sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Mokkapalat - kunnon kahviannoksella

Peruillasta jäi ihanaa perulaista kahvia – ei ihan tarpeeksi mutta riittävästi, jotta sain leivottua niistä mokkapaloja. Tämä onkin resepti, jota olen tehnyt tosi harvoin. En yleensä koskaan keittele kahvia kuin vieraille ja itse on juo kahvia koskaan, joten kahvia ei loju pannussa, jotta siitä voisi mokkapaloja tehdä. Olen kuitenkin aina tykännyt jostain syystä mokkapaloista, kun niitä koulujen myyjäisissä on tullut ostettua.

Tässä mokkapalat isolla tujauksella kahvia – ohje Maku-lehdestä.



Mokkapalat

200 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)

3 1/2 dl kahvijuomaa

5 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

4 rkl kaakaojauhetta

3 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

3 kpl munaa

Kuorrutus

75 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)

3/4 dl kahvijuomaa

6 dl tomusokeria

3 rkl kaakaojauhetta

Koristeluun

4 rkl koristerakeita

Aloita mokkapalojen valmistus kahvin keittämisellä. Mokkapaloihin sopii vahvahko kahvi.

Mittaa kattilaan rasva ja kahvi. Kiehauta ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita joukkoon rasvaseos.

Vatkaa puuhaarukalla munat taikinaan.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Kiehauta kattilassa rasva ja kahvi. Yhdistä tomusokeri ja kaakaojauhe keskenään. Siivilöi seos kattilaan ja sekoita kuorrute tasaiseksi. Lisää tarvittaessa tomusokeria saadaksesi sopivan paksun, mutta notkean kuorrutteen.

Levitä kuorrute jäähtyneen suklaapiiraslevyn päälle. Koristele mokkapalat strösseleillä, suklaarouheella tai karkeilla.

Leikkaa mokkapalalevy kaistaleiksi ja edelleen vinosti viipaleiksi tai neliöiksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti