maanantai 9. marraskuuta 2015

Appelsiini-lakritsajuustokakku isälle

Isänpäivä. Bengt lähti poikien kanssa syömään – pojilla oli joku yllätys isälleen… Minä tein nopean juustokakun rahkoista ja liivatteesta. Vähän rasvaa ja vähän sokeria – paljon terveellistä rahkaa. Eli kuohkea, mutta niin vähäkalorinen kuin mahdollista, oli tavoite. Katsotaan miten onnistuu!

Tein kaksi rahkaseosta, jonka toisen maustoin appelsiinilla ja toisen lakritsijauheella.

Massat olivat samanpaksuisia, joten valutin ne seepraraidoiksi samaan tapaan kuin Kinuskikissan ohjeessa. Jos kaapissa olisi ollut vähän keltaista väriä, olisin värjännyt appelsiinirahkan keltaiseksi ja lakritsiraidan ruskeaksi tai tummemmaksi, mutta keltainen väripullo oli aivan tyhjä, joten värit jäivät nyt laittamatta. Mutta vinkkinä, jos haluat raidoista enemmän erottuvat, värjää raidat.


Appelsiini-lakritsajuustokakku isälle

pohja:

50 g voita

1 pussi Fazer Keksimurua (175 g)

1 rkl lakritsijauhetta


appelsiinirahkatäyte:

4 liivatelehteä

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

2 prk maustettua rahkaa appelsiini (à 200 g)

0,5 dl sokeria

0,5 appelsiinin mehu


lakritsirahkatäyte:

4 liivatelehteä

2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

2 prk maustettua rahkaa vanilja (à 200 g)

0,5 dl sokeria

2-3 rkl lakritsijauhetta

0,5 appelsiinin mehu

pinnalle:

appelsiinin kuorta raastettuna tai appelsiininmakuisia nonparelleja

lakritsijauhetta


Tee pohja:

Lisää sulatettu voi keksimuruihin. Mausta lakritsijauheella (jos haluat).

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø 22 cm). Taputtele seos sen päälle. Vie pohja kylmään siksi aikaa kun teet täytteet.


Appelsiinirahkatäyte

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Purista appelsiinin puolikkaasta mehu.

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.

Yhdistä rahka ja sokeri.

Sulata valutetut liivatelehdet kiehuvan kuumaan appelsiinimehuun. Kaada seos rahkaan ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi vaniljavaahto.


Lakritsirahkatäyte

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Purista appelsiinin puolikkaasta mehu.

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.

Yhdistä rahka ja sokeri sekä lakritsijauho.

Sulata valutetut liivatelehdet kiehuvan kuumaan appelsiinimehuun. Kaada seos rahkaan ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi vaniljavaahto.


Kokoa kakku:

Kaada täytteet vuokaan murupohjan päälle kaataen vuoan keskelle ensin noin desin toista täytettä ja sitten desin toista täytettä. Jatka näin raita raidalta naputtaen välillä vuokaa pöytää vasten, jotta raidat laskevat alaspäin. Älä viivyttele raitojen teon kanssa, koska jos täyte alkaa paksuuntumaan liikaa, raitojen teko vaikeutuu.

Peitä kuvulla tai lautasella ja vie kylmään. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 3 - 4 tuntia. Irrota hyytynyt kakku vuoasta veitsen avulla. Siirrä vadille.



Pinnalle:

Koristele kakku nonparelleilla tai kuumalla vedellä pestyn appelsiinin raastetulla kuorella. Nonparellien alle voit ripotella hieman lakritsijauhetta.

Vinkkinä: jätä pinta raitoineen paljaaksi, mutta koristele reunat appelsiininmakuisilla nonparelleilla.


ps. Ensimmäisten palojen jälkeen voin todeta, että upea kakku! Hieno yhdistelmä appelsiinia ja lakritsaa. Nam! Suosittelen kokeilemaan. Määrätkin menivät heti kerralla oikein :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkäsin - raidat onnistuivat, maku oli erinomainen ja tykkäsin myös kun kakku oli kevyt eikä liian rasvainen /sokerinen. Mutta keveyttä ei oikeastaa huomaa muuten kuin kuohkeutena.

      Poista
  2. Wau, onpas kivan näköinen! Tämä testiin. Pidän kepeistä ja raikkaista hyydykekakuista.

    VastaaPoista