perjantai 9. lokakuuta 2015

Lehtipihvit uunijuuresten kanssa

Siitä onkin todella pitkä aika, kun viimeksi olen paistanut naudanlihasta lehtipihviä. Liha on viime vuosina ollut aika kallista eikä liharuuat muutenkaan ole meillä kovin suosittuja, joten pihvejä tulee tehtyä todella harvoin. Joskus tosin haluan huomioida Bengtiä ja paistaa hänelle jotain kivaa liharuokaa – ja pihvit ovat kyllä siihen hyvä keino!


Nyt syksyllä, kun juurekset ovat aivan tuoreita ja niitä löytyy kaupasta/torilta monta mielenkiintoista lajia, ne ovat hyvä lisuke pihvien kanssa. Uunijuurekset ovat myös minun lempilisuke – tai vaikka pelkästään syötynä kokonainen kasvisateria. Niitä voikin valmistaa vähän reilusti ja syödä seuraavana päivänä pikku lounaaksi.

Aloita ensin juuresten tekeminen, koska pihveihin menee vain hetki. Mutta ota tässä vaiheessa lehtipihvit huoneenlämpöön, koska niiden pitää olla huoneenlämmössä ainakin tunti ennen paistamista.


Uunijuurekset

4 porkkanaa (voi olla erivärisiä porkkanoita kuten keltaisia tai punaisia oranssien lisäksi)

3 kelta- tai punasipulia, jos ne ovat kesäsipulia, laita myös varret mukaan

1-2 palsternakkaa

4 punajuurta

pala mukulaselleriä

1 kyssäkaali

2 rkl oliiviöljyä

1 tl suolaa

ripaus mustapippuria

1-2 tl timjamia

Kuumenna uuni 200-225-asteiseksi. Kuori porkkanat, sipulit, palsternakka, punajuuret, selleri ja kyssäkaali. Leikkaa kaikki juurekset lohkoiksi tai kookkaiksi paloiksi. Voitele uunivuoka öljyllä, laita kasvikset vuokaan, kääntele ja mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla.

Kypsennä noin 35 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat kypsiä.



Lehtipihvit

naudanlihaa valmiiksi pihveiksi leikattuna
suolaa ja pippuria myllystä
voita ja öljyä paistamiseen
(maustevoinappi)

Lehtipihvien paistaminen

Nuiji lehtipihvit vähän ohuemmiksi lihanuijalla vaikka tuorekelmun tai voi-/leivinpaperin välissä. (paperi tosin rikkoontuu helposti).


Kuumenna (valurauta-)pannussa tilkka öljyä ja nokare voita. Kun öljyn pinta väreilee ja rasva hieman ruskistuu, on pannu tarpeeksi kuuma.


Laita pihvi pannulle. Käännä pihvi, kun lihan pintaan nousee lihasnestettä. Lehtipihvi kypsyy noin minuutissa/puoli.

Mausta kypsä pihvi suolalla ja pippurilla.

Tarjoile heti uunijuuresten ja maustevoinapin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti