lauantai 29. marraskuuta 2014

Vuoden merkittävin mökkitapahtuma

Bengtillä oli syntymäpäivä nyt marraskuussa. Hänen poikansa Ossi & Peter järjestivät isälleen ison yllätyksen. Meillä on mökillä liehunut pikkuinen suomenlippu katonharjassa olevassa pikkuisessa lipputangossa aina kun olemme mökillä olleet. Joskus on ollut puhetta kunnon lipputangon hankkimisesta, mutta keskustelua pidemmälle se ei ole edennyt. Nyt pojat ajoivat mökille (huom. 5 tuntia/suunta) ja kaivoivat kuopan ja valoivat betonista lipputangolle perustukset ja järjestivät paikallisen rautakaupan kanssa paikalle 2 lipputankoa, joista valitsivat sitten sopivimman. Matkaan liittyi muitakin kommelluksia, mutta aikamoinen urakka heiltä. Tämä kaikki yhden päivän aikana ja salaa isältään. Katso Ossin video.

Bengt on viritellyt mökille muutaman kameran, jotka kuvaavat mökin pihaa kun olemme poissa.
Isännänviiri herätti ihmetystä...
Vara-avain on piilotettuna turvakaappiin, jonka salasanan laitoin pojille kun he matkasivat yllätystään tekemään. Ossi kuvasi tapahtumasta videon. Kaikki oli kuin agenttifilmistä. Kun juhlimme Bengtin synttäreitä, niin pojat antoivat ensin lipun ja isänsä ihmetellessä mihin sen sitten laittaisi – ehkä pitäisi se lipputankokin viimein hankkia – pojat näyttivät videon. Heidän isänsä oli niin ällistynyt, että video piti katsoa pari kertaa ennen kuin hän uskoi, että pojat oikeasti olivat käyneet mökillä ja hankkineet tangon sekä luoneet perustukset. Tämä oli ainakin vuoden yllättävin tapahtuma Bengtille – ja ehkä hänen mielestään myös vuoden merkittävin mökkitapahtuma.

Nyt sitten olemme viikonloppua viettämässä mökillä ja perustukset ovat kuivuneet, joten on aika pystyttää itse lipputanko ja tapauksen kunniaksi liputamme oikein Suomen lipulla. Kuvissa apuna on naapurin Peter, jolla oli kokemusta lipputangon pystyttämisessä. Homma kävi oikein näppärästi.

Tässä kuvia viimeistelystä eli tangon pystyttämisestä. Kiitokset Ossille ja Peterille – isänne on edelleen aivan yllättynyt ja onnellinen lipputangostaan!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti