perjantai 31. tammikuuta 2014

Nopea hernesosekeitto

Perjantai-ilta, töistä salille ja sitten kotiin - mitä ruokaa viidessä minuutissa, kun viikon jälkeen on aivan puhki eikä jaksa kovasti väsätä?

Valmistauduin perjantai-illan pikaruokaan aika hyvin - katselin uutta Yhteishyvä-lehteä ja varsinkin sen ruokaliitettä. Siellä oli tämä söpö pikkukeitto, jota oli aivan pakko kokeilla! Se oli todella nopea ja helppo tehdä, kevyt ja salilla raatamisen jälkeen todella oivaa laihis-ruokaa.

Siispä kaupan kautta kotiin ja pussi herneitä mukaan - kaikkea muuta löytyikin kaapista.

Nopea hernesosekeitto

1 pussi (450 g) pakasteherneitä
8 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 dl ranskankermaa
1 limetin mehu
6 - 8 tippaa Tabascoa

Kiehauta kattilassa vesi ja liemikuutiot, lisää joukkoon herneet. Anna kiehua 5 minuuttia.

Lisää ranskankerma. Soseuta sauvasekoittimella kuohkeaksi. Mausta limettimehulla ja Tabascolla. Kuumenna.

Keiton kanssa maistuvat itsetehdyt rouhesämpylät. Tein viikolla valmiista rouhesämpyläjauhosta pikaisia pikkusämpylöitä, jotka ovat olleet kylmässä (ulkona pakkasessa leipälaatikossa) ja kun niitä käyttää mikrossa pienen hetken on kuin olisi tuoretta leipää lautasella.


lauantai 25. tammikuuta 2014

Runebergin kakku

Järjestämme kavereille parin viikon päästä juhlat, joihin tulee erilaisia "sormiruokia". Jälkiruuaksi tulee Runebergin päivän kunniaksi aiheeseen sopiva Runebergin kakku tavallisten torttujen sijaan. Tämä yksinomaan siksi, koska muuten ruokaa on niin paljon - kuten aina - että isot Runebergit voisivat olla tiukka paikka useimmille.

Nyt on siis aikaa testailla, miten Runebergin tortusta saa hyvän kakun. Haussa on myös aito, vanhanaikainen Fredrikan luoma maku. Tein kakun aivan kuten tortunkin olisin tehnyt, mutta vaikka kakusta tulikin hyvä, niin en ollut aivan tyytyväinen ulkoasuun. Ensi kerralla teen muutaman pienen hienosäädön ja kirjaan vaikka sen jälkeen muutokset tähän kirjoitukseen.


Runebergin kakku


175 g voita
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
2 kpl munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl korppujauhoja
1 dl mantelijauhetta (tai piparimuruja)
1/2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
2 dl kermaviiliä
1/4 tl manteliaromia (tai 2-3 tippaa karvasmanteliöljyä, apteekista )

Päälle
2 dl vadelmahilloa

Koristeluun
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet kermaviilin kanssa taikinaan. Lisää halutessasi manteliaromi tai karvasmanteliöljy. Tarkista maku, jotta saat leivonnaisiin mieleisesi mantelin maun. Sekoita tasaiseksi.

Kaada kakku voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Jos haluat, niin tässä vaiheessa voi laittaa hillosilmiä tai raitoja kakkuun, jolloin hillo uppoaa kakun sisälle paistettaessa.
Paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia.

Kostuta kakku heti uunista ottamisen jälkeen. Kiehauta 2 dl vettä ja 2 rkl sokeria, mausta liemi 2–3 rkl alkoholia (punssi, rommi, konjakki) ja levitä kuumalle kakulle pullasiveltimellä.

Lisää jäähtyneeseen Runebergin kakkuun vielä kiiltävä hillosilmä tai muu hillokoriste. Jos laitoit hilloa kakkuun ennen paistamista, niin nyt voit vahvistaa hillokuvion.

Sekoita tomusokerista ja vedestä notkea kuorrutus ja pursota muovipussista, nurkkaan leikatusta reiästä kierros hillosilmän ympäri tai koristele kakku mielesi mukaan.


Butter chicken eli intialainen voikana

Intiasta paluusta on jo kolme viikkoa - ja kolme viikkoa on kestänyt myös vatsatauti, mutta nyt alkaa vähän helpottaa, joten olisiko aika tehdä vähän intialaista ruokaa ja muistella lomaa - positiivisessa mielessä. Itse loma meni oikein hyvin: ruoka oli aivan ihanaa ja kasvissyöjälle Intia on ruokataivas! Ravintolaan mennessä vegeruuat ovat enemmistö - missään muualla ei näin ole. Mutta yksi non-vege, josta kovasti tykkäsin, oli voikana. Tykkäsin siitä jopa niin paljon, että maustetorilla ostin ison pussin Butter chicken-maustetta. En vielä tiedä saako Suomesta etnisistä ruokakaupoista tätä maustetta, mutta Goalla oli joka maustekaupassa saatavissa voimakkaan oranssia maustesekoitusta, jonka oli tarkoitettu juuri voikanan tekoon.

Voikanaa kutsutaan myös voissa paistetuksi kanabaltiksi. Maultaan se on kermaisen pehmeä ja yllättävän mieto ollakseen intialainen ruoka. Ehkä siksi se onkin tosi suosittu Intian ulkopuolella. Mausteet ovat aromaattisia, mantelijauho ja kerma yhdessä tuovat pehmeää pyöreyttä kastikkeeseen. Intialaisessa keittokirjassani ruokaa suositellaan syötäväksi pilahvi-riisin kanssa, mutta Goalla sen kanssa tarjottiin naan- tai roti-leipää - ei koskaan riisiä.


Intialainen voikana

1,5 dl maustamatonta jogurttia (esim. kreikkalaista jogurttia)
50 g mantelijauhoja
3 rkl Butter chicken maustetta tai
  • 1,5 tl chilijauhetta 
  • pieni pala murskattua laakerinlehteä (1/4 tl) 
  • 1/4 tl jauhettua neilikkaa 
  • 1/4 tl kanelia 
  • 1 tl garam masala -mausteseosta 
  • 4 vihreää kardemummaa murskattuna 
  • 1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna tai inkivääritahnaa 
  • 1 tl murskattua valkosipulinkynttä 
  • 1,25 tl suolaa 
1 kg broilerin fileepihvejä, maustamaton, kuutioituna
1 prk (400g) kokonaisia tomaattia tölkissä

6 rkl voita
1 rkl (maissi)öljyä
2 keskikokoista sipulia suikaloituna
2 rkl tuoretta korianteria silputtuna
4 rkl kevytkermaa

koristeluun korianteria

Sekoita kulhossa jogurtti, mantelijauho ja mausteet. Paloittele tomaatit ja lisää ne liemineen mausteiden sekaan. Kuutioi broilerit ja lisää mausteiden sekaan. Sekoita hyvin ja siirrä sivuun odottamaan.

Kuumenna voi-öljyseos isossa pannussa (esim. wok- tai haudutuspannu). Viipaloi sipuli. Kuullota sipulia hetken voissa. Lisää kana mausteineen. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehumispisteeseen. Anna hautua miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen 15–20 minuuttia.

Lisää lopuksi kastikkeeseen ruokakerma ja puolet korianterista. Kuumenna vielä kiehuvaksi. Ripottele päälle loput korianterista koristeeksi. Tarjoa voikana naanleivän kanssa.



Naan-leivän ohje löytyy täältä: http://mokkiruokaa.blogspot.fi/2013/10/intialainen-ilta.html


Vinkkinä: Tee ensin naan-leipä nousemaan. Sen kestää nousta noin tunti. Sinä aikana voit valmistella mausteet ja muut valmiiksi. Kana kannattaa laittaa leivän kohoamisen loppupuolella maustumaan ja sitten leipoa naan-leivät pellille. Sinä aikana kun naan-leivät nousevat toista kertaa pellillä ja uuni kuumenee, niin kannattaa paistaa sipulit ja laittaa kana hautumaan. Samalla kun sekoittelet silloin tällöin kanaa, voit paistaa naan-leivät. Kun kaikki leivät ovat paistettu ja ne ovat kuumia ja voisulalla sivelty ja peiton alla, on myös kanasi valmis. Voikana on parhaimmillaan juuri tehtynä ja kuumana. Hyvää ruokahalua!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Fenkolikeitto jättikatkaravunpyrstöillä

Perjantai-ilta ja jotain kivaa gourmeeta pitäisi laittaa, mutta nopeaa ja helppoa, että pääsee nopeasti nauttimaan... Mikä olisikaan parempaa kuin kuuma, höyryävä keitto näin talvipakkasella? Paljon vaatetta päälle ja pikku kävely lähikauppaan ostamaan aineksia. Tänään valmistuu kevyt, mutta kermainen fenkolikeitto isoilla rapusattumilla. Ohje oli Viikon Viinivinkissä.

Fenkolikeitto

3 fenkolia
1 iso Solo-valkosipulinkynsi
3 isoa salottisipulia
½ l kiehuvaa vettä
kanaliemikuutio
1-2 dl valkoviiniä
mustapippuria myllystä
2 dl kuohukerma

Paloittele fenkoli sekä hienonna salotti- ja valkosipulit. Kuullota fenkolit ja sipulit padassa. Lisää pataan valkoviiniä, kanalientä ja mustapippuria. Keitä noin 45 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella. Voit myös paseerata siivilän läpi, jos haluat aivan hienoa keittoa.

Kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon kermaa ja keitä hetkinen kunnes keitto paksuuntuu. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Rapulisäke

200 g jättikatkaravunpyrstöjä (pakaste)
1 chili
pala inkivääriä
1-2 kynttä valkosipulia
korianteria (tuore)
öljyä

Valmista keiton viimeistelyä varten paistetut jättikatkaravun pyrstöt.


Kuivaa sulatetut jättikatkiksen pyrstöt talouspaperilla tai liinalla. Hienonna valkosipulia, hieman inkivääriä, chiliä ja korianteria. Kuumenna pannulla tilkka öljyä ja lisää siihen valkosipuli, inkivääri ja chili. Lisää hetkisen kuluttua pannulle jättikatkaravun pyrstöt ja viimeistele sekoittamalla joukkoon tuore korianteri. Tarkista maku.
Kauho kulhoon tai lautaselle höyryävää keittoa ja viimeistele annos nostelemalla paksuun keittoon paistetut katkaravunpyrstöt. Korkkaa viinivinkki eli Cono Sur Bicicleta nk. "fillari"valkoviini ja nauti!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Helpot banaanimuffinsit

Löytyykö hedelmäkulhosta pari mustaa ja heikonnäköistä banaania? Tässä ohje todella nopean ja helpon banaanimuffinssin tekoon.

Banaanimuffinssit ylikypsistä banaaneista

3 dl jauhoja
2 tl leivinjauhoja
2 tl vaniliini-/vaniljasokeria
3 banaania
1,5 dl sokeria (tai 1 dl makeutusjauhetta ja ½ dl ruskeaa sokeria)
1 muna
0,5 dl öljyä tai pullomargariinia

muffinssivuokia

Sekoita jauhot ja mausteet. Muussaa banaanit haarukalla. Sekoita kaikki aineet yhteen ja jaa taikina
muffinssivuokiin.

Itse käytin isoa Runebergin leivosvuokaa, joten taikinasta tuli 6 leivosta.
Jos käytät pieniä vuokia, niin taikinasta tulee noin 12–16 kpl.

Paista 175 asteessa 15–20 min. pieniä ja noin ½ tuntia isoja muffinsseja.

Muffinit ovat parhaimmillaan tuoreena. Voit koristella ne sulatetulla suklaalla, jos haluat ekstra hyvää iltaherkkua!


Kreikkalainen mureke

Joulu ja uusi vuosi menivät Intiassa, joten joulukiireet jäivät kokonaan tänä vuonna pois. Myös jouluruokia ei tullut tehtyä. Intiassa söin innolla kasvisruokaa eri muodoissaan ja olin kerrankin onnellinen, kun vegeille oli suurin osa menuun annoksista. Non-veget ruuat olivat vähemmistönä. Ruoka oli hyvää ja vaikka se ei aina ollut ilo silmälle, niin maut olivat kohdillaan. Markkinoilta tuli tuotua monen moisia mausteita, joten jossain vaiheessa kokkaillaan myös mökillä intialaista perusruokaa.

Intian-tuliaisena toinkin sitten mukanani kuumeisen vatsataudin, jos piti pari viikkoa otteessaan ja esti kaikki ruokaan tai juomaan liittyvät mieliteot. Nyt muutaman kilon laihtuneena olen opetellut taas syömään varovasti tavallista kotiruokaa. Tänään rohkaistuin tekemään jauhelihamureketta. Siinä onkin sitten koko ensi viikolle syömistä - ei tullut ihan pieni mureke, mutta hyvin maustettu ja murea kera uunilohkoperunoiden.


Kreikkalainen jauhelihamureke uunissa
2 dl ruiskorppujauhoja
2 dl ruokakermaa (tilkka vettä, jos jauhot kuivuvat)
suolaa ja jauhettua mustapippuria (n. 1 tl molempia)
1 tl paprikajauhetta
(Intian kunniaksi heitin mukaan myös vajaan lusikan jeeraa ja hieman kanelia)
iso sipuli
1 pieni/keskikokoinen solo valkosipuli
Heitin mukaan myös pussinlopun juustoraastetta

2 x 400 g jauhelihaa 2 munaa

väliin:
fetaa tai salaattijuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiviviipaleita, mustia

päälle:
pekonia

viereen:
pestyjä ja lohkottuja perunoita kuorineen
suolaa ja timjamia

Laita korppujauhot ja kerma turpoamaan. Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä rasvassa niin, että pehmenevät. Anna jäähtyä.
Lisää korppujauhoihin mausteet ja munat.
Lisää jauheliha ja sipuli. Sekoita, mutta älä vaivaa liikaa.
Levitä jauhelihamassa leivinpaperille levyksi. Lisää täytteet ja rullaa leivinpaperin avulla mureke rullaksi ja jätä saumapuoli alaspäin.

Laita mureke paperin avulla uunivuokaan ja lisää perunalohkot murekkeen viereen. Mausta perunalohkot ja laita vuoka uuniin 200 astetta noin tunti.

Tarjoile mureke ja perunat punajuuriviipaleiden kanssa.