perjantai 2. tammikuuta 2015

Ruis-piimäsämpylät

Joulun leivonnasta jäi yli myös 0,5 litraa piimää, jonka tänään ajattelin leipoa ruissämpylöiksi. Taikina on muuten ihan perussämpylätaikina, mutta lisään siihen hieman kuminaa ja käytän juurta hetken aikaa ennen kuin alustan sen sämpylätaikinaksi. Näin syntyy hieman rukiisempi maku.


Ruis-piimäsämpylät

0,5 l piimää
1 pussi kuivahiivaa
2 rkl siirappia tai hunajaa tai ruokosokeria
2 tl suolaa
4 dl ruisjauhoja
0,5 dl öljyä
1 rkl kuminaa

5-8 dl hiivaleipäjauhoja

muuta: maitoa voiteluun

Lämmitä piimä varoen joko kattilassa tai mikrossa 42 asteiseksi. Lisää siirappi ja suola. Sekoita ruisjauhot huolellisesti joukkoon. Lisää öljy sekä kumina sekä kuivahiiva – sekoita puukauhalla ja jätä taikina liinan alle ”käymään” puoleksi tunniksi.

Kun taikina vähän kuplii ja näyttää käyvän, lisää hiivaleipäjauhoja ja alusta taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä kaksinkertaiseksi. Tällä kertaa käytin vain 5 dl hiivaleipäjauhoja. Joskus niitä menee jopa tuo 8 dl. Alusta siis jauhot vähin erin, jotta tiedät milloin niitä on riittävästi. Taikina saa olla vielä vähän tarttuvaa, kun siinä on tarpeeksi jauhoja. Liian paljon jauhoja tekee sämpylöistä kuivia ja murenevia.

Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle/-alustalle ja muotoile siitä sämpylöitä. Nosta sämpylät kohoamaan leivinpaperille 10 minuutiksi.

Voitele sämpylät maidolla ja paista 225-asteisessa uunin keskitasossa noin 10-12 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti