lauantai 17. elokuuta 2013

Mustikka-talkkunapiirakka ruispohjalla

Luin elokuun ruokahaasteesta ja päätin osallistua kilpailuun omalla piirakallani. Siinä olikin sitten miettimistä mistä piirakka koostuu. Yleensä teen mielelläni sekä suolaisia että makeita piirakoita, mutta kilpailuluomus on nyt hippusen sekoitus molemmista – kallistuen tosin voimakkaasti makean puolelle.

Pohjana on ruisjauhoihin tehty peruspiirakan taikina. Sokerina käytin ruokokidesokeria vahvistamaan ruisjauhojen vähän tummempaa makua.

Varsinainen kulma löytyykin sitten täytteestä. Tykkään kovasti sekä mustikkapöperöstä eli mustikoista talkkunajauholla että juustokakusta. Täytteessä yhdistin sekä mustikat ja talkkunan sekä tuorejuuston/rahkan.

Ja kunnon piirakkapala koristellaan hillitysti ja nautitaan mustikkakastikkeen kera.

Kuulostaako hyvältä?

Kokeile; tämän tekeminen oli yksinkertaisempaa kuin miltä kuulostaa. Lopputulos on aivan ihanan pehmeä ja talkkunamustikkainen… hmmm…


Mustikka-talkkunapiirakka


Pohja

100 g voita

1 dl ruokokidesokeria

1 muna

2 1/2 dl ruisjauhoja

1 tl leivinjauhetta


Täyte

1 prk maitorahkaa

1 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa

1 dl sokeria

1½ tl vaniljasokeria

1 dl talkkunajauhoja

2 isoa munaa

200 g mustikoita


Marjakastike

1/2 l mustikoita tai muita marjoja

n. 1 rkl sokeria


Aloita piirakan valmistaminen vaahdottamalla pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi.

Pohjusta leivinpaperilla halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoka. Taputtele taikina jauhotetulla kädellä vuoan pohjalle ja reunoille n. 3 cm:n korkeuteen. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.




Yhdistä kulhossa kaikki täytteen aineet. Vatkaa seosta sähkövatkaimella n. 3 min, kunnes se on tasaista ja kuohkeaa. Kaada täyte taikinapohjalle.

Huom. jos lisäät mustikat vatkauksen lopussa, niin ne jäävät täytteeseen lähes kokonaisina Mutta jos haluat, että täyte on tasaista niin vatkaa myös mustikoita 3 minuuttia, jolloin ne muussaantuvat ja täyte on tasaista.

ps. jos käytät pakastemarjoja, anna niiden hetki sulaa/pehmetä ennen vatkaamista.

Paista piiras 175 asteessa uunin alimmalla tasolla kypsäksi, noin 50 min. Jos tarpeen, peitä se paiston puolivälissä leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa. Anna piirakan jäähtyä kylmäksi vuoassa ja irrota se kylmänä varovasti vuoasta.



Soseuta marjat sauvasekoittimella. Painele sose siivilän läpi, jos haluat sileää kastiketta. Mausta sokerilla, tarkista maku.

Tarjoa piiras marjakastikkeen kanssa.



ps. jos haluat koristella piirakkaa, niin pursottele siihen esim. vaniljarahkalla ruusukkeita, joihin voi laittaa mustikan tai jos löytyy, pensasmustikan vielä koristeeksi.

pensasmustikka

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa vietävän hyvältä! Ja tuo kuva piirakkapalasesta on ihana :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Salla! Aika onnistunut luomus. Se oli helppo leipoa ja kokosin siihen kaikki ne elementit mitkä minusta oli parasta juuri sillä hetkellä: talkkuna ja mustikat sekä juustokakkumaisuus.Sen verran tuhtia se on, että kovin montaa palaa sitä ei kerralla syö. Ajattelin tehdessäni, että joskus voisi tehdä vastaavan juustokakun vain valmistamalla täytteen kaksinkertaisena. Mutta luulen että tämä määrä pohjaa ja täytettä on aivan hyvä :D

    VastaaPoista