maanantai 2. toukokuuta 2016

Itsetehdyt hodarit luontoretkellä

Talkooaamuna tein vielä nopean ja helpon sämpylätaikinan, jolla olen leiponut hampurilaisia. Katso ohje täältä. Nyt tein vain sämpylät, sillä ajatus oli ottaa ne mukaan metsään ja kun paistamme makkaraa nuotiossa, niin pelkän makkaran sijaan syömme makkaran sämpylän sisällä – kuin hotdogin. Vain sinappia ja ketchupia ja lämmin ateria on valmis.


Sämpylät hotdogia varten

1 dl maitoa

1 dl vettä

1 rkl sokeria

25 g hiivaa tai ½ pussia kuivahiivaa

1 kananmuna

0,8 tl suolaa

5 dl vehnäjauhoja

2 rkl öljyä

pinnalle: maitoa & seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi-maitoseos kädenlämpöiseksi. Lisää sokeri ja liuota joukkoon hiiva. Vispaa seokseen kananmuna, suola ja kaksi desiä jauhoja. Sekoita muutama minuutti. Lisää loput jauhot ja öljy. Alusta taikinaksi. Anna kohota lämpimässä kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina noin 6-7 osaan. Pyöritä puikuloiksi ja paina vähän litteiksi. Anna kohota peitettynä 15 minuuttia. Sivele sämpylät maidolla ja ripottele päälle siemeniä. Paista sämpylät 225-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä peittämättä.


Koska sämpylöitä jäi vähän yli, niin kuvassa ne on täytetty nakeilla. Saatiin vielä iltapalaa talkoiden jälkeen. En paljon muuta olisi jaksanut tehdäkään…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti