maanantai 30. huhtikuuta 2018

Mesijuoma eli hunajasima vappuun

Jo viikingit tekivät hunajasimaa ammoisina aikoina ja heidän simansa oli tujua tavaraa - vahvaa ja terveellistä. Luin että hunajan ja sitruunoiden yhdistelmä mm. ehkäisi tulehduksia. Hunajajuomaa juotiin ympäri vuoden ja sen tekeminen kesti pitkään, jopa vuoden käytettiin juomaa tynnyreissä. Mutta juoma olikin vahvaa ja alkoholipitoista. Hunajaviiniksikin sitä kutsuttiin.

Olen vuosien varrella kokeillut erilaisia uusia simareseptiä ja keksinyt välillä itsekin jotain uusia juttuja. Tässä on linkki mm. yhteen kirjoitukseeni, josta löytyy useampaa erilaista simareseptiä.

Hunajasimaa en olekaan ennen tehnyt, vaikka hunaja eli mesi onkin ennen vanhaan ollut se alkuperäinen simaresepti - ennen kuin sokerit tulivat siman raaka-aineeksi. Ehkä on aika kokeilla aitoa mesijuomaa eli hunajasimaa. Ohje on muuten sama kuin perinteisessä simassa, vain sokeri on korvattu hunajalla. Samaa reseptiä löytyi useista blogeista ja Suomen Mehiläisten hoitajien sivuilta.


Hunajasima

4 litraa vettä

450 g kotimaista hunajaa

2 luomusitruunaa

herneenkokoinen pala hiivaa tai teelusikan kärjellinen kuivahiivaa

(ripaus sokeria ja rusinoita pulloihin)

Ota esille vähintään 5 l kattila tai muu iso astia.

Kiehauta osa vedestä kattilassa tai vedenkeittimellä, ja kaada se hunajan päälle. Lisää loput vedestä (kylmänä) sekä sitruunoiden mehu. Lisää haaleaan (+37-+42 astetta) seokseen hiiva, n. 1/5 tl. Anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Siivilöi ja pullota sima. Lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja halutessasi muutama rusina.

Sima valmistuu viileässä paikassa noin viikossa, huoneenlämmössä noin kolmessa päivässä.

Huom! Paine pullossa kasvaa käymisen jatkuessa, joten älä käytä liian tiukkaa korkkia. Säilytä sima viileässä ja nauti noin viikon kuluessa.

Sitruunaa, hunajaa, iso kattila ja vettä + hiukan hiivaa....

Kuori sitruunoista vain keltainen kuori vaikka perunankuorimaveitsellä. Ja purista mehu...

Ihana kullankeltainen väri. Pullota ja anna kypsyä.

Hauskaa vappua!
Ps. sima ei ole kauhean makeaa, mutta hyvää, nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti