Herukat suojaan rastailta

Pari viikkoa sitten hermostuin rastaisiin, kun ne söivät mustikoita pihasta ja kakkailivat joka paikkaan. Silloin mietin miten herukoiden käy, kun niissä alkoi jo ylemmissä latvoissa olla vähän punerrusta. Mutta nyt ovat pensaat pelastettu ja rastaat kadonneet. Ne totesivat varmaan tämän pihan liian ylivoimaiseksi ruuan suhteen…

Vedimme korkeat pupuverkot, eli siis rautakaupasta ostetut kovarautaiset verkot, puskien ympärille ja sitten vielä peitimme yläosan tavallisella rastasverkolla. Nyt ne eivät pääse puskille alakautta eivätkä yläkautta.

Viime kesänä laitoimme rastasverkot puskiin ja kun elokuun alussa lähdimme takaisin etelään, jäivät verkot suojelemaan pensaita. Tulimme parin viikon päätä takaisin, katsomaan onko sato jo kypsää ja löysimme pari rastasta verkoista. Toinen oli kuollut ja toinen oli rimpuillut itsensä aivan sotkuun - jouduin leikkaamaan saksilla verkon sen siiven ympäriltä. Jätin linnun illaksi nurmikolle – siitä se oli kadonnut aamuun mennessä: joko itsestään tai pedon suuhun.

Tänä vuonna mietin miten pelastan sadon ilman rastaspaisteja. Juttelin serkkuni kanssa puhelimessa ongelmasta ja hän kertoi, että jotkut ovat tehneet kanahäkkiverkosta katollisen kehikon, joka suojaa pensaita. Siitä muistin meidän omenapuiden pupuverkot. Ne ovat tavallista kanahäkkiverkkoa kovempaa verkkoa ja ne ovat myös tavallista korkeammat, joten ne seisovat jäykkänä itsestään ja pysyvät hyvin myös puskan ympärillä. Eikä niille näin kesällä ole mitään muutakaan käyttöä eli otimme ne hyötykäyttöön ja levitimme puskille.

Syy, miksi omenapuiden pupunsuojat ovat tukevaa tekoa, johtuu siitä, että meillä oli kaksi pientä omenapuuta, jotka kasvavat terassin edessä kukkapenkissä. Ne ovat kääpiöomenapuita eli niiden ei pitäisi kasvaa kovin korkeiksi eli eivät peitä näkymään järvelle, mutta ne ovat kuitenkin oikeita omenapuita eivätkä koristeita. Pari vuotta sitten meillä oli niiden ympärillä tavallisesta kanaverkosta suojat – sellaiset ehkä 90 cm korkeat. Tuli kovaluminen talvi ja verkot jäivät lumen alle. Jänikset istuivat lumihangella ja söivät kaikki oksat ja myös rungon tasan siihen kohtaan, missä verkko alkoi. Eli lumen ansiosta niiden ei tarvinnut edes kurkotella verkon yli, vain istua ja syödä verkon yläpuolella ovat osat. Keväällä puut olivat surkeat ja mieheni meinasi jo kaivaa ne pois ja unohtaa koko omenapuuajatuksen. Mutta puut jäivät ja kesän aikana ne haaroivat ja kasvoivat rungon tyngästä ylöspäin. Tuli seuraava talvi ja suojat paikoilleen. Sama juttu! Paljon lunta ja verkot eivät auttaneet mitään. Kaikki uuden oksat ja loputkin rungosta oli talven aikana kalvettu lähes alas asti. Verkot olivat lumen painosta vielä menneet kasaan, joten puput pääsivät syömään vielä pahemmin kuin edellisenä talvena. No, keväällä katsoimme, että nyt taisi käydä köpelösti – näistä ei enää mitään tule. Mutta kuinka ollakaan. Emme ehtineet kaivaa alkukesästä juurakoita pois ja kesällä puut taas vähän toipuivat ja kasvattivat oksia. Annoimme puiden olla ja ostimme puolitoista metriset kovasta verkosta olevat suojat niiden ympärille ja nyt meillä on omenapuiden sijaan kaksi omenapensasta, jotka kasvaa rehottavat sekä leveyttä että korkeutta – ja antavat kovasti pikkuomenoita!