lauantai 25. tammikuuta 2014

Butter chicken eli intialainen voikana

Intiasta paluusta on jo kolme viikkoa - ja kolme viikkoa on kestänyt myös vatsatauti, mutta nyt alkaa vähän helpottaa, joten olisiko aika tehdä vähän intialaista ruokaa ja muistella lomaa - positiivisessa mielessä. Itse loma meni oikein hyvin: ruoka oli aivan ihanaa ja kasvissyöjälle Intia on ruokataivas! Ravintolaan mennessä vegeruuat ovat enemmistö - missään muualla ei näin ole. Mutta yksi non-vege, josta kovasti tykkäsin, oli voikana. Tykkäsin siitä jopa niin paljon, että maustetorilla ostin ison pussin Butter chicken-maustetta. En vielä tiedä saako Suomesta etnisistä ruokakaupoista tätä maustetta, mutta Goalla oli joka maustekaupassa saatavissa voimakkaan oranssia maustesekoitusta, jonka oli tarkoitettu juuri voikanan tekoon.

Voikanaa kutsutaan myös voissa paistetuksi kanabaltiksi. Maultaan se on kermaisen pehmeä ja yllättävän mieto ollakseen intialainen ruoka. Ehkä siksi se onkin tosi suosittu Intian ulkopuolella. Mausteet ovat aromaattisia, mantelijauho ja kerma yhdessä tuovat pehmeää pyöreyttä kastikkeeseen. Intialaisessa keittokirjassani ruokaa suositellaan syötäväksi pilahvi-riisin kanssa, mutta Goalla sen kanssa tarjottiin naan- tai roti-leipää - ei koskaan riisiä.


Intialainen voikana

1,5 dl maustamatonta jogurttia (esim. kreikkalaista jogurttia)
50 g mantelijauhoja
3 rkl Butter chicken maustetta tai
  • 1,5 tl chilijauhetta 
  • pieni pala murskattua laakerinlehteä (1/4 tl) 
  • 1/4 tl jauhettua neilikkaa 
  • 1/4 tl kanelia 
  • 1 tl garam masala -mausteseosta 
  • 4 vihreää kardemummaa murskattuna 
  • 1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna tai inkivääritahnaa 
  • 1 tl murskattua valkosipulinkynttä 
  • 1,25 tl suolaa 
1 kg broilerin fileepihvejä, maustamaton, kuutioituna
1 prk (400g) kokonaisia tomaattia tölkissä

6 rkl voita
1 rkl (maissi)öljyä
2 keskikokoista sipulia suikaloituna
2 rkl tuoretta korianteria silputtuna
4 rkl kevytkermaa

koristeluun korianteria

Sekoita kulhossa jogurtti, mantelijauho ja mausteet. Paloittele tomaatit ja lisää ne liemineen mausteiden sekaan. Kuutioi broilerit ja lisää mausteiden sekaan. Sekoita hyvin ja siirrä sivuun odottamaan.

Kuumenna voi-öljyseos isossa pannussa (esim. wok- tai haudutuspannu). Viipaloi sipuli. Kuullota sipulia hetken voissa. Lisää kana mausteineen. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehumispisteeseen. Anna hautua miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen 15–20 minuuttia.

Lisää lopuksi kastikkeeseen ruokakerma ja puolet korianterista. Kuumenna vielä kiehuvaksi. Ripottele päälle loput korianterista koristeeksi. Tarjoa voikana naanleivän kanssa.



Naan-leivän ohje löytyy täältä: http://mokkiruokaa.blogspot.fi/2013/10/intialainen-ilta.html


Vinkkinä: Tee ensin naan-leipä nousemaan. Sen kestää nousta noin tunti. Sinä aikana voit valmistella mausteet ja muut valmiiksi. Kana kannattaa laittaa leivän kohoamisen loppupuolella maustumaan ja sitten leipoa naan-leivät pellille. Sinä aikana kun naan-leivät nousevat toista kertaa pellillä ja uuni kuumenee, niin kannattaa paistaa sipulit ja laittaa kana hautumaan. Samalla kun sekoittelet silloin tällöin kanaa, voit paistaa naan-leivät. Kun kaikki leivät ovat paistettu ja ne ovat kuumia ja voisulalla sivelty ja peiton alla, on myös kanasi valmis. Voikana on parhaimmillaan juuri tehtynä ja kuumana. Hyvää ruokahalua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti