perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän herkkuja: Puolukka-kinuskitäytekakku

Hain taas kerran inspiraatiota Valion sivuilta, kun Itsenäisyyspäivään kuuluu tehdä jotain perisuomalaista herkkua. Kopioin sieltä tämän puolukka-kinuskikakunohjeen, jonka sitten muokkasin tilanteeseen sopivaksi. Ensinnäkin olin tuonut mökille tullessani puolukkasurvosta ja ison kannun turkkilaista jogurttia, jossa päivämäärä oli vähän mennyt. Se täytyisi siis kuluttaa ruokiin, joten korvasin rahkan sillä.
Toinen muutos liittyi sokerinmäärään - hain vähän keveyttä ja korvasin osan sokerista makeutusjauheella.

Tässä siis muokattu versio - alkuperäisen ohjeen aine on suluissa.



Puolukka-kinuskikakku

Kakkupohja
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
1 1/2 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Täyte
3 dl puolukkaa
1 1/2 dl makeutusjauhetta (sokeria)
2,5 dl maustamatonta jogurttia (250g maitorahkaa)
4 dl vispikermaa
1 dl omenasosetta

Kuorrutus
2 dl kuohukermaa
1 1/2 dl fariinisokeria

Koristeeksi
puolukoita, (tomusokeria)

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita kevyesti nostellen taikina tasaiseksi.

Kaada kakkutaikina voideltuun ja korppujauhotettuun 2 1/2 l vuokaan. Paista 175 asteessa kypsäksi n. 45 min. Kumoa kakkupohja hieman jäähtyneenä.

Survo puolukat ja sekoita niihin makeutusaine (sokeri). Lisää joukkoon jogurtti (rahka). Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti nostellen puolukka-jogurttiseoksen joukkoon.

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja 3 osaan. Pane kakun päällimmäinen osa ylösalaisin kakkuvuokaan, kostuta ja levitä pintaan ensin puolet omenasoseesta ja sitten 1/3 puolukkatäytteestä. Jatka samaan tapaan toinen kerros. Kostuta lopuksi pohja. Peitä kelmulla ja anna vetäytyä jääkaapissa vähintään 4 t, mieluiten seuraavaan päivään.

Kumoa kakku ylösalaisin. Levitä loppu täytteestä kakun reunoille.

Keitä kermaa ja fariinisokeria kattilassa kunnes seos sakenee (n. 15 min). Anna kinuskin jäähtyä hetken ajan.
Valuta kinuskia kakun pintaan sekä reunoille. Koristele tomusokerissa pyöritetyillä puolukoilla tai tuoreilla puolukoilla ilman sokeria.


VINKKI
* Kinuskikuorrutus on sopivan sakeaa, kun pudotat pisaran kinuskia kakun pinnalle eikä se imeydy. Voit myös pudottaa lusikalla kinuskia kylmää veteen. Jos kinuski leviää, keitä vielä hetki. Kun kinuski jää kasaan veteen ja voit pyöritellä siitä sormilla pallon, on kinuski valmis.

Jatkoilla on aikaa syödä jälkkäriä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti