lauantai 7. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä 2013 - lumikuvia




Itsenäisyyspäivän viikkoa vietettiin mökillä aika vaihtelevassa säässä. Kun tulimme paikalle, oli pieni pakkanen -2 ja aurinko laski kivasti jäätyneen järven taakse.

Seuraavana päivänä oli +5 astetta ja vettä satoi. Pysyin sisällä ja tein töitä.




Sitten tuli taas pikku pakkanen ja järvi jäätyi peilikirkkaaksi ja sileäksi. Sateesta tullut vesi jään pinnalla jäätyi ja tasoitti kaikki mahdolliset kuhmut. Samalla myös tie jäätyi niin liukkaaksi, että auto liukui aika kivasti vaikka neliveto olikin...

Salvia oli vielä aivan käyttökunnossa pikkupakkasesta huolimatta
Sammaleiset kivet ovat huurteessa


Aurinko paistoi kirkkaasti jään pintaa pitkin.


Eilen 5.12. heräsin pikku pakkaseen ja hiippailin aamupalalle sekä tekemään töitä. Kun tuntia myöhemmin katsoin ikkunasta ulos, oli ulkona alkanut sakea lumipyry. Lunta tuli pari senttiä, mutta alussa pyry oli aika sakeaakin. Iltaa kohden pyry laantui ja nukkumaan mentiin kirkkaassa kelissä.





Itsenäisyyspäivän aamu valkeni aivan lumisena. Yöllä oli tullut 10 senttiä lunta ja lisää tuli koko ajan. Nyt on lumitöitä tehty ja pyry vähän laantunut, mutta lunta on aika paljon ja maisemat ovat talviset.

Itsenäisyyspäivän tuli

Lauma punatulkkuja viihtyi pihapuissa ja löysi syötävää
Kesäkukat lumessa

Kynttilälyhtytelineet hautautuivat lumeen

Kesän kukkapuskat 

Sinitiaisen pesä, jossa tikka vieraili

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti