maanantai 17. marraskuuta 2014

Flan eli espanjalainen paahtovanukas

Crema Volteada on perulaisten nimi Flanille eli espanjalaiselle paahtovanukkaalle. Espanjassa Flania kutsutaan nimillä Flan Espanõl tai Crema catalana tai Créme caramel. Espanjalaisten Créme Brulèe -versiolla on siis monta nimeä. Nyt teen kuitenkin perulaisen keittokirjan mukaan perulaisen Flanin.

Ohjetta päivitetty.

Annoksesta tulee joko 2 isoa flania tai 16 pikkuannosvuokaa.


Perulainen Flan eli paahtovanukas 

n. 3 dl sokeria
2 purkkia sokeroitua kondensoitua maitoa (sweetened condensed milk)
2 purkkia sokeroimatonta maitotiivistettä (evaporated milk)
1 purkillinen vettä (tai juomalasillinen, noin 2 dl)
6 munaa
1 tl aitoa vaniljaa (jauheena) tai 2 tl vaniljaesanssia

Huom. sokeroimatonta maitotiivistettä on tosi vaikea löytää. Jos teet paahtovanukkaan neljällä purkilla sokeroitua maitoa, siitä tulee aika makea. Voit korvata yhden purkin esim. kookosmaidolla. Laitan alle pari vaihtoehto tälle reseptille.

Paahda ensin sokeri. Laita sokeri pieneen paistinpannuun ja sulattele se hiljaisella lämmöllä. Sekoittele koko ajan. Varo ettet polta sitä tai siitä tulee kitkerää. Kun sokeri on sulanut, sen pitäisi myös olla kauniin vaalean ruskeaa.

Laita pikkuvuoat isoon uunivuokaan tai jos teet esim. lasissa piirakkavuokassa niin laita se uunivuokaan, johon mahtuu vettä.

Kaada kuuma sokeri vuokien pohjalle ja pyörittele sokeria myös reunoille. Varo ettet polta itseäsi kuumalla sokerilla.


Riko munat lasiin. Laita kondensoidut maidot, vanilja ja munat isoon tehosekoittimeen tai kulhoon. Sekoita nopeasti joko blenderillä tai sähkövatkaimella. Lisää vettä sekoittamisen aikana, jotta seoksesta tulee sopivan juokseva.

Kaada vanukasmassa kahteen isoon vuokaan tai pikku annosvuokiin. Lisää kiehuva vesi uunivuokaan ja paista vesihauteessa 175 asteisessa uunissa n. 1h isoja vanukkaita tai noin 40 minuuttia annosvuokia. Älä polta pintaa – voit laittaa folion vuokien päälle jos tuntuu, että pinta ruskistuu liikaa. Massa on kuumana vielä tytisevää., mutta se ei saa olla enää tahmeaa kun sitä koittaa vaikka veitsen kärjellä. Veitsenkärjen pitää olla kirkas kun sillä tökkää vanukkaan keskelle. Älä paista liian kauan.

Nosta vuoka kylmään ja anna jäähtyä perusteellisesti – vähintään vuorokausi kylmässä tai vaikka kaksi.

Flanin irrotus:

Seuraavana päivänä ota flan kylmästä ja laita se uunivuokaan vesihauteeseen ja lämmitä isoa vanukasta noin 20 minuuttia ja pikkuvuokia noin 10–15 minuuttia kuumassa vedessä.

Irrota reunat kiertämällä ohutta veistä pitkin reunaa.

Kumoa lautaselle, jossa on reunat, koska sokeri on sulanut pohjalla ja voi valua lautaselle. Tarjoile heti.


Vaihtoehtoja, jos et löydä sokeroimatonta maitotiivistettä:

Flan kookosmaidolla (n. 16 pikku purkkia)

n. 3 dl sokeria
3 purkkia sokeroitua kondensoitua maitoa (sweetened condensed milk)
1 purkki kookosmaitoa
1 purkillinen vettä (tai juomalasillinen, noin 2 dl)
6 munaa
1 tl aitoa vaniljaa (jauheena) tai 2 tl vaniljaesanssia

Puolikas annos flania kookosmaidolla (n. 10-12 pikkupurkkia):

n. 2 dl sokeria
2 purkkia sokeroitua kondensoitua maitotiivistettä
1 purkki kookosmaitoa
(½ purkkia vettä, 1 dl) voi jättää myös pois
3 munaa
½ tl aitoa vaniljaa (jauheena) tai 2 tl vaniljaesanssia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti