tiistai 7. heinäkuuta 2015

Dallaspullat

Aika monta kertaa olen aloittanut blogini tekstillä ” Järvenhoitoyhdistys piti tänä iltana kokouksen ja leivoin sinne …”. Ja näin täytyy aloittaa tänäänkin. Järvenhoitoyhdistyksellä on iltakokous ja sadepäivän kunniaksi leivoin pullaa kokouskahveille. Mutta en ihan tavallista pullaa vaan monen suosikkipullaa kaupan- tai kahvilan hyllystä eli Dallaspullaa.

En tiedä mistä supisuomalainen Dallaspulla oikein on saanut nimensä, mutta kauppojen paistopisteissä ja kahvilan vitriinissä pyöreät, täytettä pursuilevat pullat ovat houkuttelevia ja niitä usein ostetaankin kahvin kaveriksi.

Pohjana on ihan tavallinen peruspullataikina, mutta varsinaisen herkun pullasta tekee sen sisällä oleva vaniljatäyte. Katselin erilaisia vaniljatäytteitä, joita netistä löytyi. Yhteistä kaikille oli voi, muna, vaniljakiisselijauhe ja jokin maitotuote, kuten rahka tai maito. Rahkaakin oli käytetty joko tavallista maitorahkaa tai sitten vaniljarahkaa. Jotenkin tykästyin Annin Uunissa-blogin täytteen kokoonpanoon eli tässä käytin sitä kaksinkertaisena, koska pullataikinakin oli kaksinkertainen verrattuna Annin tekemään.

Sitten vain pullat nousemaan ja muokkaamaan erinäköisiä Dallaspullia.


Perustaikina
5 dl maitoa
1 hiiva palana tai 2 pussihiivaa
150 g voita tai margariinia sulana
1 tl suolaa
1 dl sokeria
1 muna
1 rkl kardemummaa
15 dl vehnäjauhoja

voiteluun: munaa
koristeluun: raesokeria, mantelirouhetta/-lastuja

Lämmitä maito 42 asteiseksi (kuivahiiva) tai 37 asteiseksi (tuore hiiva). Lisää suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää 2/3 osaa jauhoja, joihin on kuivahiiva sekoitettu. (tuore hiiva liotetaan maitoon ennen muita aineita)

Lisää rasva ja loput jauhot, alusta taikina. Vaivaa hetken ja jätä sitten liinan alle puoleksi tunniksi kohoamaan.

Tee sillä aikaa täyte.

Täyte:
100 g voita
2 pussia vaniljakastikejauhetta
2 tl vaniljasokeria
6 rkl sokeria
2 kananmunaa
200 g vaniljarahkaa

Sulata voi ja lisää sen sekaan kananmuna hyvin sekoittamalla. Lisää seuraavaksi vaniljakastikejauhot, sokerit ja lopuksi rahka. Sekoita täyte hyvin.


Erilaisia Dallaspullia:

Jaoin 5 dl pullataikinan kolmeen osaan, mutta jakamalla kahteen saat joko isot kranssit/pitko tai paljon pikkupullia. Käytä täytettä samassa suhteessa eli jakamalla taikinan 3 osaan, jaa myös täyte 3 osaan.

Leivo pullat kuten korvapuustit. Kaaviloi taikina levyksi ja levitä sen jälkeen pullataikinalevylle ohut kerros täytettä. Rullaa pitkä reuna kuten korvapuusteissa ja kääri taikina rullaksi.

Sitten voit muotoilla siitä kranssin tai pitkon leikkaamalla saksilla pitkiä viiltoja taikinaan joka toinen vasemmasta reunasta ja joka toinen oikeasta reunasta.

Tai sitten voit leikata parin, kolmen sentin viipaleita, jotka laitat muffinivuokiin.

Kohota taikina vielä toiseen kertaan pellillä sillä aikaa kun uuni lämpiää. Voitele kranssit tai pitkot munalla, ripota päälle raesokeria ja paista noin 15–20 minuuttia 200 asteessa.

Pikkupullat voit voidella reunoista munalla, mutta laita pikkupullan päälle vielä teelusikallinen täytettä, jolloin pulla saa ekstravaniljaisen maun uunissa, kun täyte sulaa sekä sisälle että pullan päälle. Pikkupullat paistuvat 220 asteessa noin 10 minuuttia.






1 kommentti:

  1. Ovat tosi herkullisen nakoidia pullapitkoja ja pikku dallaspullia ,tarvitsee kokeilla

    VastaaPoista