torstai 31. lokakuuta 2013

Suklaa-pähkinä cookies

Mökillä taas. Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt todella nopeasti ja jos jonkin moisessa kiireessä. Tuntuu, että mitään valmista ei oikein ole saanut aikaiseksi, mutta yhtä jos toista asiaa on tullut pohdittua tai kokeiltua – ja nyt en puhu ruuasta tai leipomisesta vaan ihan töistä, remppaamisesta ja sisustamisesta. Kotona olohuone on muuttanut muotoaan, ylimääräisestä makuuhuoneesta on syntynyt kirjastohuone, valmistuin koulusta, pohdin uutta tutkintoa, jota voisin suorittaa seuraavaksi sekä mietin uuden firman perustamista ja … Eli kaikkia pientä – miten teillä on mennyt?

Mutta nyt ollaan mökillä – tehdään etätöitä ja kokkaillaan.


Ensimmäisenä syntyy suklaasta ja pähkinöistä amerikkalaistyyliset cookies eli suklaa-pikkuleivät. Pohjana reseptille oli Valion ohje, mutta jouduin muokkaamaan sitä, koska kaikkia aineita ei ollut varastossa. Tässä siis oma versio suklaakekseistä…

Suklaa-pähkinä cookies

1,25 dl juoksevaa margariinia

3/4 dl sokeria

3/4 dl fariinisokeria

2 tl vaniljasokeria

2 munaa

3 dl vehnäjauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

200 g taloussuklaata

1½ dl saksanpähkinöitä


Sekoita rasva ja sokerit. Lisää munat ja vatkaa aineet sekaisin. Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos.

Hienonna suklaa karkeaksi rouheeksi tukevalla veitsellä leikkuulaudalla. Rouhi myös pähkinät karkeaksi rouheeksi. Lisää rouheet taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Nostele taikina pikkulusikalla nokareina uunipellille leivinpaperille, esim. 3 x 4 kpl / pelti. (Jätä hiukan leviämistilaa pikkuleipien ympärille.)

Kypsennä 175 asteessa uunin keski-/yläosassa n. 12 min/pienet ja 14 min/isommat tai kunnes kypsiä. Jäähdytä.

Älä polta ettei suklaa maistu kitkerälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti