keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuaamu rannalla lintujen kanssa

Jaa-a. Vappupäivä. Vähän on olo haikea kuin västäräkillä rannalla. Siinä se katsoo aamuaurinkoa ja tuuli pöllyttää sulkia. Mekin pakkaamme autoa ja matka kohti etelää alkaa kohta. Huomenna arki ja töihinmeno.


Aamulla telkät pitivät aikamoista touhua - pikastartteja vedestä, pieni spurtti pitkin veden pintaa äänen kera ja laskeutuminen vähän matkan päähän. Kyseessä oli takaa-ajokisa. Aina kun telkkäuros tuli toisen telkän selän taakse etummainen lähti karkuun ja takimmainen ajoi hetken takaa. Sitten löyhyteltiin siipiä ja sukelleltiin muina miehinä. 



Pari päivää sitten todistin hassua tapausta: kolme telkkää kellui rannan läheisyydessä. Niiden takaa aivan pinnan tuntumassa lähestyi vaalea hahmo. Ajattelin, että iso kala on noussut lähelle pintaa, mutta ei. Kun hahmo oli aivan laitimmaisen telkän selän takana, se ponnahti ylös vedestä ja alkoi ajaa laitimmaista telkkää takaa. Se oli telkkäuros, joka "hiipi" toisen telkän selän taakse sukelluksissa :D

Hassua - olisipa ollut kamera valmiina!

Mistähän nämä takaa-ajot kertovat? Onko kyseessä naaraiden hurmaaminen, reviirin puolustaminen vai muuten vaan kevättunnossako telkät kisaavat?

Aamu oli lämmin. Terassin nurkassa tuulelta suojassa lämpö auringossa nousi lähelle 20 astetta. Söimme siis aamupuuromme ulkona. Siinä istuessa katselimme telkkien lisäksi rannalle juuri ripustettuun uuteen linnunpönttöön. Kun ripustimme sitä pieneen kuuseen, emme tienneet mitkä linnut tykkäävät pesiä kuusessa - jos mitkään? Eli oliko hyvä ajatus laittaa se kuuseen koivujen sijaan? Toisaalta olimme kuulleet, että linnut eivät tykkää liian tuoreista pöntöistä vaan pesivät mieluummin vanhoihin. Pelkäsimme, että emme näe tänä kesä vielä uusissa pöntöissä poikasia.


Mutta mitä näimmekään aamupalan aikana? Toinen sinitiaispariskunta kävi tutustumassa pönttöön! Hienoa! Olisi kiva saada useita pikku poikueita pihapiiriin. Toinen tiaisista tutkaili pöntön sisäänmenoaukkoa todella pitkään - ihan kuin se olisi merkannut sisäänmenon reunan, että tämä on sitten varattu! Toinen tyytyi istumaan oksalla ja katsomaan toisen puuhia - olisiko samalla pitänyt vähän vahtia. Aika kauan nimittäin tuo pöntön tutkailu kesti.



Tervetuloa kaikki pienet linnut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti