maanantai 8. heinäkuuta 2013

Porkkanasosekeittoa ja lettuja Muurikalla

Niin kauan kun aurinkoiset helteet jatkuvat, en halua poistua huvilalta kaupunkiin vaan käytän ajan paremmin – auringonottoon!

Joten ruokapuolella tyhjentelemme jääkaappia ja teemme kevyttä helleruokaa siitä mitä löytyy.


Porkkanasosekeitto kahdelle

porkkanoita
liemikuutio
vettä
sipulia
viherpippuri Koskenlaskijaa ½ pakettia

Tyhjensin jääkaapista porkkanapussinlopun, jossa oli noin 6-8 erikokoista porkkanaa. Osa oli jo päistä huonossa kunnossa eli kuorimisen ja päiden poistelun jälkeen minulla oli ehkä noin viiden porkkanan verran porkkananpaloja. Löysin kaapista pienen pätkän myös kesäkurpitsaa, joten kuorin ja kuutioin sen ja heitin sekaan. Kuorin yhden pienehkön tavallisen sipulin ja yhden shalottisipulin.

Kiehautin puoli litraa vettä ja liotin siihen yhden kanaliemikuution. Heitin porkkanat, pilkotut sipulit ja kesäkurpitsan sekaan ja keitin vihannekset kypsiksi. Makua keittoon tuo Koskenlaskija. Kun vihannekset ovat kypsät, laita paloiteltu Koskenlaskija sulamaan sekaan. Soseuta keitto sauvasekoittimella.


Tarjoile vaikka tuoreen hiivaleivän kanssa. Koristele persiljasilpulla.

Samalla tapaan voi sosekeiton tehdä vaikka mistä vihanneksista, mitä sattuu kaapista löytymään.



Aidot ohraletut Muurikassa
1 l punaista maitoa
2 munaa
½-1 tl suolaa
2 dl ohrajauhoja (luomua)
1 dl täysjyvävehnäjauhoja ja 2 dl vehnäjauhoja (tai pelkästään 3 dl tavallisia vehnäjauhoja)

Sekoita kaikki aineet keskenään ja jätä ainakin 2 h kylmään turpoamaan.

Paista Muurikalla isoja, ohuita lettuja. Käytä aitoa voita tai voin ja öljyn sekoitusta (voimariini tai vastaava).

Vinkki: paista koelettu. Jos taikina on liian ohutta, letut repeilevät eivätkä käänny kunnolla. Laita silloin ½ dl lisää jauhoja taikinaan.

Vinkki 2: Laita noin ½ dl taikinaa Muurikalle ja ota Muurikka käsiisi patakintailla sekä pyöritä taikinaa hitaasti niin, että siitä leviää tasainen lettu. Jos taikina jää Muurikan syvennykseen, niin keskusta jää raa’aksi ja reunat palavat eivätkä letut tule ohuiksi ja paistu tasaisesti.

Tarjoa itsetehdyn mansikkahillon kera!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti