tiistai 13. helmikuuta 2018

Romanttiset ruusuleivokset

Viime Ystävänpäivänä mietiskelin mitä vaaleanpunaista ja unelmankevyttä sitä voisi tehdä. Löysin kaupasta uudet ruusunmuotoiset muffinivuoat, joten siitä ajatus sitten lähti.

Pohjana muffineissa on vanha puolukka-valkosuklaamuffiniresepti, jota tein viime syksynä. Tämä oli helppo taikina – aineet vain sekaisin eikä tarvi mitään vatkaamista tai muuta. Onnistuu varmasti ja on mehukas.

Puolukat vaihdoin vadelmiin, jotta ne sopisivat ruusunmakuun. Muffinien kohokohta on ruusulle maistuva valkosuklaakuorrutus. Sen voi tehdä paksuna ja pursottaa muffineille tai sitten vähän ohuempana, jolloin siitä saa lämpimänä valuvan kuorrutteen. Valuvana se myös mukailee muffinivuokien ruusunlehtikuviota.

Sitten vain kasa sydämiä päälle ja romanttiset leivokset ovat valmiit.

Huom: Aloita tekemällä valkosuklaaganache edellisenä päivänä maustumaan.


Vadelmamuffinit

3,5 dl vehnäjauhoja

1,5 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 dl maitoa (tai jogurtti tai piimää tms.)

1 dl pullomargariinia tai 100g voita sulatettuna

2 munaa

2,5 dl vadelmia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet. Sekoita sekaisin, älä vatkaa. Lisää viimeiseksi vadelmat varovasti käännellen.

Nostele taikina muffinivuokiin. Täytä vuoka vain 2/3 osaan.

Paista 200 asteessa 15-18 min tai kunnes pinta on saanut vähän väriä ja muffinit ovat nousseet ilmaviksi.

Anna jäähtyä hetki rauhassa ennen kuorrutusta.


Ruusunmakuinen valkosuklaaganache

150 g valkosuklaata

25 g kermaa

25 g ruusuvettä (elintarvikekäyttöön tarkoitettua)

punaista elintarvikeväriä (valinnainen)

Mittaa ainekset teräskulhoon ja aseta kulho vesihauteen ylle. Sekoita pohjaa myöten, kunnes suklaa on sulanut. Nosta kulho pois vesihauteen päältä ja sekoita ganache tasaiseksi.

Lisää ganachen joukkoon pieni määrä punaista väriä ja värjää se hennon vaaleanpunaiseksi, mikäli haluat.

Peitä ganache-astia tuorekelmulla ja aseta jääkaappiin maustumaan seuraavaan päivään, jotta maku ja rakenne tasaantuisivat. Ruusun maku voimistuu, kun ganache saa levätä kylmässä ennen käyttöä.

Seuraavana päivänä anna olla huoneenlämmössä, jotta seos pehmenee tai lämmitä sitä hieman vesihauteessa, jotta saat sen pursotinpussiin. Pursottele muffinien päälle ruusukkeet tai valuta lämmin ganache muffineille ja koristele pikku sydämillä.


Kuvassa leivokset on tehty sydänmuffinivuokiin, mutta viime vuonna tein  nämä ruusumuffinivuokiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti