Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapuu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. syyskuuta 2017

Omenapiirakoiden aikaan

Meidän mökin pikkuiset omenapuut (lue: omenapensaat) ovat tehneet heiveröisiin oksiinsa taas todella runsaan sadon. Pitkät oksahiipat roikkuvat melkein maahan ja omenoita roikkuu nippu joka oksan päässä. Vaikka olemme yrittäneet leikata tätä moneen kertaan pupun syömää puuta, niin puu siitä ei tule vaan puska. Mutta tuottoisa puska joka jaksaa tehdä siistejä ja kauniita omenoita joka syksy, vaikka hoito nyt on ollut vähän mitä sattuu…. Paljon ei ole lannoiteltu eikä aina edes rikkaruohoja kitketty, mutta sitkeästi puut vain jaksavat. Niillä on valoisa ja syvältä koskea paikka, joten ne viihtyvät.





Kuivasin taas osan sadosta Bengtille makean nälkään pikku napostelupaloiksi. Tänä vuonna ostin pikkuisen kuivurin, jolla olen kuivannut omenarenkaita ja laittanut ne lasipurkkiin vaniljatangon kanssa. Näin vaniljasta tarttuu mieto vaniljanmaku omenoihin, kun ne odottavat syöjää purkissa.
Ohjeita kuinka kuivata sato löytyy täältä.



Ajattelin kokeilla uusia omenareseptejä, mutta kun eilen leivoin omenapiirakan niin kaivoin esille vanhan kuohkean ja kakkumaisen reseptini, jonka kehitin pari vuotta sitten. Ajatuksena oli silloin löytää sama suutuntuma ja makumaailma kuin vanhassa reseptissäni, jonka olen hukannut, oli. Kunhan joskus löydän sen, niin pääsen taas tekemään vanhaa lempipiirakkaani. Mutta tämä on hyvä korvike – pehmeä ja kanelinen. Erikoista siinä on hillo ja rahka, jotka vähän makeuttavat ja tukevoittavat piirakkaa. Se ei ole höttöä vaan kunnon kakkumainen piirakka.


Resepti löytyy täältä: kuohkea-omenapiirakka-syksyn-omenista

Kuivakakun jo teinkin ensimmäisistä omenoista, mutta vielä on ajatuksena tehdä juustokakku, jossa on omenaa… nam. Laitan tänne ohjetta, kun saan sen aikaiseksi.

Jos mietit mitä muuta omenasadosta kannattaa tehdä niin muista hyvät hillot! Tein jo aronioista ja omenista hilloa kellariin odottamaan talvea. Kellarista ne pääsevät puuron päälle ja paahtoleivälle. Aronia on maukas ja terveellinen marja, mutta vähän tuhdin makuinen, joten omena pehmentää sitä mukavasti. Kannattaa kokeilla. Reseptin löydät täältä.


Jos haluat tietää mitä muuta omenasta voi tehdä, kuten omenapannukakkua, possua ja omenaa uunissa, sipulichutneytä omenoilla tai muita omenareseptejä, niin kirjoita ylhäällä blogin oikeassa reunassa olevaan hakukenttään OMENA ja saat kasan herkkuja, joita olen tehnyt vuosien varrella.

Maistuvaa omenaista syksyä kaikille!

lauantai 31. elokuuta 2013

Omenoita, omenoita – ja muita huvilan kuulumisia elokuussa


Elokuussa lomat on taas pidetty ja arki alkaa. Mekin lähdimme etelään töihin elokuun alussa ja huvila jäi yksin arkipäiviksi, kunnes jälleen viikonlopuksi palasimme jatkamaan ”kesää”. Säiden puolesta elokuu on ollut kuiva ja lämmin. Myös hellepäiviä on riittänyt. Kuivuus on aiheuttanut vähän kiusaa, kun olemme olleet poissa - jotkut kasvit ovat kuivuneet kastelun puutteeseen. Koko kesän runsaasti kukkineet kukkapylvääni ovat nyt kuivuneet. Kun tulimme täksi viikonlopuksi takaisin, oli kuivuus tappanut molemmat kukat ja näky oli aika surkea. Pitää piipahtaa kukkakaupassa hakemassa syyskasvit ruukkuihin. Myös ihanat keltaiset Marketat ovat kärsineet, vaikka niillä oli vesisäiliöllinen ruukku. Eli kuivaa ja kuumaa on täytynyt olla poissa ollessamme.


Mikä ilahdutti, niin alkukesästä tekemäni kohopenkki on viihtynyt ja siinä oleva jaloritarinkannus kukkii yhä! Nyt on elokuun viimeinen päivä ja heinäkuun kukkijani kukkii yhä – miten hieno juttu!



Elokuun puolessa välissä kävimme huvilalla poimimassa viinimarjat. Meillä on 2 puskaa vähän puiden varjossa ja niillä on ikääkin jo 60 vuotta, mutta silti ne tekevät satoa joka vuosi. Ei paljon mutta meidän kahden tarpeisiin ihan hyvin. Iso tiskivati tuli noin puolilleen.
Siitä pakastin muutaman pussin marjapiirakoita varten. Sitten pisti mehulingosta läpi muutamaan litran, jolloin sain tuoremehua, jonka pakastin silikonisiin muffinivuokiin. Seuraavana päivänä kalautin jäätyneen mehun ulos vuoasta ja pussitin mehupalat. Näin voin talvella laittaa esim. yhden jäätyneen mehupalan veteen ja vähän sokeria, niin meillä on tuoreviinimarjamehua. Tai mitä mehusta sitten keksiikin tehdä, niin se on valmiina noin desin annospaloina.



Satoa on tullut omista puskista ihan kivasti – vattuhilloa keitin yhden annoksen. Enemmänkin olisi ollut vattuja, mutta niiden poimiminen ja putsaaminen on tosi työlästä. Jonkun verran pakastin tuoreena, jotta saan niistä herkkujälkiruokia – kuten esim. tänään illalla koristelen suklaafondantin omilla vatuilla.






Pensasmustikoita tuli yksi pakastusrasia. Niiden poimiminen oli kivaa, ne ovat isoja ja lähtevät kypsänä herkästi, pienestäkin kosketuksesta käteen. Putsaamista niiden kanssa ei tule olleenkaan, koska ne ovat heti suoraan siistejä. Ja jostain syystä ne maistuvat melkein aidoilta metsämustikoilta! Johtuuko sitten maaperästä kun ne kasvavat yhdessä aitojen mustikoiden kanssa vai onko jotain pientä risteytymistä tapahtunut? Isoja ja maukkaita ne kuitenkin ovat.

Koko elokuun on pihassa lennellyt isoja sudenkorentoja. Onko niillä joku elokuun syyskokoontuminen,
paritteluaika vai mikä? Isot ruskeat korennot lentävät koko ajan ja ne eivät paljon laskeudu niin, että niistä saisi kuvaa, mutta tästä punaisesta korennosta nappasin kuvan kun se istui kivelle hetkeksi.


Tosin näin kun kaksi ruskeaa korentoa olivat veden pinnalla päällekkäin ja niiden alapäät koskettelivat veden pinnalla olevan lehden alapuolta – oliko kyseessä munien laittaminen lehden alapinnalle?
Toisesta onnistuin nappaamaan tämän kuvan.

Tänä vuonna meidän pienet, pupun hampaissa kärsineet omenapuumme ovat tehneet kokoonsa nähden
ennätyssadon. Viimeksi kun olimme täällä, niin arvoimme että pitääkö omenat poimia vai ovatko ne tippuneet maahan ja menneet pilalle kun tulemme seuraavan kerran. Otimme riskin ja jätimme puuhun ja siellä ne vielä olivat kun tulimme takaisin. Olimme tällä kertaa pois kaksi viikkoa, mutta vahinkoa ei ollut tapahtunut. Nyt keräämme omenat ja viemme ne mukana etelään. Mitähän kivaa niistä tekisi?


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Heinäkuun tunnelmia helteestä sateeseen

Tänään sataa. Koko heinäkuu on kuitenkin mennyt ilman sadetta – osin ollut hellettä, osin vain lämmintä, mutta satanut ei ole kuin korkeintaan yöaikaan. Ruoho oli aivan kuivaa, joten sade tekee hyvää kukille ja nurmikolle.

Näin sadepäivänratoksi on kiva muistella heinäkuun herkkiä hetkiä.

Mikä onkaan romanttisempi näky heinäkuisella pellolla kuin heinäseipäät?


Nämä ihanat heinäseipäät on kuvattu naapurimme Sivin pellolla. Olemme viimeiset pari viikkoa kävelleet niiden ohi joka päivä. Osa heinistä on jo viety sisälle, mutta pari seivästä oli vielä pystyssä, kun kävin kameroineni niitä kuvailemassa.


Ei enää kovin yleinen näky!

Aurinkoisella säällä kukissa lentelee perhosia, joista varmaan yleisin on tämä lanttuperhonen. Tässä se kävi hakemassa mettä oreganon kukista.


Yksi yksilö oli harhautunut melkein sisälle ja kävi lepäilemässä terassilla. Se on naaraspuolinen lanttuperhonen. Naaraalla on kaksi täplää siivissä, kun taas uroksella on yleensä yksi tai ei olleenkaan.


Mitähän karvaisia toukkia nämä ovat? Onko tietoa?


Ne ovat syöneet järjestelmällisesti kaikki lehdet leimuista. Muihin kasveihin ne eivät ole kajonneet, mutta leimut on syöty täysin lehdettömiksi. Vain vihreät rangat ovat jäljellä.


Mikähän tämä ötökkä on? Istuin keinussa ja se tuppasi kaveriksi – istui keinun tyynyllä ja ei pitänyt mitään kiirettä. Siinä sitten keinuteltiin ötökän kanssa.

Ötököistä kukkiin...


Terassin vieressä kasvaa maanpeittopuskaa pitämässä rikkaruohot poissa, mutta aina välillä tökkään sinne jonkun taimen – vähän kuin varastoon odottamaan oikeaa istutuspaikkaa. Toiveena olisi joskus poistaa puskat ja siirtää ne rannan rinteeseen pitämään maata paikallaan, mutta vielä emme ole siirtäneet kuin muutaman koemielessä, jotta näemme selviävätkö puskat siellä hengissä. Kyllä selviävät! Tilalle oli tarkoitus istuttaa ruusuja. Pari ruusua jo istutimme. Niistä toinen kuoli, mutta toinen ryhmäruusu sinnittelee hengissä ja kukkii heinäkuussa kauniin vaaleanpunaisin kukin. Ehkä siitä vielä ruusutarha joskus tulee…


Heinäkuun kukkijat – kirjoituksessa ihmettelin tätä kasvia ja hajun perusteella tulkitsin sen kirveliksi, mutta nyt alan olla yhä vakuuttuneempi, että kyseessä on Lehtovirmanjuuri. Lehdet ovat selvästi virmanjuuren tapaiset ja kukatkin ovat suppilomaiset enemmän kuin sarjakukkaisilla, joten olen siis kallistumassa virmanjuureen. Haju tosin hämää vieläkin – voiko lehtovirmanjuuri tuoksua voimakkaasti, hyvälle anismaiselle kukalle?

Kukista ja ötököistä vattuihin...


Tänä vuonna on tosi hyvä vattuvuosi. Meille ei ole koskaan rannalle tullut näin paljon vattuja. Vattupuskatkin tosin ovat levinneet. Niitä löytyy parista vakiopaikasta eli terassin kukkapenkistä (johon ne eivät kuulu, mutta johon ne nousevat joka vuosi), rannalta (hyvä paikka), mutta myös saunan taakse on villiintynyt valtavan iso vattupensaikko.



Mitä näillä kaikilla vatuilla oikein tekee? Hyviä vattureseptejä otetaan vastaa ;)


Muitakin marjoja luonnosta löytyy. Tässä lillukka



ja metsämansikka.

Eilen aamulla oli todella painostavaa. Hellettä oli ollut muutama päivä ja aamulla, kun kävimme kävelyllä, oli todella nihkeää ja hikistä. Ilma oli raskas ja enteili ukkosta. Kävelylenkin jälkeen ehdin vielä kuvailla heinäseipäät ja vatut ja muut kuvat – myös nämä osmankäämit rannalta.


























Noin 11 aikaan taivas oli muuten täysin kirkkaan sininen, mutta kaukana puiden takana nousi ensimmäiset ukkospilvet. Ne olivat taivaanrannassa, kohosivat valkoisina suoraan ylöspäin. Jostain kaukaa kuului ukkosen kumua, mutta meillä paistoi vielä aurinko kirkkaalta taivaalta. 


Tavoitti se sade meidät kuitenkin. Nyt on satanut eilisestä lähtien. Illan ja yön satoi rankasti, samoin nyt aamulla. Ohessa on vähän sadekuvaa.



Sateen pitäessä taukoa, kävin nappaamassa muutaman tunnelmakuvan kosteista omenoista ja marketoista.



tiistai 23. heinäkuuta 2013

Herukat suojaan rastailta

Pari viikkoa sitten hermostuin rastaisiin, kun ne söivät mustikoita pihasta ja kakkailivat joka paikkaan. Silloin mietin miten herukoiden käy, kun niissä alkoi jo ylemmissä latvoissa olla vähän punerrusta. Mutta nyt ovat pensaat pelastettu ja rastaat kadonneet. Ne totesivat varmaan tämän pihan liian ylivoimaiseksi ruuan suhteen…


Vedimme korkeat pupuverkot, eli siis rautakaupasta ostetut kovarautaiset verkot, puskien ympärille ja sitten vielä peitimme yläosan tavallisella rastasverkolla. Nyt ne eivät pääse puskille alakautta eivätkä yläkautta.


Viime kesänä laitoimme rastasverkot puskiin ja kun elokuun alussa lähdimme takaisin etelään, jäivät verkot suojelemaan pensaita. Tulimme parin viikon päätä takaisin, katsomaan onko sato jo kypsää ja löysimme pari rastasta verkoista. Toinen oli kuollut ja toinen oli rimpuillut itsensä aivan sotkuun - jouduin leikkaamaan saksilla verkon sen siiven ympäriltä. Jätin linnun illaksi nurmikolle – siitä se oli kadonnut aamuun mennessä: joko itsestään tai pedon suuhun.

Tänä vuonna mietin miten pelastan sadon ilman rastaspaisteja. Juttelin serkkuni kanssa puhelimessa ongelmasta ja hän kertoi, että jotkut ovat tehneet kanahäkkiverkosta katollisen kehikon, joka suojaa pensaita. Siitä muistin meidän omenapuiden pupuverkot. Ne ovat tavallista kanahäkkiverkkoa kovempaa verkkoa ja ne ovat myös tavallista korkeammat, joten ne seisovat jäykkänä itsestään ja pysyvät hyvin myös puskan ympärillä. Eikä niille näin kesällä ole mitään muutakaan käyttöä eli otimme ne hyötykäyttöön ja levitimme puskille.


Syy, miksi omenapuiden pupunsuojat ovat tukevaa tekoa, johtuu siitä, että meillä oli kaksi pientä omenapuuta, jotka kasvavat terassin edessä kukkapenkissä. Ne ovat kääpiöomenapuita eli niiden ei pitäisi kasvaa kovin korkeiksi eli eivät peitä näkymään järvelle, mutta ne ovat kuitenkin oikeita omenapuita eivätkä koristeita. Pari vuotta sitten meillä oli niiden ympärillä tavallisesta kanaverkosta suojat – sellaiset ehkä 90 cm korkeat. Tuli kovaluminen talvi ja verkot jäivät lumen alle. Jänikset istuivat lumihangella ja söivät kaikki oksat ja myös rungon tasan siihen kohtaan, missä verkko alkoi. Eli lumen ansiosta niiden ei tarvinnut edes kurkotella verkon yli, vain istua ja syödä verkon yläpuolella ovat osat. Keväällä puut olivat surkeat ja mieheni meinasi jo kaivaa ne pois ja unohtaa koko omenapuuajatuksen. Mutta puut jäivät ja kesän aikana ne haaroivat ja kasvoivat rungon tyngästä ylöspäin. Tuli seuraava talvi ja suojat paikoilleen. Sama juttu! Paljon lunta ja verkot eivät auttaneet mitään. Kaikki uuden oksat ja loputkin rungosta oli talven aikana kalvettu lähes alas asti. Verkot olivat lumen painosta vielä menneet kasaan, joten puput pääsivät syömään vielä pahemmin kuin edellisenä talvena. No, keväällä katsoimme, että nyt taisi käydä köpelösti – näistä ei enää mitään tule. Mutta kuinka ollakaan. Emme ehtineet kaivaa alkukesästä juurakoita pois ja kesällä puut taas vähän toipuivat ja kasvattivat oksia. Annoimme puiden olla ja ostimme puolitoista metriset kovasta verkosta olevat suojat niiden ympärille ja nyt meillä on omenapuiden sijaan kaksi omenapensasta, jotka kasvaa rehottavat sekä leveyttä että korkeutta – ja antavat kovasti pikkuomenoita!