sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Raparperipiirakkaa ja lakukastiketta

Parin viime viikon kunnolliset pakkaset ovat olleet tervetulleita ainakin pakastimen sulatusta varten. Viime talvena ei ollut yhtään sellaista viikonloppua, jolloin olisi ollut kunnon pakkanen ja että olisin sattunut olemaan kotona – en sano, ettei pakkasia viime talvenakin ollut, mutta ei niin, että pakkasen sulatus olisi onnistunut. Sulattelin viimeksi pakkasen niin, että kiedoin kaikki tavarat sanomalehtiin ja kuumien vesikattiloiden avulla sulatettiin pakkanen tosi nopeasti, jotta saatiin se taas päälle ja tavarat sisään.

Nyt oli aivan ihanaa, kun sai kantaa kaikki tavarat pakkasesta koreissa ulos. Laitoin kunnolla päälle ja lajitella ulkona kaikessa rauhassa vanhat roskiin, kohtuullisen vanhat kannelliseen laatikkoon, josta ne on tarkoitus käyttää mahdollisimman pian ja säilytettävät pestyihin koreihin takaisin. Ja pakastin sai sulaa koko päivän rauhassa ja kuivua. Täytimme sen vasta ihan myöhään ja osa tavaroista jäi siis ulos pakkaseen odottamaan ruoaksi päätymistä. Tämä siis oli pari viikkoa sitten.

Nyt kun kelit kääntyivät lähemmäs nollaa, oli aiheellista katsoa mitä oikein päätinkään tehdä nopeasti ruuaksi. Raparperin palasia olin pilkkonut pari kolme pussillista, joista otin sulamaan siivilään puolitoista pussia eli reilun litran. Niistä teen vähän erilaisen raparperipiirakan – ja poikien toiveesta tällä kertaa myös vähän erilaisella kastikkeella….

Raparperipiirakka pakastimen antimista

3 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1,5 dl maustamatonta jugurttia

1 dl pullomargariinia

1 dl sokeria

1 l raparperinpaloja

vuoan voiteluun: pullomargariinia

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Voitele lasinen piirakkavuoka.

Sekoita kuivat aineet eli vehnäjauhot ja sooda keskenään. Lisää jogurtti ja rasva sekä puolet sokerista.

Sekoita taikina nopeasti sekaisin puuhaarukalla.

Levitä taikinaa piirakkavuokaan lastalla niin että se peittää pohjan. Kaada raparperit päälle. Purista ne kuivemmaksi, jos olet sulattanut ne pakkasesta. Lisää sokeri pinnalle.

Paista 225 asteessa 20-25 min.


Helppo lakritsikastike

4 dl maitoa

1 kananmuna

1 rkl perunajauhoja

3 rkl sokeria

1-2 rkl lakritsijauhetta (maun mukaan)

(0,5 tl aitoa vaniljajauhetta)

Vatkaa kylmä maito, muna, lakritsijauhe ja perunajauhot kattilassa niin, että munan rakenne rikkoutuu täysin.

Kuumenna seosta koko ajan vispaten, kunnes seos sakenee ja pulpahtaa kerran. Älä anna kiehua!

Siirrä kattila kylmään veteen, lisää sokeri ja halutessasi vähän vaniljaa. Hämmennä silloin tällöin, kunnes kastike jäähtyy niin, ettei enää polta sormea. Kaada tarjoiluastiaan.

Valmistusaika noin 10 min.

Tarjoile piirakan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti