perjantai 7. helmikuuta 2014

Chili-valkosipulikanaa, Korianteri-limettiraita ja kesäkurpitsa"pasta"

Perjantai-illan kunniaksi kevyttä, mutta maukasta - tulista, mutta ei polttavaa - intialaisvaikutteista ruokaa.



Chili-valkosipulikanaa intialaiseen tapaan

4 broilerin rintafilettä
1 chili
4 kynttä valkosipulia tai 1 solo valkosipuli
1 rkl soijakastiketta
1/2 dl ruokaöljyä
1 tl suolaa
1 rkl mangochutneyta
2 tl intialaista "masala" mausteseosta (tuotu torilta intiasta, jossa masala on muutakin maustetta kuin mitä Suomessa tarkoitetaan) tai vaihtoehtona 2 tl poultry spice rub -mausteseosta (sisältää suolaa, korianteria, valkosipulia, basilikaa, salviaa, juustokuminaa, punaista chiliä, mustapippuria ja sinapinsiemeniä)


Hienonna valkosipulit ja chili (ilman siemeniä ja valkoista osaa). Sekoita kaikki mausteet ja öljy uunin kestävässä paistovuoassa.

Pyörittele broilerin rintafileet mausteseoksessa.















Paista 200 asteessa, kunnes ne ovat kauniin ruskeita (noin 20 min).

Korianteri-limettiraita

2 dl Valio turkkilaista jogurttia
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna
puolikkaan limetin mehu
1 limetin kuori raastettuna
1 rkl ruokosokerisiirappia tai sokeria
ripaus suolaa

Sekoita ainekset keskenään. Tarjoa kanan kanssa.





Kesäkurpitsapasta

1 kesäkurpitsa
voita tai öljyä
2 valkosipulin kynttä tai ½ solo-kynttä
½ chiliä
pala inkivääriä
suolaa ja mustapippuria
½ limetin mehu

Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi veitsellä ja leikkaa vielä viipaleet 3-4 osaan - ikään kuin tekisit nauhapastaa kesäkurpitsasta. Kuullota valkosipuli, chili ja inkivääri pannulla voissa. Lisää kesäkurpitsanauhat ja kypsennä pari minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla - lisää lopuksi hieman limettiä. Tarjoa kanan ja raitan kanssa.

Ruoan kanssa maistuu naan-leipä. Tee leipä itse, tässä resepti - tai osta kaupasta valmis naan-leipä ja lämmitä se mikrossa.

6 kommenttia:

  1. Tein tänään samanlaista ruokaa, kiitos tämän blogin inspiraation!

    Minulta puuttui aineksia, mutta korvasin toisilla.

    Enpä olekaan syönyt pitkään aikaan niin hyvää ruokaa. Ja hyvä tuoksu jäljellä, ei mikään ällöttävä palanut rasva, vaan intialaiset mausteet!

    Kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä, Raili!

    Ihanaa saada palautetta - niin harva kommentoi mitään. Kiva kuulla että tästä tykättiin!

    Kun aloitin tämä teon, niin otin kuvia blogia varten, vaikka mielessä oli, että mitähän tästä tulee? Sopiiko intialainen kana ja kesäkurpitsapasta yhtään yhteen. Mutta hyvä, että tein - tästä tuli minunkin uusi lempiannos, jota tehdään toistamiseen...

    Kesäkurpitsapastaa olen tehnyt aiemminkin, mutta italialaiseen tapaan tarjonnut sen tomaattikastikkeen kanssa. Ihan kivaa, mutta ei niin "mausteista" kuin nyt kun maustoin sen vähän thai-tyyliin.

    VastaaPoista
  3. Monet eivät kommentoi, vaikka tykkäävätkin. En minäkään aina, mutta tottakai aina silloin jos olen "lainannut" jonkun hyvää ideaa/reseptiä! :D

    On kiva kun on näitä blogeja missä käydä seikkailemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan erilaisia ruokablogeja!

      Linkitän kanssa aina kun olen lainareissuilla tai kerron kenen idea ja mitä muutin...

      Poista
    2. Hyvä resepti. Kesällä kannattaa duunaa ite chutney kotimaisista aineksista. Oon käyttäny tohon rparperichutneya, mut karviainen sopisi varmasti myös hyvin.

      Poista
    3. Raparperi- tai karviaischutney kuulostavat hyviltä. Nyt on juuri karviaisaika, joten sitä kannattaa kokeilla - nam!
      Ja kiitos kommentista!

      Poista