maanantai 18. toukokuuta 2015

Sitruunaiset gluteenittomat munkkirinkilät

Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, että gluteenittomien tuotteiden myynti on kasvanut. Perinteisesti keliaakikoille tarkoitetusta gluteenittomasta ruokavaliosta on tullut uusi laihdutustrendi. Gluteenittomasti syömällä haetaan myös helpotusta esimerkiksi vatsavaivoihin. Onko kyseessä uusi ruokatrendi?

Itsekin olen pikku hiljaa tutustunut uusiin jauhoihin ja sitä kautta gluteenittomaan leipomiseen. Olen vielä aivan noviisi aiheen kanssa, mutta itsekin kärsin vatsavaivoista ja jos gluteeniton ruokavalio auttaisi, niin olen kyllä valmis testaamaan.

Nyt vappuna kokeiluun lähtee gluteenittomat munkkirinkilät – katsotaan miten onnistuu. Ja samalla nämä ovat myös maidottomat ja munattomat munkit.


Sitruunaiset gluteenittomat munkkirinkilät (16 kpl)

2 dl vettä

0,5 dl sitruunan mehua (puolikas sitruuna)

25 g hiivaa tai 0,5 pss kuivahiivaa

0,5 dl ruskeaa sokeria

1 tl kardemummaa

0,5 tl ruususuolaa

n. 3-4 dl gluteenitonta jauhoseosta, jossa on psyllium mukana tai sitten lisää n. 1 rkl psylliumia

2 rkl rypsiöljyä

pinnalle: hienoa sokeria (Siro)

paistamiseen: rypsiöljyä

Lämmitä vesi-sitruunaseos kädenlämpöiseksi ja sekoita sen joukkoon hiiva. Lisää taikinan sekaan sokeri, kardemumma ja suola. Sekoita joukkoon myös gluteenitonta jauhoseosta pienissä erissä, kunnes taikina on sopivan kiinteää. Sekoita taikinan joukkoon lopuksi rypsiöljy. Taikinasta tuli vähän murotaikinan oloinen, joka muotoutui hyvin palloksi eikä tarttunut sormiin. Oli helppo leipoa.

Muotoile taikina heti kohottamatta munkkirinkilöiksi. Jaa taikina kuuteentoista osaan. Pyöritä ja painele osaset palloiksi ja paina peukalolla ja etusormella keskelle reikä ja suurenna se niin että syntyy iso rinkula. Tai jos on pitkät kynnet, niin käytä apuna pyöreäpäisen lusikan tai veitsen päätä (huomasin itse apuvälineen tarpeen). Laita leivinpaperin päälle nousemaan. Peitä liinalla ja anna kohota puoli tuntia.

Kuumenna kattilassa öljy 180-asteiseksi. Nosta munkit varovasti kattilaan pari kerrallaan ja paista kauniinväriseksi molemmin puolin.

Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja kierittele ne sokerissa vielä, kun ne ovat lämpimiä.

Tarjoile mahdollisimman pian siman kaverina. Jos epäilet, että munkit eivät mene kerralla, kannattaa muutama pakastaa ilman sokerointia ja sitten lämmittää suoraan pakkasesta ja sokeroida sekä syödä heti. Gluteenittomat munkit kuivuvat herkästi eivätkä ole enää yhtä hyviä seuraavana päivänä.

Nyt muutaman syöneenä, täytyy sanoa, että munkit olivat sairaan hyviä, mutta koska sitko puuttui, niin eivät ollenkaan suutuntumalta munkkimaisia vaan lähinnä murotaikinan oloisia, mutta rasva ja sokeri – nam – hyviä joka tapauksessa ja pieni sitruuna teki niistä raikkaita eikä yhtään rasvaisia. Suosittelen kokeilemaan – oli helppoa ja syntyi aika nopsaan kun ei tarvinnut kohottaa kahta kertaa.

4 kommenttia:

  1. Oikein hyviä - ei tosin voita oikeita munkkeja, mutta arvosteltuna omassa sarjassaan herkkua. Ja ei välttämättä tarvitse olla vappu näille leivonnaisille :)
    ps. ei muuten kestä säilytystä (jos ei mene suoraan parempiin suihin, niin kuivahtavat helposti)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Käy sitten kertomassa mitä tykkäsit :)

      Poista