torstai 3. joulukuuta 2015

Sini-valkoiset itsenäisyyspäivän piparit

Viime viikonloppuna vietimme tämän joulunajan ensimmäisiä glögi-juhlia ja meillä oli vuoden 2015 Blossan kunniaksi sini-valkoinen teema. Leivoin joulupipareita ja koristelin ne Maku-lehden inspiroimana sini-valkoisin kuvioin. Osasta tein pyöreitä pipareita ja marmoroin ne kukkakuvioin ja osaan vain pursottelimme Bengtin kanssa erilaisia kuvioita.

Pipareista tuli ihan kivoja, mutta mitään koristelun taidonnäytteitä ne eivät olleet. Vähän täytyy harjoitella vielä koristelua.

Sini-valkoiset itsenäisyyspäivän piparit

2 dl siirappia

2 dl sokeria

1 rkl kanelia

2 tl neilikkaa

2 tl inkivääriä

2 tl kardemummaa

1 tl pomeranssin kuorta

250 g voita

2 munaa

9 dl vehnäjauhoja

2 tl ruokasoodaa

1/4 tl suolaa

Mittaa kattilaan siirappi, sokeri ja mausteet. Kuumenna seosta, kunnes se kiehahtaa. Lisää paloiteltu voi ja sekoita tasaiseksi.

Kaada seos suureen kulhoon ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen.

Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, sooda ja suola. Lisää jauhoseos siirappiseokseen sekoittaen vain sen verran, että taikina on tasaista. Peitä kulho kelmulla ja nosta se jääkaappiin tekeytymään seuraavaan päivään.

Kauli taikinaa levyksi ja paina piparimuoteilla kuvioita taikinasta. Nosta piparit leivinpaperin päälle pellille.

Paista piparkakkuja 175-asteisen uunin keskitasolla noin 7 minuuttia. Seuraa paistoaikaa, koska piparkakut palavat helposti.

Anna jäähtyä ja valmista pikeerit.

Valkoinen, ohut pikeeri

1 kpl valkuaista

3 dl tomusokeria

+ sinistä väriä koristelua varten

Paksumpi valkoinen pikeeri reunaan

1 kpl valkuaista

4 dl tomusokeria

Valmista pikeerit. Erottele kananmunista valkuaiset. Varmista, että yhtään keltuaista ei pääse valkuaisen joukkoon. Sekoita sen jälkeen tomusokerit valkuaisten joukkoon.

Värjää noin 1/4 ohuesta pikeeristä siniseksi pastavärillä tai jauhevärillä. Siirrä sininen pikeeri ja paksumpi valkoinen pikeeri pursotinpusseihin ja leikkaa kulmiin pienet reiät. Laita loppu ohut pikeeri pursotinpussiin, jossa on vähän isompi reikä.

Pursota jäähtyneisiin pyöreisiin piparkakkuihin reuna valkoisella paksummalla pikeerillä. Pursota ja levitä tasainen kerros ohutta valkoista pikeeriä ympyrän sisäpuolelle. Voit käyttää veistä tai lusikkaa levittämisen apuna.

Pursota sinisellä pikeerillä ympyröitä valkoisen pikeeripinnan päälle tasaisin välein.

Vedä cocktailtikulla tasaisia vetoja vuorotellen piparkakun keskustasta reunoja kohti ja toiseen suuntaan reunoista keskustaa kohti. Anna koristelun kuivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti