sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Laku-omena-nyhtöpossu painekattilassa

Syksyinen sunnuntai on kuin tehty hitaasti haudutetuille pataruuille. Varsinkin jos viikolla on ollut possun liha tarjouksessa, se kannattaa ostaa ja laittaa sunnuntaina hautumaan joko uuniin tai painekattilaan. Painekattilassa ruoka kypsyy puolessa siinä ajassa kuin uunissa ja vähemmällä energialla. Ostin juuri uuden painekattilan ja ensimmäisenä halusin hauduttaa siinä ison porsaanulkofileen nyhtöpossumaiseen tapaan maustekastikkeessa. Samalla tuli tehtyä vähän hävikistä herkuksi tapaan jääkaapin tyhjennystä – heitin sekaan vanhan palsternakan sekä paprikoita ja chilejä, joita ei ollut tullut käytettyä. Omputkin olivat vähän nahistuneita ja tomaattipyree oli ollut avattuna jo hetken…

Makumaailma on syksyinen; siinä on omenaa ja lakritsia sekä jauheena että muscovadosokerissa on hieman lakumainen maku. Lisäksi tulee tomaattikastike ja chili antamaan potkua.

Jos sinulla ei ole painekattilaa, tee muuten samoin mutta hauduta uunissa ainakin tupla-aika noin 150 asteessa – tai vaikka tripla, jotta liha murenee.

Nyhtöpossu on helppo ruoka – liha ja maustekastikkeen aineet vuokaa tai kattilaan – lämpö päälle ja sitten voi vaikka lähteä ulos kävelylle ja nauttia kauniista aurinkoisesta sunnuntaista.


Laku-omena-nyhtöpossu painekattilassa

1-1,5 kg possun lihaa

2-3 omenaa

1 paprika

1-2 sipuli

1-2 valkosipuli solo

1-2 chiliä

0,5 dl muscovado- tai fariinisokeria

3 rkl tomaattipyreetä

0,3 dl omenaviinietikkaa

1 rkl worchestershire kastiketta

1 prk tomaattimurskaa

1-2 tl paprikajauhetta

1 tl mustapippuria

0,5-1 tl chilihiutaleita (riippuu voimakkuudesta, käytä varoen)

1-2 rkl lakritsijauhoja

suolaa

5 dl lihalientä

Lisäksi: rasvaa paistamiseen


Ota lihaan vähän väriä paistinpannulla ja laita liha uunivuokaan tai painekattilaan. Kuori ja pilko sipulit ja kuullota niitä vähän pannun rasvassa. Pilko kaikki kasvikset ja lisää ne lihan ympärille samoin sipulit. Lisää kaikki loput kastikkeen aineet kattilaan/pataan lihan päälle/ympärille.





Jos teet lihan uunissa, käytä kannellista uunipataa tai laita avoimen uunipadan päälle folio ja laita pata uuniin 150 asteeseen noin 2-3 tunnin ajaksi. Jos liha on iso pala, niin pidä vaikka 4 tuntia ja jätä vielä jälkilämpöön hautumaan.

Painekattilassa keitä ensin täysillä, kunnes kastike alkaa kiehua ja paine nousee. Laske lämpö niin, että kiehuminen jatkuu, mutta hellan lämpö on laskettu sopivaan kiehumislämpöön. Anna hautua täydessä paineessa noin tunti tai puolitoista. Katkaise virta ja jätä vielä jälkilämpöön, kunnes paine on laskenut. Avaa kansi varovasti ja nosta liha isolle tarjoiluvadille tai muuhun astiaan, jossa liha on hyvä nyhtää paloiksi kahdella haarukalla. Sillä aikaa keitä kastiketta avoimessa kattilassa niin, että neste kutistuu riittävän sakeaksi. Survo kastike sileäksi sauvasekoittimella. Kaada sakea kastike lihan päälle ja sekoita.



Tarjoa nyhtöpossu keitetyiden perunoiden, pastan tai riisin kera. Seuraavana päivänä lihaa voi lämmittää, vaikka hampurilais- tai pitaleivän väliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti