lauantai 31. maaliskuuta 2018

Helpot karitsankyljykset värikkäillä lisukkeilla

Pääsiäisen herkkuruokaa on tehdä karitsankyljyksiä erilaisilla lisukkeilla. REKO:sta tai kauppahallista saa tuoreita luomukyljyksiä lähilampaan lihasta. Jos tuoretta ei ole saatavilla, niin marinoidessa myös pakastekyljykset sulavat ja maustuvat helposti. Marinointi kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä ja antaa lihapaketin maustua oikein kunnolla. Kääntele marinointipussia aina välillä, kun käyt jääkaapilla, jotta marinointiliemi menee kyljysten väliin ja maustaa kaikki sivut kyljyksistä.



Karitsankyljykset neljälle

0,5 kg karitsankyljyksiä eli 4 isoja tai 8 pientä

pippuria ja suolaa myllystä

paistoon öljyä/voita


Marinadi

5 valkosipulinkynttä, viipaloituna

1 luomusitruunan keltainen kuori ja menu

Erilaisia yrttejä: muutama oksa timjamia, pari rosmariini ja persiljaa

n. 1 dl oliiviöljyä

vähän pippuria myllystä

Viipaloi valkosipulinkynnet, revi/saksi yrtit isoksi silpuksi, kuori sitruunasta kuorilastuja perunankuorimaveitsellä ja purista mehu. Sekoita kaikki marinadin ainekset pussissa ja lisää karitsankyljykset sisään. Marinoi kyljyksiä välillä käännellen yön yli (tai vähintään 4 tuntia).


Glaseeraus

6 rkl luomuhunajaa

1 rkl Dijonin sinappia

muutama oksa tuoretta timjamia

½ rkl balsamicoa

Valmista glaseerausseos sekoittamalla kaikki ainekset kulhossa.


Valmistus

Kuumenna grillipannu (tai grilli) ja grillaa kyljyksiä muutama minuutti molemmin puolin. Älä paista liikaa! Kyljysten pitää jäädä hyvin roseiksi – näin ne ovat maukkaimmillaan.

Glaseeraa kyljykset pensselillä hetkeä ennen kuin otat ne pannusta. Pane myös loppu glaseerausliemi tarjolle.

Tarjoa paistetun pinaatin, bataattimuusin ja sitruunalohkojen kera. 

Vinkki: pakastealtaasta saa valmista bataattimuusia, jos ei ehdi itse tekemään.




Paistettu pinaatti

1 rkl öljyä + 1 rkl voita

200 g pinaattia (baby)

2 kpl valkosipulinkynttä (viipaloituna)

1/4 tl sokeria

ripaus suolaa ja pippuria myllystä

Kuumenna öljy+voi, lisää huuhdotut ja valutetut pinaatit sekä viipaloidut valkosipulit. Kuumenna sekoitellen pari minuuttia. Mausta paistettu pinaatti kevyesti suolalla, pippurilla ja sokerilla.

Tarjoile heti.



Kyljysten glaseerausidea Sikke Sumarin blogista, muuten ohjeet omia.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kolmen aineen mämmimutakakku

Vain kolmesta aineesta - mämmistä, suklaasta ja kananmunista - valmistuu pääsiäisen helpoin jälkiruoka. Jos et halua viettää koko kaunista pääsiäistä keittiössä, niin helpot ja nopeat jälkiruuat ovat juuri se mitä tarvitset. Kakussa maistuu lievästi suklaa, vähän enemmän mämmi, mutta mutakakun pehmeä kosteus saa jälkiruuan sulamaan suussa. Käytin tummaa taloussuklaata, joten kakusta ei tullut kovinkaan makea, mutta jäätelön kaverina se oli juuri sopiva. Itse kakusta tulee lähes sienimäisen oloinen, pehmeä ja kostea, kunhan et paista sitä liian kauan.


Mämmimutakakku

100 g tummaa suklaata tai maitosuklaata

0,5 rasiaa (à 700 g) mämmiä

5 kananmunaa

lisäksi: vaniljajäätelöä tai -kastiketta (ja kakun pinnalle tomusokeria)

Säädä uuni 175 asteeseen.

Vuoraa irtopohjavuoan (halk. 20 cm) pohja leivinpaperilla. Voitele reunat kevyesti voilla tai öljyllä.

Sulata suklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa, välillä sekoitellen. Sekoita mämmi suklaasulaan. (Huom. mämmi ei saa olla ihan jääkaappikylmää. Anna olla hetki huoneenlämmössä ennen sekoittamista.)

Erottele huoneenlämpöisten kananmunien valkuaiset ja keltuaiset. Sekoita keltuaiset mämmi-suklaaseokseen.



Vatkaa valkuaisen puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Nostele vaahto hellästi käännellen mämmiseokseen.



Levitä kakkutaikina vuokaan ja kypsennä uunissa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.



Tarjoa kakun kanssa vaniljajäätelöä tai -kastiketta.




Resepti Yhteishyvä-lehdestä.

Fetatäytteiset lammaspyörykät kahdella tapaa

Lammaspyöryköitä on kiva tehdä, vaikka ei olisikaan pääsiäinen. Ennen pääsiäistä tein lammaspyöryköitä itsetehtyjen bataattiranskalaisten kanssa ja pitkänä perjantaina tein niitä vähän perinteisemmin pääsiäiseen sopivien lisukkeiden kanssa. Laitan molemmat ohjeet tähän, joten voit valita kumpi ohje kiinnostaa enemmän. Kumpaankin ohjeeseen käytin REKO:sta ostettua karitsanjauhelihaa, mutta ensimmäisen reseptin tein pelkästä lihasta ja pistin uuniin, mutta toiseen laitoin korppujauhoja ja paistoin ne pannulla. Koossa pysyminen oli molemmissa vähän hankalaa, mutta maku oli hyvä. Pelkkä jauheliha on ehkä hitusen enemmän lampainen, kun taas korppujauhoilla ei jauhelihaa kovin hyvin tunnistanut perinteisestä jauhelihasta.



Fetatäytteiset lammaspyörykät uunissa

500 g karitsan tai lampaan jauhelihaa

2 munaa

2 valkosipulinkynttä (hienonnettuna)

1 tl suolaa

0,5 tl mustapippuria

muutama timjamin oksa silputtuna

sisälle: fetakuutioita

käsiin: öljyä

Lämmitä uuni 225-asteiseksi.

Tee taikina sekoittamalla kaikki aiheet kulhossa tasaiseksi massaksi. Öljyä kädet ja muotoile massasta munan kokoisia lammaspyöryköitä ja paina jokaisen sisälle fetakuutio.

Lado ne leivinpaperin päälle uunipannulle ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.







Bataattiranskalaiset

2 bataattia

1 tl suolaa

½ tl mustapippuria

1 rkl maissitärkkelystä (esimerkiksi Maizena)

3 rkl oliiviöljyä

lisäksi: 2 litran uudelleensuljettava pakastuspussi (esimerkiksi Minigrip) tai iso kulho

Kuori bataatit ja leikkaa ranskalaisia muistuttaviksi tikuiksi.

Mittaa pussiin suola, pippuri ja maissitärkkelys. Lisää bataattitikut, sulje ja ravistele sekaisin. Lisää pussiin öljy ja ravista vielä sekaisin. Voit sekoittaa mausteet ja öljyn bataatteihin myös isossa kulhossa.

Kaada bataattitikut leivinpaperilla vuoratulle pellille. Asettele ne mahdollisimman vähän päällekkäin. Paista 10 minuuttia 225 asteessa, ota ulos uunista, kääntele lastalla ja jatka paistoa vielä 10 minuuttia. Ranskalaiset ovat valmiita, kun ne ovat ruskistuneet vähän.



Ohje Soppa 365.



Palsternakkapyree

500 g palsternakkaa

5 dl vettä

1 dl kermaa, ruokakermaa tai kasvirasvasekoitetta

½ tl suolaa

¼ tl rouhittua mustapippuria

Kuori palsternakat ja pilko pieniksi paloiksi. Keitä suolattomassa vedessä kypsäksi eli 15-20 minuuttia.

Kaada keitinvesi pois, mutta säästä siitä osa. Soseuta palsternakat perunasurvimella tai sähkövatkaimella. Lisää kerma tai kasvirasvasekoite ja tarvittaessa hiukan (1/2 - 1 dl) keitinlientä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.


Höyrytetyt porkkanat

500 g erivärisiä porkkanoita

vettä keittämiseen

voita ja suolaa

Kuori porkkanat ja pilko sopiviksi suikaleiksi. Laita kattilaan ja kaada pohjalle vähän vettä. Höyrystä niitä, kunnes ne ovat kypsiä, mutta vielä napakoita. Keittoaika riippuu palojen paksuudesta, mutta noin 10 minuutin molemmin puolin. Älä keitä läpikypsiksi.

Kaada vesi pois, kun ne ovat riittävän kypsiä ja lisää voi ja mausta suolalla.

Kokoa annos: lammaspyöryköitä, bataattiranskalaisia, porkkanoita ja palsternakkapyreetä.



Ja sitten toinen versio, jossa on korppujauhoja ja joka paistetaan pannulla.



Fetatäytteiset lammaspyörykät pannulla paistettuna

500 g jauhettua karitsan tai lampaanlihaa

0,5 dl korppujauhoja

1 dl kermaa

1 muna

1 punasipuli, hienonnettuna

4-5 valkosipulinkynttä hienonnettuna

1 tl suolaa

1 tl mustapippuria

1 rkl hienonnettua rosmariinia

1 rkl hienonnettua minttua

1 rkl hienonnettua persiljaa

lisäksi: fetaa pyörykän sisään

käsiin: öljyä

Sekoita korppujauhot kermaan, lisää muna ja jauheliha. Hienonna persilja, minttu, rosmariini ja molemmat sipulit. Lisää taikinaan ja mausta. Sekoita tasaiseksi. Anna levätä jääkaapissa sen aikaa, kun teet tsatsikin.

Muotoile taikinasta öljyisin käsin pyöryköitä, joiden sisään painat fetapalan.

Paista pyörykät pannulla n. 10 minuuttia käännellen ja ravistelleen pannua.



Tsatziki

puolikas kurkku

½ tl suolaa

1 - 2 valkosipulin kynttä

2 dl kermaviiliä tai turkkilaista jogurttia

1 tl sokeria

mustapippuria myllystä

tuoretta minttua, silputtuna

Kuori ja raasta kurkku. Laita se siivilään ja sekoita joukkoon suola. Anna ylimääräisen nesteen valua pois.


Kuori valkosipuli ja purista se kulhoon. Yhdistä kaikki muut ainekset kulhossa. Lisää lopuksi tuore, hienonnettu minttu. Laita kylmään odottamaan muun ruoan valmistumista.



Porkkana-inkivääripyree

500 g porkkanoita

vettä ja suolaa

1 tl ruskeaa sokeria tai hunajaa

pieni pala tuoretta inkivääriä hienoksi raastettuna

Kuori porkkanat ja paloittele ne. Keitä kypsiksi vähässä vedessä, mausta vesi suolalla.

Survo porkkanat sauvasekoittimella pyreeksi, mausta inkivääriraasteella ja sokerilla/hunajalla. Lisää keitinvettä, jos tarvetta.


Vinkki: Pääsiäisen kunniaksi keitin sinisiä Blue Kongo perunoita antamaan väriä annokseen.

Kokoa annos: Karitsapyöryköitä, tsatsikia, porkkana-inkivääripyreetä ja sinisiä perunoita.

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Mämmirahka - helppo ja nopea jälkiruoka pääsiäispöytään

Pääsiäinen on vuoden toiseksi suurin ruokajuhla joulun jälkeen. Pääsiäinen on perinteisesti päättänyt pitkän paaston ja silloin on koottu raikkaita keväisiä herkkuja pöytään ja syöty hartaasti ja nautiskellen. Joulukuussa tekee mieli tehdä joku ihana jouluherkku vaikka joka päivä, että ehtii tekemään mahdollisimman monta erilaista herkkua monien mahdollisten joukosta. Ja itse jouluna syödään sitten sitä tuttua ja turvallista, mikä on pöydässä joka vuosi – ehkä pienellä twistillä. Pääsiäisenä on vähän sama juttu. Jo ennen pääsiäistä voisi laittaa uusia pieniä herkkuja ja maistella niitä pääsiäistä odotellen. Ja uusia kivoja herkkuja on joka pääsiäinen niin paljon tarjolla, ettei tiedä mistä aloittaa.

Minä aloitin miettimällä pääsiäiseen helpon ja nopean jälkiruokaherkun mämmistä. Tämä valmistuu vartissa ja maistuu vaikka vähän raskaammankin aterian päätteeksi. Ja mämmin makua voi säädellä mämmin määrällä. 



Mämmirahka

1 dl kuohukermaa vaahdotettuna

2 tl tomusokeria

2 dl pehmeää, mietoa rahkaa

n. 0,5 tuokkosta mämmiä

Vispaa kerma kevyesti pehmeään vaahtoon ja mausta tomusokerilla. Lisää pehmeä rahka vaahtoon, sekoita hyvin. Sekoita mämmiä ensin pari isoa ruokalusikallista vaahtoon ja maista. Lisää mämmiä lisää, jos haluat voimakkaamman mämmin maun.

Koristele mintun lehdellä ja vaikka muutamalla pienellä pääsiäisrakeella.

Annos riittää 4-6 jälkiruokaan.