torstai 2. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen odotusta kiirastorstaina

Pääsiäinen on joulun jälkeen toiseksi tärkein ruokajuhla. Olen aivan töpinöissäni kaikista herkuista mitä pääsiäisenä voisi tehdä – harmi, että vain neljä päivää aikaa toteuttaa ruokaunelmia. Olin alkuviikon töissä etelässä ja palasin tänään iltapäivälennolla takaisin Vaasaan. Bengt oli vastassa ja lähdimme heti käymään kaupassa. Olin eilen tehnyt ostoslistan summittaisesti valmiiksi, etten unohtaisi ostaa mitään tärkeää Pitkäperjantain ateriasta.

Eilen kun soitin Bengtille tänne mökille, hän lähti käymään kaupassa. Tavoite oli hankkia lammaspaisti valmiiksi, jotta saisin sen marinadiin nyt torstaina, koska lauantaina paistetaan nyhtölammasta viime vuoden reseptillä ja parin päivän marinointi on hyvä juttu. Kävi kuitenkin niin, että sopivaa noin 2 kg lammaspaistia, mikä sopisi nyhtölampaaksi, ei ollut enää saatavilla. Kaupassa oli kyltti toimitusvaikeuksista. Olin juuri matkalla joogaan, kun tieto lammaspuutteesta tuli. Ei muuta kuin joogan jälkeen lähimpään kauppaan ja etsimään paisteja. Espoossa paikalliskaupassa oli iso allas täynnä juuri sopivia pakastepaisteja, vaikka saman ketjun isommassa kaupassa Vaasassa kaikki paistit olivat loppu? Outoa. No ei muuta kuin lammas mukaan ja samalla nappasin mukaan myös lohen, joka oli tarjouksessa.

Tänään olikin aika hauska tilanne lentokentän turvatarkastuksessa, kun lensin vain käsimatkatavaroilla ja pienessä vetolaukussani ei ollut läppärin lisäksi muuta kuin muovikassi, johon olin käärinyt pakastelampaan, joka piti lohta viileänä. Kun olin tullut läpivalaisun toiselle puolelle, niin virkailija tuli kysymään onko lentolaukku minun ja pyysi avaamaan sen. Hän alkoi kaivamaan laukusta mukaan ottamiani maustepurkkeja, joista oli tarkoitus tehdä illalla marinadi ja ilmoitti että ”nesteitä” ei voi tuoda käsimatkatavaroissa. Minusta tahnat eivät olleet nesteitä ja yritin selittää, että tarvitsen ne lampaani marinointiin. Lammaspaketti herätti vähän ihmetystä ja se meni uudelleen läpivalaisuun. Lopputulos oli se, että sain jatkaa matkaa lampaan kanssa – se oli kiinteä, mutta mausteet jäivät turvatarkastukseen. Kaupassa piti sitten ostaa puuttuvat aineet ja nyt lammas on marinadissa.

Viime vuonna tein samaan tapaan nyhtölampaan. Laitoin sen torstaina marinadiin ja paistoin lauantaina. Lammas on aivan mainio liha juuri ylikypsäksi paistetussa muodossa. Joten vaikka haluaisin tehdä lammasta muullakin tapaa, niin uunissa mureaksi paistettu paisti, joka vielä lopuksi lämmitetään herkullisessa kastikkeessa meheväksi, on liian hyvää jätettäväksi pois pääsiäisen herkkupöydästä.

Tässä reaaliajassa pääsiäisen nyhtölampaan valmistus:

Pulled lammas - revittyä lammasta

2kg luuton lampaanpaisti (myös pakaste käy)

marinadi:

2 dl oliiviöljyä

1 (luomu)sitruunan keltainen kuoriosa

0,5 dl sitruunamehua (= 1 luomusitruunan mehu)

2 rkl kuivattua oreganoa

1 rkl kuivattua timjamia

2 rkl kuivattua minttua

pari oksaa tuoretta rosmariinia silputtuna

3 yksikyntistä valkosipulia murskattuna

1 rkl suolaa

reilusti mustapippuria myllystä (½ rkl)

Mikäli lampaassa on paksu nahka- ja rasvakerros päällä, voit leikata sen pois veitsellä.

Sujauta yksi keskikokoinen uunipaistopussi pienen kannun päälle ja laita marinadin kaikki aineet pussiin. Hölskyttele ja laita lammas sisään. Pyörittele lammasta marinadissa ja hiero marinadia lampaan pintaan.

Anna lampaan olla jääkaapissa tiiviisti suljetussa pussissa marinadissa 24-48h. Itse aion pitää lammasta lauantaihin asti eli noin puolitoista vuorokautta. Lauantaiaamuna lammas lähtee uuniin.

Lammas jää vatiin sulamaan ja marinoitumaan 
Voit seurata lampaan valmistusta reaaliajassa tai katsoa viime vuoden postauksesta, mitä seuraavaksi tapahtuu…

Huomenna valmistetaan Pitkänperjantain lohi ja aivan must pääsiäisruokani, jota teen joka vuosi – hunaja-smetanaperunat! Nam! Huomiseen…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti