keskiviikko 28. elokuuta 2013

Uunilohta thaimausteilla

Lähikaupassa oli lohifilee tänään tarjouksessa ja siitä tulee illan ruoka. Vaeltaessani hyllyjen välissä mietin, miten kalan maustaisin ja aasialaisten mausteiden kohdalla pysähdyin miettimään mitä kaikkea thai-keittiössä käytetään... Käteen tarttui uusi tuttavuus korianteritahna, chilipalkoja ja lime tulivat mukaan hevi-osastolta, vähän muita kaivelin kotona kaapista. Näin syntyi vähän erilainen thai-lohi.


Uunilohta thaimaalaisittain

1 lohifilee
1 lime (kuori + mehu)
ripaus suolaa
1 tl korianteritahnaa
1 tl inkivääritahnaa
1-2 rkl soijaa
1 tl hunajaa
1 chili
ruohosipulia
seesaminsiemeniä

Nypi lohifilee ruodottomaksi ja poista nahka. Leikkaa sopiviin annospaloihin. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla ja nosta kalanpalat vuokaan. Ripottele hieman suolaa myllystä.

Raasta limestä kuoren vihreä osa kalapalojen päälle. Purista limestä mehu ja yhdistä kulhossa mehuun molemmat tahnat, soija ja hunaja. Levitä mausteseos kalapalojen päälle.

Poista chilistä siemenet ja valkoinen osa. Viipaloi chili ja levittele kalojen päälle. Koristele ruohosipulisilpulla ja seesamin siemenillä.

Laita uuniin 200 asteeseen noin 20–30 minuutiksi riippuen kalojen koosta.



Keitä lisukkeeksi riisiä.

Tarjoa kala riisin ja salaatin kera.

Yksinkertainen salaatti syntyy tomaattilohkoista, kurkusta ja Apetinan salaattijuustosta (snack, maku chili) ja vaaleaasta balsamicosta. Lohko tomaatti ja kurkku. Lisää juustokuutiot öljyineen ja chilipaloineen. Lisää vaaleaa balsamicoa loraus. Salaatti on valmis.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti