tiistai 21. heinäkuuta 2020

Vanhanajan kesäinen mansikkakakku

Meille oli vieraita tulossa mökille ja halusin tehdä jotain todella perinteistä ja kesäistä eli vanhan ajan täytekakun tuoreista mansikoista. Ostimme tuoreita mansikoita 5 kg laatikon ja pakastimme tietysti suurimman osan talvea varten, mutta kaikki pehmeät mansikat murskasin haarukalla soseeksi ja maustoin pölysokerilla. Isot kauniit mansikat otin talteen koristelua varten. Päälle meni noin litran verran mansikoita halkaistuna ja toinen litra suunnilleen meni murskaksi täytettä varten. 
Pohjaksi tein ihan perussokerikakkupohjan 4 isolla munalla. 


Mansikkatäytekakku perinteiseen tapaan

Pohja:
4 munaa (isoa)
yhtä paljon sokeria
yhtä paljon jauhoja, joista noin puolet perunajauhoja ja puolet vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta

Kostutus:
0,5 - 1 dl  kivennäisvettä

Mansikkatäyte:
500 g mansikoita (n. 5 dl survosta)
vajaa ½ dl tomusokeria

Kerma-rahkatäyte:
4 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Päälle:
n. 1 litra mansikoita 

Kiille:
1 dl kiehuvaa vettä
1-2 rkl sitruunan mehua
½ dl hyytelösokeria

Pursotukset:
6 dl vispikermaa
3 tl sokeria
3 tl vaniljasokeria
n. ½ dl vaniljakreemijauhetta

Sokerikakkupohja tehdään ”kaikkea yhtä paljon” -periaatteella. Riko kananmunat lasiin. Mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria. Myös jauhoja tulee yhtä paljon siten, että puolet tai kolme neljäsosaa on vehnäjauhoja ja loppu perunajauhoja. Sekoita leivinjauhe jauhoihin.

Vaahdota munat ja sokeri. Siivilöi jauhoseos joukkoon pienissä erissä nuolijalla varovasti käännellen. Kaada seos voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (halkaisija 24 cm). Voit korvata korppujauhon myös esim. kookoshiutaleilla.

Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla 40 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa 3 osaan, jos mahdollista tai 2 osaan, jos kakku on matala. 

Mansikkasose:
Survo mansikat haarukalla. (Kostea sose toimii myös kakun kostukkeena, mutta punainen mehu värjää vaalean kakkupohjan). Sekoita mansikkasurvoksen joukkoon tomusokeri.

Täyte:
Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä rahka, sokerit ja sitruunamehu ja lisää seos kermavaahdon joukkoon.

Kokoa kakku:
Nosta ensimmäinen pohjalevy tarjoilulautaselle tai jos täytät kakun päivää ennen kostumaan, niin laita pohjalevy samaan irtopohjavuokaan kuin missä paistoit kakun. Kostuta vain tarvittaessa hieman kivennäisvedellä. (Huom! Kostuta kahta alinta pohjalevyä maltillisesti, sillä mansikkasurvoksesta imeytyy kosteutta pohjaan. Säästä ylimpään pohjaan eli kanteen suurin määrä kostuketta.) Levitä päälle puolet mansikkasurvoksesta ja kermatäytteestä. Laita päälle seuraava pohja, (kostuta) ja levitä loput täytteet. Nosta kanneksi viimeinen pohjalevy ja kostuta. Tasoita reunat lastalla, jos kakku on tarjoilulautasella. Jos täytät sen huomista varten, niin laita päälle kelmu ja kevyt paino esim. sileä lautanen ja nosta kakkupohja kylmään yön yli ja se mehevöityy hienosti seuraavaan päivään.

Koristelu:
Leikkaa isot mansikat puoliksi ja käytä pienet kokonaisina. Asettele mansikat kakun päälle. Valmista kiille hyytelösokeripakkauksen ohjeen mukaan. Lisää kuumaan veteen sitruunanmehu samalla, kun lisäät hyytelösokerin - sekoita. Levitä hyytelöliemi mansikoiden päälle silikonisudin avulla tai lusikalla valuttaen.

Mittaa kerma ja sokerit kulhoon. Vatkaa vaahdoksi. Siivilöi vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe. 
Laita kermavaahto pursotuspussiin, jossa on tähtitylla. Peitä kakun reunat kermaruusukkeilla tai pylväillä tai miten haluat pursottaa. Viimeistele pursottamalla mansikkapäällisen ympärille ketjumainen pursotus.


Kuvasta näkyy, että tein pystypursotukset ja tähtimäiset reunukset. Koristelupäivänä oli todella kova helle ja kerman pursottaminen oli hankalaa. Ruusukkeita kokeilin, mutta kerma ei pysynyt koossa, joten päädyin perinteiseen pystypursotukseen, joka on helpompi ja pikku tähtipursotukset kakun yläreunassa peittävät hyvin pystypylväiden päät. 

Sitten vain pari mintunlehteä päälle ja kakku tarjolle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti