maanantai 28. heinäkuuta 2014

Heinäkuun helteitä ja muita kuulumisia


Hellettä on ollut nyt pari viikkoa putkeen. Taivas on ollut kohtalaisen pilvetön ja jo aamusta lämpömittari on kohonnut hellelukemiin. Ruokaa ei ole kovasti tehnyt mieli ja ainakaan kuumassa ja hikisessä keittiössä ei ole tehnyt mieli kauheasti seisoskella. Olen käyttänyt suurimman osan aikaa pihalla puuhailuun, auringon ottoon ja kesästä nauttimiseen. Saa sitten syksyn räntäkeleillä taas muistella kuinka kuumaa sitä kesällä olikin.


Tänään näkyi pilviä taivaalla ensimmäisen kerran moneen päivään – siis ainakin pariin viikkoon. Ja tänään on tuullut aika kovaa. Jos ukkosia on ollut, niin ne ovat kyllä meidät kiertäneet, vaikka aamusta näytti siltä, että jossain päin saattoi jyristä.


Olen muutamana yönä käynyt laiturin nokassa tähyilemässä josko iltaruskoa näkyisi, mutta vaikka vähän punerrusta on ollut, niin mitään kummoisiakaan ruskoja ei ole näkynyt. Olen päätellyt että liian kirkkaat yöt – siis pilvettömät – ovat syynä siihen, että iltaruskot ovat olleet aika laimeita. Superkuukin oli heinäkuun alussa, mutta juuri kyseisenä yönä oli taivaalla pilviä, joten jäi sekin ihme kuvaamatta. No, odotetaan elokuun kuutamoa, josko silloin tärppäisi.


Pihlaja on aivan täysi marjoja. Viime vuonna se ei tehnyt juuri yhtään marjaa ja tuli leuto talvi ja vähän lunta. Nyt se on aivan täysi marjoja – tuleeko ensi talvesta kova talvi ja paljon lunta?


Neljä sorsaa, emo ja kolme isoa poikasta, kulkee kerran päivässä mökin ohi ja ruokailee tuossa matalassa kohtaa. Se on pieni ilo, vaikka ihmettelen, missä kaikki telkät ovat? Epäonnistuivatko poikueet vai veikö hauet untuvikot. Pesintä ainakin suoritettiin asiaan kuuluvin menoin keväällä, mutta juhannuksen jälkeen on ollut telkkärintamalla hiljaista. Ei ole näkynyt montaa emoa, ja ei kyllä yhtään poikasta.


Alkukesästä istuttelin rahkapurkkeihin samettikukan siemeniä. Alun perin oli tarkoitus vain idättää purkeissa kukat ja istuttaa sitten maahan kun yöpakkaset ovat ohi. Viimetalvisen remontin aikana löysin vanhat tikkaat, jotka ovat niin huterat, että ei niitä enää tikkaina voi käyttää, mutta kukkatelineenä ne ovat aivan suloiset.

Rahkapikarit samettikukkineen ovat saaneet uuden elämän tikkailla. Kukkatikkaat koristavat ranta-aluetta ja tuovat sisutuksellisia elementtejä isolle terassille.



Keväällä sain mieheni hankkimaan meille isoja ”lavakauluksia” istutuslaatikoiksi. Lavakaulukset ovat sellaisia puureunuksia, jotka kiinnitetään tavaralavoihin. Ne näyttävät samanlaisilta kuin istutuslaatikot, vaikkakin käytettyinä niissä on vähän kolhuja ja erilaisia leimoja, niittejä ja muuta roinaa.

Siistin niitä vähän ja öljysin sekä sisältä että ulkoa, jotta puu säilyy. Sitten alkukesästä puuhastelimme meille kasvilaatikoita. Maa täällä mökillä on melko kuivaa, kivistä ja istutuspinta-alaa on vähän, jos ollenkaan. Laatikon avulla saan kohopenkin, johon istuttaa kasveja.

Laatikon pohjalle laitoimme juurimaton. Sitten tuli öljytty laatikko, jonka vuorasimme vahvalla, kosteutta kestävällä paperilla. Sitten multaa ja istutus voi alkaa.

Saunan taakse istutin perunoita. Niistä oli tarkoitus tulla juhannus- tai ainakin kesälomaperunoita. Toisin kävi. Nyt on heinäkuun loppu ja perunat alkoivat vasta kukkia pari päivää sitten. Saamme uusia perunoita vasta joskus huvilakauden päättäjäisiin. No, ensi vuonna täytyy uskaltaa istuttaa vielä aikaisemmin…


Yläpihalle laitettiin kaksi laatikkoa, toiseen tuli porkkanoita – ja pari ylijäänyttä perunaa, jotka olivat itäneet. Toisesta oli tarkoitus tulla salaattilaatikko. Istutin siihen lehtisalaattia, retiisejä, rucolaa ja pinaattia. Kaikki itivät hienosti ja olen koko kesän kastellut niitä. Tein uusintakylvönkin joskus heinäkuun alussa, mutta sitten kun retiisien lehdet olivat isoina ja rucola melkein syöntikokoista, iski tuho. Todennäköisesti kaaliperhoset kävivät munimassa ja pienet vihreät toukat söivät kaikki retiisien lehdet ja rucolat. Pinaatit ja lehtisalaatit eivät kelvanneet, mutta ne kärsivät muuten, niin että sato jäi aika heikoksi. Vähän harmittaa turha työ, mutta ensi kesäksi on harso jo ostettu – ei enää toukkien ruokkimista.


Neljäs laatikko on keittiön seinustalla ja siinä on yrttejä. Täytyy sanoa, että siitä laatikosta olen erittäin ylpeä. Yrtit ovat isoja ja voivat hyvin. Kastelen niitä joka päivä, sillä paikka on kuiva ja helteinen. Olen napsinut yrttejä ruokiin ja juomiin (minttu), mutta puskat ovat siltikin isot ja tykkäävät vain pikku napsimisesta. Ihana oma yrttipuutarha!


Helle jatkuu ja järven vedenpinta laskee. Eilen täytyi alentaa pumpun imuosaa, kun vesi on laskenut niin, että pumppu imi vain ilmaa. Vesi on lämmintä – kädenlämpöistä, kun sitä käy koukkimassa puutarhakannuun. Uida ei tänä vuonna voi ollenkaan. Vain kerran kävimme kokeilemassa saunan yhteydessä, mutta järvi on niin matalalla, ettei siinä pysty uimaan. Mutapohja ottaa vastaan alle puolessa metrissä, pohjassa on kaikenlaisia heiniä ja muita ikäviä kasveja, joten uiminen ei ole nautinto. Lisäksi vesi haisee voimakkaasti mudalta, kun pohja vähänkin pöllyää. Uida ei voi, mutta kyllä suomalainen rantamaisema silti on kaunis – ja kesä jatkuu vielä ainakin viikon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti