitettäväksi.

Kostutukseen

1½ - 2 dl sitruunalimua
Kakun väliin

300 g Lemon curd-tahnaa

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan ja aseta ensimmäinen pohja tarjoilulautaselle. Kostuta limulla ja levitä päälle Lemon curd -tahnaa ja lakritsitäytettä. Aseta päälle seuraava pohjalevy ja toista sama. Nosta lopuksi päälle viimeinen pohjalevy ja kostuta sekin.


Lakukinuski kuorrutukseen

150 g Hopeatoffee karkkeja
1,5 dl kuohukermaa

Keitä kinuski. Laita kerma kattilaan ja sulata karkit kerman joukkoon. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes kinuski on sopivan paksua. Jäähdytä hieman. Kaada kinuski kakun päälle ja vie kakku hetkeksi kylmään.

Koristelu


valkoista suklaata sulatettuna

Reunalle

1 dl kuohukermaa
400 g keltaista marsipaania

Viimeistele kakku marsipaanilla. Vatkaa desi kermaa vaahdoksi ja sivele sillä kakun reunat, jotta marsipaani on helpompi levittää. Kauli marsipaani tomusokerin avulla pitkäksi kaistaleeksi, josta leikkaat kakun reunan korkuisen ja kakun ympärysmitan pituisen kaistaleen. Jätä kaistale hieman korkeammaksi kuin kakun reuna niin saat taivutettua sitä hieman kakun päällekinpäin. Jos sinulla on joku kiva marsipaanin leikkausväline, niin koristele reuna sillä. Minä käytin taikinapyörää, jolla sai pienen aaltokuvion reunaan.

Kakun päälle tein kuvion sulattamalla valkoista leivontasuklaata pienessä pussissa mikrossa. Kulmaan reikä ja pursottamaan. Tähänkin olisi parempia apuvälineitä, mutta sankari oli tulossa paikalle ja kakku piti koristella vauhdilla ja salassa, jotta yllätys pysyi viimeiseen asti, joten kuvio ei ole niin kaunis kuin olin ajatellut, mutta idea oli kiva!

Onnee vaan isälle!


lauantai 9. marraskuuta 2013

Isänpäivää odottaessa - lohi-rapupiiras

Koko päivä on mennyt olohuoneen sisustamisessa - nyt meillä on avaraa, vaaleaa ja kaunista. Huomenna isänpäivänä korkkaamme uudistuneen asuntomme, kun vieraat saapuvat Vähän olen myös selannut lehtiä, keittokirjoja ja nettiä - huomisen päivän menu on valmis. Osa valmisteluista on jopa aloitettu!

Mutta kaiken tämän touhun keskellä ei ole ollut aikaa tehdä ruoka ja nälkä kurnii... Kauppamatkalla kävin hakemassa tarvikkeita huomista varten ja samalla nappasin yhden valmiin piirakkapohjan mukaan. Jatkamme siis hävikin estoa ja teemme iltaruuaksi piirakan siitä mitä jääkaapista löytyy - ja siellä on vielä paljon hyvää tavaraa odottamassa...


Lohi-rapupiiras iltapalaksi

1 valmis piirakkapohja (tai tee pohja itse, pohjien ohje: Ranskalainen sipulipiiras ja Jauhelihapiiras)

täyte:

150 g kylmäsavulohta, suikaleina
1 prk kypsiä ravunhäntiä
muutama erivärinen kirsikkatomaatti halkaistuna
1-2 rkl tuoretta tilliä
100 g juustoraastetta
100 g tuorejuustoa, makuna tilli
2 munaa, koko M
2 dl ruokakermaa
½-1 tl sitruunapippuria





Levitä sulanut taikina pyöreän vuoan pohjalle. Nosta reunoja ylös, jotta nesteet pysyvät sisällä. 

Lado pohjan päälle ensin lohi ja ravunhännät. Halkaise tomaatit ja lisää päälle. Mausta tillillä. Ripottele päälle juustoraaste. 

Sekoita tuorejuusto, munat, kerma ja pippuri kastikkeeksi. Kaada kerma vuokaan ja paista piirakka 200 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes piirakka on kypsä ja saanut pinnalta väriä.

Tarjoile suolaisena kahvipöydän herkkuna tai viinilasin kera iltapalana.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Vihanneskastike ilman hävikkiä


Tällä viikolla vietetään Hävikkiviikkoa, jolloin tarkoitus on saada ihmiset tietoiseksi ruuanhaaskauksesta.

Osallistun tähän hyvään asiaan ja tunnustan samalla, että itsekin voisin haaskausta vähentää ostamalla vähemmän ja harkitummin ruokatarvikkeita.

Mökin jääkaappi on laitettu talviteloille ja nykyään viemme viikonlopun ruokatarvikkeet mukanamme tai ostamme paikanpäältä sen mitä viikonloppuna tarvitaan. Aina kuitenkin jotain jää ja ne tuodaan kotiin. Nyt alkaa olla sellainen tilanne kodin jääkaapissa, että muutaman viikonlopun ruokia on tuotu, mutta ruokaa ei ole paljon ehditty tehdä, joten jääkaappi pursuilee kaikkea sekalaista.
Paljon kasviksia on esim. siinä vaiheessa, että jos niistä ei kohta jotain tee, niin seuraava vaihe on siirtää ne ekojäteastiaan. 

Nappasin kaupasta työmatkalla yhden valmiin grillatun kanan ja ajattelin tehdä jämäkasviksista meille kastikkeen pastankastikkeeksi. Tuumasta toimeen:
Grillattua kanaa kasviskastikkeella pastan kera
1 grillattu kana
Kastike: 
1 rkl voita tai öljyä paistamiseen
4 porkkanaa
3 sellerinvartta
1 chili
3-4 kevätsipulinvartta
2 isoa tomaattia

1 rkl sitruunapestoa (ei välttämätön)
1 rkl aurinkokuivattuja tomaattisuikaleita
1-2 rkl oliiviviipaleita
suolaa ja pippuria myllystä
½ rasiaa tuorejuusto
Pilko kasvikset pieniksi kuutioiksi tai renkaiksi. Aloita paistaminen/hauduttaminen porkkanoista ja selleristä. Lisää loput kasvikset ja mausteet. Lisää viimeiseksi tuorejuuston loppu, jotta kastike hieman sakenee.
Tarjoa keitetyn pastan, grillikanan ja salaatin kanssa. Koristele parmesaaniraasteella.

Kaikki ruuan aineet ovat grillikanaa lukuunottamatta joko purkinloppuja tai pilaantumisvaarassa olevia kasviksia. 

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kurpitsapiirakka eli Pumpkin Pie


Kurpitsapiirakka eli Pumpkin Pie on klassinen amerikkalainen piirakka, jota leivotaan Halloween juhlan kunniaksi. Lueskelin aika monia reseptejä ja muutamia blogeja, joissa oli kyseistä herkkua tehty. Päädyin tähän aika yksinkertaiseen ohjeeseen, joka on ollut joskus Maku-lehdessä.


Kurpitsapiirakka

pohja:

3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
125 g voita
1 keltuainen

kurpitsatäyte:

2 kpl munaa (isoa) + valkuainen
425 g kurpitsaa soseena (esim. Butternut-kurpitsa)
1 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä (jauhettua)
1/2 tl suolaa
1/4 tl neilikkaa
400 g kondensoitua maitoa

Nypi jauhot, sokeri ja voi ryynimäiseksi massaksi. Lisää keltuainen ja sekoita taikinaksi.

Painele taikina pyöreän piirasvuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille. Anna jähmettyä jääkaapissa noin 30 minuuttia.


Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki. Sekoita mukaan kurpitsasose ja mausteet. Lisää mukaan kondensoitu maito vähitellen. Kaada tasainen seos piirakkavuokaan.

Paista kurpitsapiirakkaa 200-asteisessa uunissa ensin 15 minuuttia. Laske uunin lämpötilaa 175 asteeseen ja paista vielä 40–50 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tarjoa amerikkalainen kurpitsapiirakka esim. kanelilla maustetun mascarpone-kermavaahdon kera.



Kurpitsasoseen tekeminen

1 butternut kurpitsa

Halkaise kurpitsa ja kaiva siemenet ulos. Kaavi siementen ympärillä olevat rihmat vaikka jäätelökauhalla pois.

Laitan kurpitsanpuolikkaat lautasella mikroon ja kuumenna niitä esim. 10 minuuttia täydellä teholla. Jos lusikka uppoaa helposti kurpitsaan, on kurpitsa kypsää. Otan mikrosta ja anna jäähtyä.

Kaiva pehmennyt kurpitsanliha kuorista lusikalla tai jäätelökauhalla.

Lusikka käy aivan hyvin, koska tässä vaiheessa kurpitsa on pehmeää ja irtoaa melkein itsestään kuoresta.










Soseuta kurpitsa sauvasekoittimella. Jos siinä on vielä kovia kohtia, niin laitan mikroon pariksi minuutiksi ja soseuta uudelleen.

Yhdestä kilon butternut kurpitsasta tulee noin 500 g valmista kurpitsasosetta. Käytä sosetta piirakkaan tai vaikka sämpylöihin – pakasta loput. Sose säilyy hyvin pakkasessa tulevaa käyttöä varten.




Vinkki:

Älä hävitä kurpitsansiemeniä vaan paahda ne uunissa. Siemenet ovat hyvin terveellisiä.

Laita siemenet siivilään ja huuhdo juoksevalla vedellä kurpitsa pois. Levitä voipaperille ja kaada hieman öljyä päälle. Sekoita sormin jotta öljy leviää ympäri siementen. Suolaa karkealla merisuolalla tai isokiteisellä sormisuolalla.

Paista uunissa 200 asteessa 10 minuuttia ja sekoita. Paista noin 10-15 min. lisää tai kunnes siemenet ovat saaneet väriä.

Napostele vaikka pikkusuolaisena tai ripottele keittojen päälle tai salaattiin.


Pyhäinpäivän ateria halloween-ilmeellä

Hu-huu…

Vaikka Pyhäinpäivä on muutakin kuin Halloween-juhlaa, on ihan kiva laittaa ruuaksi kurpitsaa eri muodoissaan. Kurpitsapiirakka on jäähtymässä jälkiruuaksi ja nyt on aika käsitellä toinen kurpitsa pääruokaan lisukkeeksi. Ostin pienen halloween-kurpitsan tarkoituksena tehdä puolet nyt ja puolet huomenna, mutta…
Ko. pikkukurpitsa oli niin ontto, että sen reunoista ei paljon maltoa irronnut. Koko kurpitsa on siis kuorittava kuutioiksi.



Tänään meille tulee ruokavieraita: Linda ja Benny – tervetuloa!

Juhlan kunniaksi koristelimme pihan tulilla.


Ruuaksi ajattelin tehdä jotain helppoa ja kevyttä – siis kalaa. Reseptin muokkailin Ruokalan-reseptistä. Siinä oli tehty kuharullat, mutta minusta tähän käy mikä tahansa valkoinen kala. Tällä kertaa kalaksi valitsimme seifileet. Lisänä risotto ja paahdetut kurpitsat.



Haudutetut seirullat: 

4-6 seifileetä
2 dl valkoviiniä hauduttamiseen

täyte:

10 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina
10 kpl mustia oliiveja viipaleina
nippu rucolaa
suolaa
mustapippurirouhetta




Levitä kalafileet leivinlaudalle ja rouhi päälle hieman suolaa ja mustapippuria. Laita suikaloituja oliivia ja aurinkokuivattua tomaattia pieni kasa. Nosta muutama lehti rucolaa fileelle. Käännä kalan toinen puoli toisen puolen päälle ja sulje cocktailtikulla tai rullaa ja nosta vuokaan saumakohta alaspäin. Lorauta pohjalle 2 dl valkoviiniä. Paista 170 asteessa noin 20 min.



Risotto:
2,5 dl risottoriisiä
1 punasipuli
2 rkl voita
2 dl valkoviiniä
5-7 dl kasvislientä
2 dl raastettua parmesanjuustoa
1 dl mascarponejuustoa

Hienonna sipuli. Kuumenna kattilassa tai kasarissa voi ja lisää joukkoon sipulit ja riisi. Anna kuullottua hetki miedolla lämmöllä. Lisää valkoviini. Sekoita puuhaarukalla koko ajan niin kauan että neste on imeytynyt riiseihin. Lisäile kasvislientä pikkuhiljaa pienissä erissä ja muista sekoittaa risottoa usean kerran keittämisen aikana, jotta riisistä irtoaa tärkkelystä. Kun riisi on juuri ja juuri kypsää lisää vielä parmesaanijuustoraaste ja mascarponejuusto. Sekoita hyvin. Risoton pitää olla liisterimäistä ja kosteaa. Tarjoile vielä lisänä parmesaanista suikaloituja lastuja.

Paahdetut kurpitsakuutiot:
4 dl kurpitsaa kuutioituna pieneksi

mausteseos:

½ tl chilihiutale-suolaa myllystä
1 rkl kuivattua sipulia
2 tl oreganoa
mustapippuria
ripaus sokeria
voita kuullotukseen

Murskaa mausteet keskenään huhmareessa. Kieritä kurpitsakuutiot mausteissa. Sulata voita pannulla ja paahda kurpitsakuutiot pehmeiksi ja tarjoile risoton kanssa.


Vinkki: ylijääneen mascarponen voi sekoittaa kermavaahtoon ja tarjoilla jälkiruokapiirakan kanssa.


Ruuan jälkeen lähdimme hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä. Hyvää Pyhäinpäivää!

Pyhäinpäivä

Tänään on Pyhäinpäivä eli Pyhäinmiestenpäivä, kuten ennen sanottiin. Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä, jolloin illalla mennään haudoille sytyttämään kynttilöitä edesmenneiden vainajien muistolle.

Viime Pyhäinpäivä jäi erityisesti mieleen, koska hautausmaan luona sattui erittäin ikävä tapahtuma. Menimme hautausmaalle sytyttämään kynttilöitä Bengtin sukuhaudalle ja samalla katsomaan kynttilämerta, joka hautausmaalla on satojen/tuhansien sytytettyjen kynttilöiden takia. Näky oli kaunis, mutta sitä himmensi tieto erään miehen kuolemasta samaan aikaan kun saavuimme haudoille. Ilta oli pimeä ja satoi hieman eli ajokeli oli aika synkkä. Paljon autoja saapuu ja lähtee hautausmaalta ja samoin paljon ihmisiä liikkui sekä hautausmaan sisällä että ulkopuolelle. Osa juoksenteli autoja väistellen suoraan tien yli parkissa olleisiin autoihin. Ajoimme parkkiin ja samalla, kun nousimme autosta, ihmettelimme hälyä, joka oli muutaman sata metriä takanamme ajotiellä. Kävelimme haudoille ja sytytimme kynttilän. Samalla ihmiset juttelivat keskenään ja kuulimme, että juuri hetki sitten – itse asiassa varmaan kohta meidän auton takana – oli mies astunut autojen välistä ajoradalle tarkoituksena juosta tien yli, mutta oli jäänyt auton alle. Hän kuoli eikä ambulanssilla ollut mitään tehtävissä. Olimme aika apeita, kun lähdimme haudoilta ja ohitimme vainajan, joka makasi suojan alla odottamassa noutajaa…

Tämä tapahtui siis viime vuonna. Toivottavasti tästä on otettu opiksi ja ihmiset käyvät sytyttämässä kynttilät rauhallisesti ja varoen sekä autoja että jalankulkijoita.

Tästä tuli niin surullinen kirjoitus, että julkaisen tämän erikseen ja kirjoitan vähän iloisemmissa tunnelmissa varsinaisen ruokajuttuni.


perjantai 1. marraskuuta 2013

Uskomaton syyspäivä ilman värejä

Vaikka eilen aamu valkeni pienessä pakkassäässä, kirkkaana ja aurinkoisena, niin ilta loppui pimeän mustaan ja sateiseen säähän. Sateen ropistessa käytiin nukkumaan, asteita oli n. +7.

Oli iso yllätys herätä aamulla ja huomata, että järveen oli yöllä tullut pieni jää... Miten yö olikaan taas kääntynyt pakkasen puolelle?

Outoa, mutta kivaa, koska päivästä tuli todella mielenkiintoisen värinen. Kyllä luit aivan oikein - värinen. Istuin ikkunan ääressä tekemässä töitä ja ihastelin koko päivän uskomatonta kirkkaan auringon, usvaisen järven, hieman harmaan sään, joka ei auringosta huolimatta muuttunut "värilliseksi". Oli kuin sää olisi ollut mustavalkoinen maalaus koko päivän - auringosta huolimatta - tai ehkä juuri siitä johtuen.

Aamu oli usvainen ja taivas muuttui punertavasta auringonnoususta siniseen harmauteen. Sitten aurinko alkoi paistaa puidenlatvojen yläpuolella ja kaikki muuttuu mustavalkoiseksi!

Otin hienoja kuvia useampaan kertaan päivän aikana ja aina valo oli sama mustavalkoinen. En siis ole käsitellyt kuvia ja muuttanut niitä mustavalkoisiksi vaan valo oli tänään mahtava. 

Nyt taas sataa. Mielenkiinnolla odotan millaiseen aamuun huomenna herään...









Vähän ennen iltaa sää lämpeni ja pieni jääpeite järvellä lähti pikkuruisen tuulenvireen myötä liukumaan pois. Tämä "jäidenlähtö" kasasi pienet jäälautat mm. järvessä olevaa kiveä vasten.