Kukkaset tikapuilla

Viime keväänä idätin rahkapurkeissa samettikukansiemeniä ja sitten kesällä keksin käyttää vanhoja tikapuita kukkien alustana eli pinosin samettikukat rahkapurkkeineen tikapuille. Niistä tuli oikein mukavan näköinen asetelma – ainoa mikä oikeastaan oli enää ideassa parannettavaa, oli rahkapurkkien ulkonäkö. Tässä linkki viime kesän juttuun.

Tänä keväänä ajatus oli idättää pussillisen samettikukkien siemeniä pienissä turveruukuissa tarkoituksena istuttaa ne sitten kesällä taas mökin pihalle. Olin koko kevään koonnut tukevia Skyr-purkkeja ja pessyt ne. Tarkoitus oli tällä kertaa maalata niitä – vihreä spraymaalipurkkikin oli ostettuna. Viime kesänä huomasin, että kaikki rahkapurkit eivät oikein kestäneet koko kesää hajoamatta telineessä, mutta Skyr-purkit ovat paksua muovia, joten niistä tulee hyvät purkit asetelmaani.

Lisäksi Bengt oli hankkinut pienet magneetit, joiden avulla oli tarkoitus saada purkit pysymään tikapuilla tuulesta huolimatta. Viime kesänä juoksimme välillä kovan tuulen jälkeen nostelemaan purkkeja pystyyn, kun ne tippuivat tikapuilta. Nyt joka purkin pohjalla on pikku magneetti ja vastakappale on liimattu tikapuun askelmalle.

Kevät oli kuitenkin niin kiireinen töiden ja koulun kanssa, että purkkien maalaus jäi kesään eikä samettikukkia tullut tällä kertaa idätettyä itse. Juhannuksen aikaan kun oli mökillä käymässä, ostimme puutarhamyymälästä valmiit samettikukan taimet – erivärisiä. Ja kauniina päivänä sumutin Skyr-purkit maalilla kahteen kertaan. Vaikka maalia on kaksi kerrosta, niin silti läpi kuultaa purkkien alkuperäiset tekstit, mutta vihreä väri kuitenkin peittää tarpeeksi, jotta purkit näyttävät yhtenäisiltä ja antavat hyvin taustaa värikkäille samettikukille.

Tänä vuonna samettikukatkin ovat isoja ja kerrannaisia. Viime vuonna itseidätetyt kuvat olivat huomattavasti pienempiä – johtui ehkä eri lajikkeesta. Mutta nyt meillä on isot samettikukat vihreissä purkeissa vanhoilla tikkailla koristamassa kesäistä terassiamme. Ja magneetit ovat todellakin pitäneet purkit paikoillaan – vaikka on tuullut, niin yksikään purkki ei ole tippunut!

Kesä ei ole kesä ilman uusia perunoita

Viime viikon maanantaina kirjoittelin heinäkuun kuulumisia blogiini ja kerroin perunankasvatuskokeiluistani. Yksi lukijoistani on mökkinaapurini Barbro, joka kävi loppuviikosta perheensä kanssa kylässä. Tuliaiseksi Barbro toi kapallisen uusia perunoita omasta maastaan ja ison kesäkurpitsan.

Kun sitten mietin miten valmistaisin perunat niin, että raaka-aine olisi pääosissa ja voisimme nauttia harvinaisesta herkusta aidosti ilman mitään krumeluureja, päätin tehdä kesäloman lopettajaisaterian samaan tapaan kuin olimme juhannuksena kesäloman aloittaneet – silliä ja uusia perunoita!

Ihmetteletkö, miksi uudet perunat suoraan omasta maasta ovat meille harvinaista herkkua? Asumme pääkaupunkiseudulla, missä tuoretuotteet haetaan marketeista. Toki voisin mennä Helsinkiin torille, mutta en koskaan liiku sillä suunnalla - en edes muista koska viimeksi olisin torilla käynyt – siitä on vuosia. Myös kesällä mökillä ostelemme ”uusia perunoita” aika usein isoista marketeista – tottumuksen voimasta. Siinä on tuoreus ja uutuus aika kaukana, kun harjaan uusien perunoiden paksuuntunutta kuorta juuriharjalla ja yritän kuvitella syöväni aamulla nostettua perunaa – joka sitten on kiertänyt tukun ja kaupan kautta, ja ollut pari päivää vielä jääkaapissani. Tosin mökillä voisimme käydä torilla ja niin joskus teemme, mutta se on lähinnä herkuttelumielessä – käymme torilla ja ostamme mansikoita, uusia perunoita – kenties herneitä. Tämä tapahtuu kerran, pari kesässä. Voisi tietysti kysyä miksi ei useimmin, mutta ehkä syynä on tottumuksen puute. En ole tottunut käymään toreilla vaan marketeissa.

Mutta nyt sitten aitoihin uusiin perunoihin. Jos en väärin arvaa, niin kyseessä olivat siiklit? Pesin harjalla perunat, sitten keitin merisuolalla ja omalla tillillä maustetussa vedessä. Ihailimme kauniita valkoisia perunoita ja maistelimme niitä omien lempisilliemme kanssa. Mies tykkää sinappisillistä ja minä ranskalaisesta sipulista. Päälle vielä voita – vähän tillillä ja sitruunankuorella maustettuna – mmmm!

Kiitos kesäperunoista, Barbro & Rune!

Omenoita, omenoita – ja muita huvilan kuulumisia elokuussa

Elokuussa lomat on taas pidetty ja arki alkaa. Mekin lähdimme etelään töihin elokuun alussa ja huvila jäi yksin arkipäiviksi, kunnes jälleen viikonlopuksi palasimme jatkamaan ”kesää”. Säiden puolesta elokuu on ollut kuiva ja lämmin. Myös hellepäiviä on riittänyt. Kuivuus on aiheuttanut vähän kiusaa, kun olemme olleet poissa - jotkut kasvit ovat kuivuneet kastelun puutteeseen. Koko kesän runsaasti kukkineet kukkapylvääni ovat nyt kuivuneet. Kun tulimme täksi viikonlopuksi takaisin, oli kuivuus tappanut molemmat kukat ja näky oli aika surkea. Pitää piipahtaa kukkakaupassa hakemassa syyskasvit ruukkuihin. Myös ihanat keltaiset Marketat ovat kärsineet, vaikka niillä oli vesisäiliöllinen ruukku. Eli kuivaa ja kuumaa on täytynyt olla poissa ollessamme.

Mikä ilahdutti, niin alkukesästä tekemäni kohopenkki on viihtynyt ja siinä oleva jaloritarinkannus kukkii yhä! Nyt on elokuun viimeinen päivä ja heinäkuun kukkijani kukkii yhä – miten hieno juttu!

Elokuun puolessa välissä kävimme huvilalla poimimassa viinimarjat. Meillä on 2 puskaa vähän puiden varjossa ja niillä on ikääkin jo 60 vuotta, mutta silti ne tekevät satoa joka vuosi. Ei paljon mutta meidän kahden tarpeisiin ihan hyvin. Iso tiskivati tuli noin puolilleen.
Siitä pakastin muutaman pussin marjapiirakoita varten. Sitten pisti mehulingosta läpi muutamaan litran, jolloin sain tuoremehua, jonka pakastin silikonisiin muffinivuokiin. Seuraavana päivänä kalautin jäätyneen mehun ulos vuoasta ja pussitin mehupalat. Näin voin talvella laittaa esim. yhden jäätyneen mehupalan veteen ja vähän sokeria, niin meillä on tuoreviinimarjamehua. Tai mitä mehusta sitten keksiikin tehdä, niin se on valmiina noin desin annospaloina.

Satoa on tullut omista puskista ihan kivasti – vattuhilloa keitin yhden annoksen. Enemmänkin olisi ollut vattuja, mutta niiden poimiminen ja putsaaminen on tosi työlästä. Jonkun verran pakastin tuoreena, jotta saan niistä herkkujälkiruokia – kuten esim. tänään illalla koristelen suklaafondantin omilla vatuilla.






Pensasmustikoita tuli yksi pakastusrasia. Niiden poimiminen oli kivaa, ne ovat isoja ja lähtevät kypsänä herkästi, pienestäkin kosketuksesta käteen. Putsaamista niiden kanssa ei tule olleenkaan, koska ne ovat heti suoraan siistejä. Ja jostain syystä ne maistuvat melkein aidoilta metsämustikoilta! Johtuuko sitten maaperästä kun ne kasvavat yhdessä aitojen mustikoiden kanssa vai onko jotain pientä risteytymistä tapahtunut? Isoja ja maukkaita ne kuitenkin ovat.

Koko elokuun on pihassa lennellyt isoja sudenkorentoja. Onko niillä joku elokuun syyskokoontuminen,

paritteluaika vai mikä? Isot ruskeat korennot lentävät koko ajan ja ne eivät paljon laskeudu niin, että niistä saisi kuvaa, mutta tästä punaisesta korennosta nappasin kuvan kun se istui kivelle hetkeksi.

Tosin näin kun kaksi ruskeaa korentoa olivat veden pinnalla päällekkäin ja niiden alapäät koskettelivat veden pinnalla olevan lehden alapuolta – oliko kyseessä munien laittaminen lehden alapinnalle?
Toisesta onnistuin nappaamaan tämän kuvan.

Tänä vuonna meidän pienet, pupun hampaissa kärsineet omenapuumme ovat tehneet kokoonsa nähden

ennätyssadon. Viimeksi kun olimme täällä, niin arvoimme että pitääkö omenat poimia vai ovatko ne tippuneet maahan ja menneet pilalle kun tulemme seuraavan kerran. Otimme riskin ja jätimme puuhun ja siellä ne vielä olivat kun tulimme takaisin. Olimme tällä kertaa pois kaksi viikkoa, mutta vahinkoa ei ollut tapahtunut. Nyt keräämme omenat ja viemme ne mukana etelään. Mitähän kivaa niistä tekisi?

Heinäkuun tunnelmia helteestä sateeseen

Tänään sataa. Koko heinäkuu on kuitenkin mennyt ilman sadetta – osin ollut hellettä, osin vain lämmintä, mutta satanut ei ole kuin korkeintaan yöaikaan. Ruoho oli aivan kuivaa, joten sade tekee hyvää kukille ja nurmikolle.

Näin sadepäivänratoksi on kiva muistella heinäkuun herkkiä hetkiä.

Mikä onkaan romanttisempi näky heinäkuisella pellolla kuin heinäseipäät?

Nämä ihanat heinäseipäät on kuvattu naapurimme Sivin pellolla. Olemme viimeiset pari viikkoa kävelleet niiden ohi joka päivä. Osa heinistä on jo viety sisälle, mutta pari seivästä oli vielä pystyssä, kun kävin kameroineni niitä kuvailemassa.

Ei enää kovin yleinen näky!

Aurinkoisella säällä kukissa lentelee perhosia, joista varmaan yleisin on tämä lanttuperhonen. Tässä se kävi hakemassa mettä oreganon kukista.

Yksi yksilö oli harhautunut melkein sisälle ja kävi lepäilemässä terassilla. Se on naaraspuolinen lanttuperhonen. Naaraalla on kaksi täplää siivissä, kun taas uroksella on yleensä yksi tai ei olleenkaan.

Mitähän karvaisia toukkia nämä ovat? Onko tietoa?

Ne ovat syöneet järjestelmällisesti kaikki lehdet leimuista. Muihin kasveihin ne eivät ole kajonneet, mutta leimut on syöty täysin lehdettömiksi. Vain vihreät rangat ovat jäljellä.

Mikähän tämä ötökkä on? Istuin keinussa ja se tuppasi kaveriksi – istui keinun tyynyllä ja ei pitänyt mitään kiirettä. Siinä sitten keinuteltiin ötökän kanssa.

Ötököistä kukkiin...

Terassin vieressä kasvaa maanpeittopuskaa pitämässä rikkaruohot poissa, mutta aina välillä tökkään sinne jonkun taimen – vähän kuin varastoon odottamaan oikeaa istutuspaikkaa. Toiveena olisi joskus poistaa puskat ja siirtää ne rannan rinteeseen pitämään maata paikallaan, mutta vielä emme ole siirtäneet kuin muutaman koemielessä, jotta näemme selviävätkö puskat siellä hengissä. Kyllä selviävät! Tilalle oli tarkoitus istuttaa ruusuja. Pari ruusua jo istutimme. Niistä toinen kuoli, mutta toinen ryhmäruusu sinnittelee hengissä ja kukkii heinäkuussa kauniin vaaleanpunaisin kukin. Ehkä siitä vielä ruusutarha joskus tulee…

Heinäkuun kukkijat – kirjoituksessa ihmettelin tätä kasvia ja hajun perusteella tulkitsin sen kirveliksi, mutta nyt alan olla yhä vakuuttuneempi, että kyseessä on Lehtovirmanjuuri. Lehdet ovat selvästi virmanjuuren tapaiset ja kukatkin ovat suppilomaiset enemmän kuin sarjakukkaisilla, joten olen siis kallistumassa virmanjuureen. Haju tosin hämää vieläkin – voiko lehtovirmanjuuri tuoksua voimakkaasti, hyvälle anismaiselle kukalle?

Kukista ja ötököistä vattuihin...

Tänä vuonna on tosi hyvä vattuvuosi. Meille ei ole koskaan rannalle tullut näin paljon vattuja. Vattupuskatkin tosin ovat levinneet. Niitä löytyy parista vakiopaikasta eli terassin kukkapenkistä (johon ne eivät kuulu, mutta johon ne nousevat joka vuosi), rannalta (hyvä paikka), mutta myös saunan taakse on villiintynyt valtavan iso vattupensaikko.

Mitä näillä kaikilla vatuilla oikein tekee? Hyviä vattureseptejä otetaan vastaa ;)

Muitakin marjoja luonnosta löytyy. Tässä lillukka

ja metsämansikka.

Eilen aamulla oli todella painostavaa. Hellettä oli ollut muutama päivä ja aamulla, kun kävimme kävelyllä, oli todella nihkeää ja hikistä. Ilma oli raskas ja enteili ukkosta. Kävelylenkin jälkeen ehdin vielä kuvailla heinäseipäät ja vatut ja muut kuvat – myös nämä osmankäämit rannalta.

Noin 11 aikaan taivas oli muuten täysin kirkkaan sininen, mutta kaukana puiden takana nousi ensimmäiset ukkospilvet. Ne olivat taivaanrannassa, kohosivat valkoisina suoraan ylöspäin. Jostain kaukaa kuului ukkosen kumua, mutta meillä paistoi vielä aurinko kirkkaalta taivaalta. 

Tavoitti se sade meidät kuitenkin. Nyt on satanut eilisestä lähtien. Illan ja yön satoi rankasti, samoin nyt aamulla. Ohessa on vähän sadekuvaa.



Sateen pitäessä taukoa, kävin nappaamassa muutaman tunnelmakuvan kosteista omenoista ja marketoista.

Heinäkuun kukkijat

Alkukesästä kerroin kuinka teimme uuden kohopenkin. Siihen istutin akileijoja ja jaloritarinkannuksia. Akileijat ovat kukkineet koko kesän kivasti, yllättävän reippaastikin. Ne varmaan tykkäsivät uudesta mullasta ja lämpimästä penkistä, jota olen kastellut, kun on ollut aika kuivaa. Jaloritarinkannukset ovat myös kukkineet, mutta niiden ongelma on ollut kukkavanojen ohuet varret. Jouduimme tekemään muutaman kukkakepin, jotta painavat kukkatertut ovat jaksaneet pysyä pystyssä. Mies teki kukkakepit veistämällä ne koivun- tai pihlajanversosta.

Arvaapa mitä näin tässä yhtenä päivänä kun olin kastelemassa penkkiä?

Meidän kukkakepit ovat lähteneet eloon! Niiden päissä on lehtiä eli muutkin kuin kukat tykkäävät uudesta penkistä…

Eikö olekin hauskan näköisiä?

Kiertelemme erilaisia markkinoita tässä lähellä. Eräänä kesänä ostin juuri tällaisilta pikkumarkkinoilta perennan, joka kukkii joka heinäkuu. Myyjä ei tiennyt, mikä kukka on – oli ottanut sen omalta kotipihaltaan. Olen googlettanut sitä ja oletan sen olevan ukonkello, mutta en ole aivan varma. Ihan näyttävä kukka se kyllä on, vaikka kukinta ei kauhean kauan kestäkään.

Kuinka hyvin tunnet erilaiset sarjakukkaiset - kairanputken, karhunputken, kirvelin ja muut?

Tonttimme vieressä on tyhjä, luonnonvarassa oleva rantatontti. Tontilla menee pieni polku, jota kautta voimme oikaista ja jota kautta muutkin välillä kulkevat.

Yhden kerran oikaistessani polun kautta, huomasin polun varrella tosi paljon korkeita, valkoisia putkikasveja. Eivät olleet koiranputkia, ei karhunputkia - mitä mahtoivat olla? 

Netti taas avuksi ja tuntomerkkien avulla yritin tunnistaa kasvit. Niiden merkittävin ominaisuus, jota ei kuvassa näy, oli haju. Ne tuoksuivat todella hyvälle!

Niinpä oletan niiden olevan Saksankirvelin.

Oletko samaa mieltä? Jos kasvit ovat saksankirveleitä, niin miten voisin käyttää niitä? Yrtteinä, mutta onko kukaan laittanut niitä ruokaan?

Onko mitään vaaraa, että olen sotkenut ne johonkin myrkylliseen kasviin?

Pelkään, että ne ovat jotain myrkkykatkoja tai muita, jotka muistuttavat koiranputkia ja kirveleitä.

Ongelma on lehdet - ne eivät aivan muistuta kirvelin lehtiä. Mutta toisaalta en ole löytänyt muutakaan runsaasti heinäkuussa kukkivaa sarjakukkaista, joka tuoksuu hyvälle, mutta jolla ei ole kirvelin lehtiä..?

Vai voisiko tämä olla Lehtovirmajuuri?

Osaatko auttaa?

Jotain muutakin vähän harvinaista: tammi. Meidän tontilla kasvaa muutama tammi, joita on tuotu etelästä ja ne ovat selviytyneet näinkin pohjoisessa jo mieheni lapsuudesta lähtien. Hänen isänsä on tuonut ne tänne joskus 40+ vuotta sitten. Periaatteessa Vaasan korkeudella ei tammea kasva luonnonvaraisena - vain istutettuna. Se, mikä meidän tammista tekee erikoisen, on se, että pikkutammet ovat itse itäneet jostain tammenterhosta - ja aika kaukana emopuusta. Istutettujen tammien juurilla elää pikkutammia versoina, mutta se on aika erikoista, että terhot ovat itäneet istuttamatta muutamien metrien päässä itse isosta puusta.

Lopuksi vielä kukkia eripuolilta pihaa.

Jaloritarinkannus heinakuun alusta kun keppi ei vielä lehtinyt.

Akileijat ovat aina kauniita.

Tässä on joku mehikukka - en tiedä mikä. Olen etsinyt sitä netistä, mutta en ole löytänyt. Ei ole kukkinut vielä - katsotaan nyt kun se pääsi uuteen penkkiin. Jos vaikka kukkisi.

Tässä toinen kasvi - kukat ovat tosi vaatimattomat, mutta lehdet ovat kauniit. Kukka on aivan pieni ja siro - nimi puuttuu...

Vähän luonnonkukkaa ja mustikkaa sekaan - molemmat löytyvät pihasta.


















Jonain kesinä olen laittanut tähän parvekeruukkuun valkoisia markettoja, mutta ne eivät kestä paahteisella seinustalla. Tänä vuonna ostettiin keltaisia markettoja - ne kestävät. Ja näyttävät hyvältä vanhaa punaista seinää vasten.

Lopuksi kuva rannalta.