torstai 4. heinäkuuta 2013

Itsetehdyt hampurilaiset salsa verden kanssa

On Emman viimeinen ilta huvilalla ennen mummolaan lähtöä ja sitten paluuta Saksaan. Emme näe kuin syksyllä Saksassa. Mitä herkkua hän haluaisi loppuhemmotteluun?

Olimme jo käyneet läpi kaikki suomalaiset herkut: sillit ja uudet perunat, mansikat, saunan ja makkaran paiston, grilliherkut – mitä vielä voitaisiin tehdä?

Emma halusi paistaa aitoja hampurilaisia ja tehdä niihin herkullisen salsa verden, jonka hän oli oppinut Glorian Ruoka-lehdestä. Se muistuttaa Jamie Oliverin reseptiä ja Emma on vähän muokannut sitä omaan makuunsa. Ei muuta kuin kauppaan ja naudan paistijauhelihaa ostamaan.



Ensin kannattaa tehdä coleslaw maustumaan muun puuhastelun ajaksi.

Coleslaw

1 löysä, pieni kaali (uusi kaali näin kesällä)

2-3 varsisellerin vartta

3-4 porkkanaa

2 kesäsipulia varsineen

60 g saksanpähkinöitä rouhittuna

1 prk Valion Bulgarian jogurttia

2-3 rkl vaahterasiirappia

1 dl rusinoita

suolaa, pippuria myllystä

Silppua huuhdeltu kesäkaali pieneksi suikaleeksi. Pese ja silppua sellerinvarret erittäin pieniksi renkaiksi. Kuori ja raasta porkkanat karkealla terällä. Silppua kevätsipuli varsineen erittäin ohueksi viipaleeksi. Laita kasvikset kulhoon ja sekoita niitä puristelemalla vähän kaalia, että se pehmenee. Rouhi veitsellä saksanpähkinä karkeaksi ja lisää kulhoon. Lisää jogurtti, siirappi, rusinat ja mausta. Maista että siirappia sopivasti makusi mukaan. Laitan kylmään maustumaan siksi aikaa kun muut valmistelut on tehty. Paras salaatista tulee, jos se saa maustua seuraavaan päivään.

Salsa verde

1-2 kuorittua valkosipulin kynttä

1 rkl kapriksia

1 maustekurkku

6 anjovisfileetä

1 purkki lehtipersiljaa tuoreena (eli kourallinen revittynä)

1 purkki basilikaa tuoreena (myös kourallinen revittynä)

1 purkki minttua tuoreena (tai vastaava määrä eli kourallinen revittynä)

1 tl Dijon sinappia

3 tl punaviinietikkaa

8 tl extra virgin oliiviöljyä

hiukan merisuolaa myllystä

ja mustapippuria myllystä

Laita silppuriin tai sekoittimeen hieman lohkotut valkosipulin kynnet, kaprikset, pilkottu maustekurkku, anjovikset sekä yrtit. Aja koneella silpuksi. Lisää sinappi, etikka, oliiviöljy ja aja tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarkista maut. Lisää makusi mukaan vähän lisää etikkaa tai mausteita.

Paras tulos syntyisi jos tämän pilkkoisi ja sekoittaisi käsin, mutta käytimme sauvasekoittimeen liitettävää silppuria joka ei ole niin raju kuin blenderi. Tarkoitus on kuitenkin, etteivät yrtit mene aivan muusiksi vaan niihin jää rakennetta ja makua.

Hampurilaiset

4 hampurilaissämpylää, mielellään ei niitä kaupan mauttomia vehnäpullia vaan jos löytyy ”kotonaleivotun makuisia” tai sitten ne voi tehdä itse

400 g hyvää naudan paistijauhelihaa
suolaa myllystä ja mustapippuria myllystä

lisäksi

suola- tai herkkukurkkuja
voimakkaan makuinen juustoviipale (cheddar, emmental, meillä oli musta Salaneuvos)
punasipulirenkaita

Löysin aivan herkullisia pienen paikallisleipomon hampurilaissämpylöitä meidän Vaasan kaupasta. Ei mitään mauttomia vehnäpullia, mitä normaalisti saa isoista kaupoista.

Ota jauheliha lämpimään siksi aikaa kun teet alkuvalmisteluja.

Jauhelihaan ei tarvita muuta kuin runsaasti mustapippuria myllystä ja suolaa maun mukaan. Sekoita mausteen jauhelihaan ja muotoile siitä isoja, ohuita pihvejä käsin.

Laitoin muurikalle voi-öljyseosta ja paistoin jauhelihapihvit levyn keskellä ja lämmitin sämpylät reunoilla. Ne saivat hiukan väriä ja makua rasvasta.















Sitten ei muuta kuin kokoamaan annos:

sämpylä
pihvi
juustoviipale - kuumalle pihville
kurkut ja sipulit
salsa verde
lisäksi ketsuppia ja sinappia, jos haluaa, mutta ei periaatteessa tarvita

oheen coleslaw ja olut

hmmm… maistuis varmaan sullekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti