sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Possupihvit, tuore ananas ja vihreä salaatti


Viikonloppuna voi grillailla – vaikka sitten yksinkertaisesti possupihviä ja ananasta. Lisukkeeksi tällä kertaa todella vihreä salaatti – ei ollut tomaatteja mökillä, joten kaikki aineet olivat aika vihreitä.


Laita ensin possufileille vähän öljyä ja mausteita – tässä olen rouhinut öljytyille possuille suoraan myllystä yleisgrillimaustetta, joka sisältää pippureita, sinapinsiemeniä, chiliä ja kaikkea muuta hyvää.


Pilko tuore ananas ja tee siitä annospaloja tai grillaa lohkoina.


Aloita grillaus paahtamalla pinjansiemenet kuivalla muurikkalevyllä. Ota siemenet jäähtymään salaattiin. Lisää rasvaa ja aloita possujen ja maissien grillaaminen.


Sillä aikaa kun possut paistuvat grillissä on aika tehdä salaatti. Käytä erilaisia salaatteja (tässä jäävuorisalaatti, rukola ja tammenlehvä). Pilko mukaan kurkkua ja viinirypäleitä.


Lisää paahdetut pinjansiemenet, salaattijuustot öljyssä ja oliiviviipaleet. Mausta rosépippurilla, vaalealla balsamicolla ja salaattijuuston mausteöljyllä.


Kun possut ja maissintähkät ovat valmiit, paahda ananaspalat nopeasti kuumalla pannulla.


Kokoa annos; salaattia, possua, maissi ja ananaspala. Mukavaa viikonloppua!



Alkupalaksi grillatessa maistelimme Sangriaa, jossa oli jääpaloja ja tuoreita kirsikoita....

2 kommenttia:

  1. Sinulla on täällä hyviä reseptejä paljon! Bongasin heti ensi visiitillä pari sellaista, joita aion kokeilla. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ja tervetuloa lukijaksi :)
      Julkaisen myös Facebookin kautta uusia päivityksiä, jos haluat tietää milloin uusia juttuja aina tulee...
      Ja kiva jos kerrot miten kokeilut ovat onnistuneet.
      Mukavaa kesänjatkoa myös sinulle!

      Poista