sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Voikukkahillo


Näin alkukesästä on ihana keräillä villiyrttiä ja kokeilla uusia herkkuja. En ole koskaan aiemmin tehnyt voikusta hilloa, mutta nyt sekin lähtee kokeiluun. Etsin netistä erilaisia reseptejä ja päädyin noudattamaan suunnilleen Lautasella-blogin ohjetta.

Säilöin vaaleankeltaista ja kesälle maistuvaa hilloa talven varalle. Tätä on kiva levitellä paahtoleivälle, kun ulkona on pimeää, sohjoista ja synkkää – sekä muistella kesää, aurinkoa ja kauniita voikukkapeltoja.

Kerää vain juuriauenneita voikukkia kokonaisina. Tähän annokseen tarvitaan melkein puoli sankoa kukkia. Poista niistä hilloa varten kotona varret ja kukan alin vihreä osa jotta sinulle vain jää voikukan keltaiset terälehdet käteen. Voikukan terälehdet kerätään auenneista kukinnoista - ylikukkineet tai aukeamattomat nuput eivät maistu samalle, vaan niistä tulee mehuun heinämäinen maku etkä saa mukaan voikukan kukkasen aromaattista vienosti salmiakille maistuvaa makua. Mitä enemmän perkaat keltaisia terälehtiä mehuun, sitä maukkaampaa mehua, mutta jos vihreätä jää paljon mukaan, mehusta tulee kitkerämpää.

Tämä hillo valmistetaan kaatamalla kukkien terälehtien päälle kiehuvaa vettä, jonka jälkeen mehu saa viipaloidun sitruunan kanssa vetäytyä seuraavaan päivään. Tämän jälkeen siitä keitetään hilloa, ja vasta aivan loppuvaiheessa lisättään voikukan terälehtiä hilloon koristeeksi. Älä tässä kohdassa vain erehdy keittämään voikukan terälehtiä. Tällöin voikukan kauniin keltainen herkkä väri kaikkoaa taivaan tuuliin ja saat aikaiseksi kitkerää ruskeata lientä ihanan keltaisen ja herkullisen mehun sijaan. Voikukanterälehdet eivät kestä keittämistä, joten terälehdet laitetaan mehuun aivan lopussa.

Tällä reseptillä saat (tietenkin vähän hillopurkkien koosta riippuen) neljästä kuuteen purkkia voikukkahilloa.

Hillo voikukanterälehdistä

200 - 250 g tuoreita auenneita voikukan terälehtiä
1,5 l vettä
1 luomu sitruuna

2 x 300 g hillo-marmeladisokeria

1 dl tuoreita voikukan terälehtiä seuraavana päivänä

Kerää vain juuriauenneita voikukkia kuivalla aurinkoisella säällä. Pane voikukat runsaaseen veteen, jotta kaikki mahdollinen lika niistä vajoaa sangon pohjaan ja myös mahdolliset hyönteiset häviävät niistä. Anna niiden liota noin vartti ulkona, jotta ötökät kiipeävät tai lentävät pois.

Kaada kukat lävikköön ja anna niiden kuivahtaa. Voit myös lingota ne salaattilingolla. Jos sinulla ei ole mahdollista hakea seuraavana päivänä tuoreita kukkia hillon koristeeksi, ota osa kukista kokonaisina sivuun, ja säilytä jääkaapissa tiiviissä astiassa tai muovipussissa seuraavaan päivään.

Poista kukinnoista varret ja kukan alin vihreä osa, jotta sinulle vain jää voikukan keltaiset terälehdet käteen. Tarvitset terälehtiä noin 2 litraa.

Pane terälehdet isoon lämpöä kestävään kulhoon tai kattilaan. Mitä enemmän keltaisia terälehtiä, sitä maukkaampaa mehua saat. Pese ja harjaa sitruuna ja viipaloi se ohuelti. Kiehauta vesi ja kaada terälehtien päälle. Lisää sitruunaviipaleet ja anna mehun tekeytyä peitettynä yön yli kylmässä.

Siivilöi mehusta sitruunat ja terälehdet kattilaan siivilän läpi, jossa on harsokangasta.

Lisää voikukkamehuun hillo-marmeladisokeri ja kiehauta mehu ylös. Keitä 5 minuuttia ja kuori pinnalta pois kaikki mahdollinen vaahto reikäkauhalla.

Riivi uusista voikukista pois vihreät osat.

Ota hillo pois lämmöltä ja anna jäähtyä hieman. Lisää tuoreet voikukanterälehdet hillon sekaan. Sekoita kunnes terälehdet ovat kyllästyneet nesteestä eivätkä enää kellu hillon pinnalla. Kaada hillo huolellisesti pestyihin ja steriloituihin lasipurkkeihin ja sulje ne tiiviisti, kun hillo vielä on lämmintä. Anna jäähtyä kokonaan ja säilytä pimeässä, suojassa auringonvalolta. Voikukkahillo säilyy hyvin huoneenlämmössä vuoden, ja sen väri tummuu ajan myötä kirkkaan keltaisesta kullan kellertäväksi. Avattu hillo säilytetään jääkaapissa ja syödään parin viikon sisällä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti