sunnuntai 24. elokuuta 2014

Broileri-kasvistäytteiset cannellonit

On vietetty aika leppoisa sunnuntaipäivä. Vettä tulee aina välillä ja välillä paistaa aurinko. Olen juossut kuvailemassa joutsenia, jotka ovat ilahduttaneet meitä aivan lähellä rannassa.

Otin kotoa mukaan cannellonipakkauksen, jota en ollut ehtinyt koskaan tekemään ja nyt oli hyvää aikaa näperrellä pikku italianherkku uuniin. Käytin täyttämisen apuna voiveistä, joka oli juuri sopiva työntelemään kananpaloja putkeen ja lapioimaan kasvistäytettä perään.

Tyhjensin taas pari ylimääräistä purkkia tähän, jotta ne eivät mene pahaksi. Kanapihvien lisukkeena olimme syöneet Arlan valmista kanakastiketta. Sitä oli puoli purkkia jäljellä, joten se päätyi cannelloneihin kerman sijaan. Sama kävi puolikkaalle salsapurkille. Näin syntyi kermainen tomaattikastike aidoista tomaateista ja salsasta. Jos sinulla ei ole jämiä mitä heittää kana-kasviskastikkeeseen, niin korvaa salsa ja tomaatit vaikka purkillisella tomaattimurskaa ja lisää vähän enemmän mausteita.


Broileri-kasvistäytteiset cannellonit

250 g broilerifileetä maustamaton
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ kesäkurpitsa
2 porkkanaa
3 tomaattia
½ purkkia salsaa
(½ purkkia kanalle tarkoitettua maustekastiketta)
sokeria
suolaa
sitruuna-/limepippuria
curryä
iso nippu silputtua persiljaa
1 pak. cannelloneja

Päälle:
1 purkki valmista valkokastiketta
1 dl juustoraastetta

Kuori kesäkurpitsa ja porkkanat. Raasta ne karkeaksi raasteeksi. Pilko tomaatit pieniksi paloiksi.

Paista kananfileitä rasvassa. Kuori ja hienonna sipuli ja kuullota öljyssä. Purista sekaan valkosipulinkynnet.

Kaada sekaan raasteet ja tomaatti kuutiot. Mausta ja anna poreilla hiljalleen 10–15 minuuttia.

Täytä cannellonit esim. pientä lusikkaa tai veistä apuna käyttäen. Lado ne uunivuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Kaada kääröjen päälle valkokastike ja ripottele lopuksi juustoraaste.

Paista 225 asteessa noin 30–40 minuuttia. Laita vuoan päälle pala foliota, ettei pinta pala.


Tarjoile salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti