maanantai 21. huhtikuuta 2014

Lammaspita-leivät

Toinen pääsiäispäivä on ollut oikein kaunis ja lämmin. Lämpöä on ollut noin 15 astetta ja aurinko paistaa. Järvi oli aika tyyni. Hieman unelias tunnelma on ollut niin pihassa kuin järvellä, missä linnutkin ovat olleet rauhallisesti

Siivosin tänään remontin jälkiä ja pesin kaikki remontoidun olohuoneen ikkunat. Ei mikään helppo nakki, kun ne olivat täynnä remontista tullutta pölyä, mm. puunsahauspölyä sekä puhallusvillan jälkiä pitkin uusia ikkunoita. Ikkuna ovat hienot, uudet ja niin hohtavan valkoiset, mutta kaikkea puhallusvillaa en saanut irti laseista. Täytyy jatkaa uusintapesukierroksella, joten eiköhän villa jossain vaiheessa lähde.

Myös ruuan suhteen tänään on ollut aika rauhallista – jämäpäivä. Eli mitä tehdä pääsiäisen lammaspaistin jämistä? Minun nyhtölampaani päätyi tänään pita-leipien väliin. Samaan tapaa tein viime isänpäivän aikaan nyhtöpossun pita-leipien väliin ja tänään samaa ideaa käyttäen söimme kreikkalais-turkkilaiseen tapaan lammaspita-leivät.

Laitoin leipätaikinan kohoamaan ikkunanpesun ajaksi ja sitten vain nopea leipominen ja uunin loppulämpöön nyhtölammas lämpiämään. Koko ateria valmistui nopeasti ilman suurempia tekemisiä, muun askaroinnin ohessa. Ja työn jälkeen ruoka maistui oikein hyvälle!

Lammaspita-leivät

valmista nyhtölammasta tai kypsää lampaanpaistia
pita-leipiä
tomaattia ja kurkkua
tsatsikia

Tee ensin pita-leivät tai osta /lämmitä valmiita. Tässä on pita-leipien ohje. Ohjeesta poiketen käytin tänään reilun puolet jauhoista täysjyvävehnäjauhoja. Jauhoja meni vähemmän kuin kevyellä durumjauholla ja leivistä tuli ”ruokaisampia”.

Pita-leivät, n. 8-10 kpl

3 dl vettä
10–12 dl (durum)vehnäjauhoja
6 tl sokeria
1 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa

Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi. Lisää siihen sokeri ja kuivahiiva.

Mittaa puolet jauhoista astiaan, ja sekoita suola niihin. Tämän jälkeen lisää neste. Sekoita ja alusta kokoajan jauhoja lisäten. Alusta kunnes taikina on sopivan kimmoisaa. Saa jäädä aika pehmeäksi.

Laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan.

Kun taikina on turvonnut kaksinkertaiseksi alusta ilma pois ja kaada leivonta-alustalle. Jaa taikina 8 tai 10 yhtä suureen osaan. Pyöritä palat palloiksi ja kauli niistä halkaisijaltaan noin 15cm ohuita leipäsiä. Anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin 20 min.

Lämmitä uuni 225-asteeseen. Juuri ennen uuniin laittamista suihkuta suihkepullolla vettä leipien pinnalle (tai valele vettä pullasudilla). Paista 8-10min ja jätä liinan alle jäähtymään. Leipien pitäisi olla sisältä ontot, jolloin täyttäminen on helppoa.

Sitten ei muuta kuin täyttämään leivät ja syömään. Ihanan täyttävää ja maukasta!
Eilistä tsatsikia mukaan - nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti