sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Sunnuntaina nyhdetään kanaa

Sunnuntaina jäätävä keli saavutti aina aurinkoisen mökkipitäjämme. Oli puolipilvistä ja jäätävä tuuli puhalsi pohjoisesta. Sadetta ei tullut kuin muutama kuuro, mutta tuuli viilensi aikeet lähteä ulkoilemaan. Sen sijaan vietimme laiskan mökkipäivän lepäillen ja nautiskellen olosta muuten vaan.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään piti grillata rapuja alkuruuaksi, mutta päätimme siirtää grillaamien parempaan ajankohtaan. Hieman terästetty mansikkajuoma ja ihana nyhtökana saivat riittää. Ja jälkkäriä riitti sitten reilusti…



Sunnuntain päivällinen

Alkupala 
Mansikkajuoma 

Pääruoka 
Nyhtökana 
Muurinpohjaleipäsiä 
Paholaisen kastike 
Kaalisalaatti 

Jälkiruoka 
Mangopannacotta 


Mansikkajuoma (Pirkka-resepti -2 annosta)

250 g Pirkka suomalaisia mansikoita (pakaste)
n. 2 dl Valio Päivänpaiste mehua (hedelmämehu + minttu)

Kaada kohmeiset mansikat tehosekoittimen kulhoon, lisää mehu ja soseuta.
Kaada laseihin. Tarjoa heti.

Vinkki: Mehusta tulee aika jäistä ja koska oli kylmä päivä, lorautin pikkuisen kossua tehosekoittimeen lämmikkeeksi. Tuli hyvä alkudrinkki.



Nyhtökanahampurilainen, 4 annosta

500 g broilerin fileepihviä

Maustekastike

4 rkl fariinisokeria
3 rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl punaviinietikkaa
2 cm pala tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
2 tl sambal oelek -chilitahnaa

Lisäksi
muurinpohjaleipäsiä
paholaisen kastiketta
tuoretta ananasta
salaattia

Sekoita maustekastikkeen ainekset. Siirrä pihvit uunivuokaan ja valuta päälle maustekastike. Peitä vuoka foliolla. Nosta vuoka 150-asteiseen uuniin tai grillin ylätasolle miedolle lämmölle ja anna pihvien kypsyä hiljalleen muutaman tunnin ajan. Grillissä kypsennettäessä siirtele fileitä välillä, jotta ne eivät tartu vuokaan. Lisää tarvittaessa muutama lusikallinen vettä.

Ota ylikypsät pihvit kastikkeesta ja revi haarukalla ohuiksi säikeiksi. Lisää lihat takaisin lämpimän kastikkeen joukkoon.


Grillaa ananasta hetki muurinpohjapannulla.

Lämmitä sämpylät ja täytä salaatilla, grillatulla ananaksella ja revityllä broilerinlihalla. Lusikoi päälle hieman paholaisen maustekastiketta.



Muurinpohjaleipäset, 10 leipää


2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl hiivaleipävehnäjauhoja
2 rkl öljyä

Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Sekoita veteen kuivahiiva, suola ja vehnäjauhot. Alusta hiivaleipävehnäjauhot taikinaan vähitellen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa.

Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan levähtää 10-20 minuuttia.

Jauhota pöytä, vaivaa taikinasta ilmakuplat ja jaa se 10 osaan. Taputtele taikinapaloista pyöreitä noin 1/2 cm paksuja leipäsiä.

Paista leivät ilman rasvaa muurinpohja- tai valurautapannulla miedolla lämmöllä. Paista leipästen molempia puolia noin 4 minuuttia. Leivän voi kääntää, kun pinta kohoilee muhkuraiseksi. Tarjoa lämpiminä.

Paholaisen kastike (iso annos)


2 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
2 punaista chiliä
3 rkl tomaattipyreetä
1 tlk tomaattimurskaa (400 g)
3 rkl fariinisokeria
2 rkl viinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl worcesterkastiketta
suolaa, pippuria

Tee kastike hyvissä ajoin maustumaan.

Kuumenna öljy kattilassa ja puserra valkosipulin kynnet mukaan. Lisää hienonnetut chilit ja tomaattipyree. Kuumenna hetki.

Kaada päälle tomaattimurska, lisää sokeri, viinietikka ja soija. Keitä kastiketta puoli tuntia ilman kantta.

Kun kastike on sopivan sakeaa, mausta se worcesterkastikkeella, suolalla ja pippurilla.

Soseuta vielä sauvasekoittimella, jos haluat aivan sileää kastiketta.

Anna jäähtyä ja maustua rauhassa.







Marinoitu kaalisalaatti (iso annos, puolita jos haluat vähemmän)
Tein puolikkaan annoksen, mutta siitäkin tuli kulhollinen

1 valkokaali (noin 1 kg)
2 sipulia
1-2 porkkanaa
1 (punainen) paprika


Marinadi
1 dl sokeria
1 dl omenaviinietikkaa
2/3 dl öljyä
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Sekoita keskenään ohuiksi suikaleiksi leikattu kaali, hienonnettu sipuli, raastettu porkkana ja kuutioitu paprika.

Keitä marinadin aineksia pari minuuttia ja kaada kuuma liemi salaatin päälle.


Anna maustua jääkaapissa 1-2 vuorokautta sekoitellen välillä.




Lisää annoksen päälle halutessasi esimerkiksi raejuustoa sekä persiljaa ennen tarjoilua. Tämä salaatti pysyy hyvänä marinadin ansiosta jääkaapissa noin viikon.



Mangopannacotta (Dansukker-ohje)
noin 8 pientä shottilasillista

2,5 dl kuohukermaa
0,5 dl Dansukker Hyytelösokeri Multia
0,5 dl mangososetta (100 %)
0,5 tl Dansukker Vaniljasokeria
puolen limetin raastettu kuori

koristeluun 
noin 1dl mangososetta
mangokuutioita, tuoretta minttua

Sekoita ainekset kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä puoli minuuttia. Kaada shottilaseihin ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia. Koristele ennen tarjoilua.

Vinkki!
Tee mangosose soseuttamalla pakastemangokuutioita tai käytä valmista sosetta.

Vinkki 2 - pullasutilla saa hyvin harjattua raastimesta limesilpun kattilaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti