torstai 20. kesäkuuta 2013

Kesäkukkia ja porkkanasosekeittoa

Oli ihanaa tulla taas huvilalle, mutta sää ei heti alkuun oikein suosinut. Tänään on satanut todella koko päivän – ja kunnolla. Tulimme viime yönä ja onneksi tyhjensimme autosta tavarat yöllä, koska aamulla kun heräsimme, satoi ja sadetta on jatkunut tasaisesti koko päivän. Tänään olin suunnitellut ostavani kesäkukat ja istuttavani ne, jotta juhannuksena on kesäistä ja kaunista.

Kukkakauppaan siis aamusta ja etsimään perennoja uuteen kukkapenkkiin sekä katsomaan mitä kesäkukkia tänä vuonna pihaan laitetaan. Pari ensimmäistä kukkakauppaa kävin katsomassa lenkkarit lotisten ja tuulitakin huppua päähän vetäen, mutta kolmannessa kaupassa kaivoin sateenvarjon takakontista ja lähdin vaeltamaan pitkin kukkarivistöjä. Ongelma perennojen ostamisessa on, että vietämme huvilalla lähinnä heinäkuun, jolloin kaikki kukat jotka kukkivat esim. elo-syyskuussa ovat pois laskuista, koska emme ole niitä näkemässä. Sain vähän apua kukkakauppiaalta ja lopulta päädyin pariin eri siniseen jaloritarinkannukseen, neljään jaloakileaan ja neljään ketoneilikkaan. Kesäkukat täytyy ostaa huomenna – kastuin jo näitä ostaessa niin, että toivottavasti kesäflunssa ei iske.

Vielä lenkkarit litisten kauppaan ja sitten kotiin.

Tänään on ruokarintamalla välipäivä. Istuin iltapäivän miettien erilaisia reseptejä ja täydensin menuuta viikonlopulle. Kaupassa kävin hakemassa muutamia välttämättömiä tarvikkeita ennen huomista lopullista shoppailua. Jääkaapissa ei oikein ollut mitään erikoista, mistä laittaa tämän illan ruoka, ja koska sade jatkuu, päätin, että tänään on keittopäivä.



Nopea porkkanakeitto, 2-3 hengelle

1 pieni sipuli

1 valkosipulinkynsi

tilkka pullomargariinia

kasvis-/kanaliemikuutio

3-4 dl vettä

½ tl currya

½ tl sitruunapippuria

500 g valmista porkkanasosetta (1 pötkö)

1 dl tuorepuristettua appelsiinimehua tai 1 appelsiinin mehu

mustapippuria ja suolaa maun mukaan

persiljaa (omasta maasta)

Aluksi kuullota kuoritut ja pilkotut sipuli ja valkosipulinkynsi. Lisää liemikuutio ja vettä ja keitä hetki. Lisää mausteet, porkkanasose ja keitä reilu 5 min. Lisää appelsiinimehu ja tarvittaessa suolaa ja pippuria. Kiehauta ja jos haluat sileätä keittoa voit soseuttaa sauvasekoittimella sipulit.

Kaada lautaselle ja koristele persiljalla.

Tarjoa tuoreen leivän tai patongin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti