tiistai 6. lokakuuta 2015

Punajuuri-vuohenjuustorisotto maistuu syksylle

Johtuiko ennätyskylmästä alkukesästä vai kuivasta loppukesästä, mutta punajuuret ja porkkanat ovat vieläkin aivan pieniä vaikka ollaan jo lokakuun alussa. Poimin kuitenkin suurimmat punajuuret ja sunnuntain kunniaksi tein niistä hienon punajuuri-vuohenjuustorisoton. Juuri nostetut punajuuret kypsyivät yhdessä riisien kanssa, kun kuutioin ne pieneksi. Talvella vanhoja punajuuria kannattaa ehkä freesata rasvassa hieman pitempään ennen kuin lisää sipulit ja riisit kattilaan.

Käytän aika paljon juustoa tähän risottoon, mutta näin risotto on paksu, mehevä ja täyteläinen. Tästä tulee kaksi annosta, jotka ovat todella täyttäviä – enempää ei voisi syödä vaikka mieli tekisi!

Jos haluat kevyempää, vähennä vaikka parmesaanin määrä puoleen ja laita tilalle ruokakermaa tai ranskankermaa.


Punajuuri-vuohenjuustorisotto (kahdelle)

tilkka öljyä

1 punasipuli

150 g punajuuria

1,5 dl risottoriisiä, esim. arborio-riisi

1 dl valkoviiniä (tai omenamehua + 0,5 rkl valkoviinietikkaa)

3,5 dl vettä

0,5-1 yrtti- tai kasvisliemikuutio

2 kourallista parmesaaniraastetta (n. 100 g)

rouhittua mustapippuria (ja suolaa) myllystä

tuoretta timjamia

viipaloitua vuohenjuustoa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori ja raasta punajuuret karkealla terällä raastinraudalla tai kuutioi pieniksi kuutioiksi.

Kiehauta vesi ja liemikuutio kattilassa. Pidä liemi kuumana risoton valmistamisen ajan.

Kuumenna öljy isossa kattilassa tai paistokasarissa. Lisää riisi, sipulit ja punajuuret. Kuullota 5 min.

Lisää joukkoon 0,5 dl kasvislientä ja viini. Kun neste on imeytynyt riisiin, jatka kasvisliemen lisäystä pienissä erissä, 1 dl kerrallaan, välillä sekoitellen. Anna nesteen imeytyä riisiin ennen uutta lisäystä. Kypsä risotto on kosteaa ja mehevää, mutta riiseissä on vielä purutuntumaa. Keittoaika on noin 20 minuuttia.

Raasta parmesaanijuustoa ja lisää valmiiseen risottoon pari kourallista parmesaania (noin puolet parmesaanipalasta raastettuna).

Mausta vielä mustapippurilla, timjamilla ja tarvittaessa suolalla (tarkista suolan tarve).

Viipaloi vuohenjuusto. Ota sivuun pari viipaletta per annos ja loput vuohenjuustot voi murentaa ja nopeasti sekoittaa risottoon ennen risoton jakamista lautasille.

Paista viipaleet pannulla runsaassa rasvassa nopeasti molemmin puolin. Nosta valmiin annoksen päälle.

Ripota annosten päälle koristeeksi parmesaaniraastetta tai -lastuja. Koristele halutessasi tuoreilla yrteillä.


Lisäksi paistoin vuohenjuustolta jääneessä rasvassa nopeasti muutaman kirsikkatomaatin, jotka olivat kypsyneet ruukussa. Hieman tuoretta timjamia ja vähän rasvasssa pyörittelyä, sitten loput persiljat pannulle ja tomaatit yrtteineen ja rasvoineen lautasen reunalle - nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti