Kaunis ruskasunnuntai

Lokakuun sunnuntai – aivan mahtava ilma – aurinkoista ja lämmintä!

Kaksi päivää ja yötä oli tuullut todella lujaa. Kattopellit ovat kolisseet ja perjantaiyönä havahduin kovaan räminään. Koska oli pimeää ja tuulista en jaksanut nousta katsomaan mikä ihme meni rikki moisella kolinalla, mutta aamulla kun heräsin, niin heti ulos asuttuani katselin varovaisesti ympärilleni. Missään ei näkynyt kattopellinpaloja tai muita epämääräisiä tavaroita hujan hajan. Kävin aamiaisella keittiössä ja kun marssin takaisin makuukammariin, ihmettelin mitä varten puutarhakalusteemme eli muovituoli oli keskellä pihaa: aivan pystyssä ja sievästi, mutta ihan väärässä paikassa! Eikö sen olisi kuulunut olla katoksen alla missä muutkin kesäkalusteet ovat talvisuojassa? Tuuli oli ilmeisesti tarttunut tuoliin ja lennättänyt se kolinalla alas katoksesta, ympäri ympäri portaita ja keskelle pihaa – pystyyn!

Sunnuntai-aamuna heräsin tavallista aikaisemmin – taas linnun huutoon. Tällä kertaa kyseessä ei ollut joutsen vaan urossorsa. Siellä ”repe” istui naapurirannassa kivellä ja huusi välillä kutsuen, mutta ilmeisesti kutsumista oli tehty jo niin kauan, että välillä ääni särähti ja kuulosti kuin lintu olisi itkenyt ja ääni sortuisi tunteen painosta. Aivan tuli tippa linssiin itsellekin ja toivoin että ketä tahansa Repe huutelee, niin huutoon vastataan. Sääliksi kävi yksinäistä lintuparkaa!

Iltapäivällä kesken pihapuuhien sitten tapahtui iloinen asia: Repe ja naarassorsa uiskentelivat ohitse järven poukamaa kohti. Repe äänteli vaimolle/tyttöystävälle ja piti aktiivisesti huolen, että pari pysytteli yhdessä. Kaivattu puoliso oli löytynyt! Ihanaa!

Ruska on aivan mahtava. Pihan komein puu on tällä hetkellä iso vaahtera, joka normaalisti jököttää keskellä pihaa ja tuuheana puuna pimentää aikamoisesti näkymiä ja jonka mieheni on usein uhannut sahata pienemmäksi. Mutta näin syksyllä se on upea! Ja upea oli päiväkin: kirkkaan sininen taivas, keltaiset koivut ja punainen vaahtera. Hienoa!

En muista koskaan aikaisemmin, että tähän aikaan olisi ollut näin lämmintä. Yleensä kun olemme lokakuussa laittamassa huvilaa talviteloille, niin sataa vihmoo, pitää laittaa kumisaappaat jalkoihin ja sadetakin päälle. Myös monena syksynä olen pessyt kesäkukkien laatikoita ja ruukkuja kumihanskat kädessä, kylmissä vesissä ja nenä vuotaen. Nyt pesin kaikki purnukat noin +12 asteen lämmössä, auringonpaisteessa ja yhtään ei palellut – päinvastoin. Tuli kuuma ja otin fleecen pois ja touhusin t-paidassa.

Syyspuuhiin liittyy myös pupuverkkojen asennus. Pienet omenapuumme, jotka urheasti tekivät tänä syksynä ennätyssadon, saivat suojat ympärilleen, että säästyvät pupujen hampailta ja voivat ensi vuonna taas ilahduttaa ihanilla ompuilla. Niitä onkin liian usein syöty aivan lumen tasalle eli noin puolet koko puista on kalvettu ja rikottu, joten puut ovat enemmän pensaita kuin puita. Nyt meillä on isot ja paksut verkot, joten jänikset saavat etsiä ruokansa jostain muualta.











Viimeinen ruusu vielä taistelee syksyä vastaan ja kukkiin niin komeasti. Nappasin siitä kuvan. Se tuskin enää on näin kauniina parin viikon päästä kun menemme seuraavan kerran huvilalle.

Järvi oli aivan tyyni sunnuntaina. Vesi on laskenut kovin alas – koko kesä on ollut kuivaa ja sama kuivuus on jatkunut syksyllä. Pohjaan näkee tosi hyvin ja se on alkanut kasvaa jotain sammaleen näköistä kasvustoa. No, ainakin hauenpoikaset viihtyvät. Näin muutaman hauenpoikasen makaavan aivan liikkumatta matalassa vedessä, heinikon seassa. Mitä mahtoivat vaania? Ainakin jotain pikku ahvenia näkyi, mutta vähän liian suuria hauen saaliiksi.

Lopuksi muutamia ruskakuvia: punaisia pensasmustikan lehtiä ja keltaisia rantakuvia.