perjantai 13. helmikuuta 2015

Tomaattikeitto

Tänään oli keittopäivä. Tein ihanan, nopean ja helpon tomaattikeiton valmiista tomaattimurskasta ja täydensin sen paksun kermaiseksi sulatejuustolla. Olen tehnyt vastaavaa keittoa aiemminkin, mutta sama resepti löytyy myös Valion sivuilta. Valion Koskenlaskija sulatejuusto on yksi lempijuustoistani, joilla sakeutan tomaattikeiton lisäksi myös porkkanakeiton, bataattikeiton, peruna-purjokeiton tai minkä tahansa sosekeiton, jonka haluaa ruokaisemmaksi.

Keiton kanssa maistuvat tuoreet sämpylät, juustolla kuorrutetut maalaisleipäviipaleet tai vaikka itsetehty patonki.

Tomaattikeitto

1 tlk paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa , esim. Mutti

1 tlk vettä

1/2 - 1 kasvisliemikuutiota (Vogelin suolaton yrttikuutio on hyvä)

1 rkl (tummaa) sokeria

1 pak Valio Koskenlaskija sulatejuustoa

tuoretta basilikaa

Kaada paseerattu tomaatti kattilaan. Lisää vesi sekaan samalla purkilla (tulee myös huuhdeltua purkki samalla). Kuumenna kiehuvaksi. Lisää liemikuutio, sokeri sekä sulatejuusto paloiteltuna. Kuumenna sekoitellen kunnes juusto sulaa.

Kuohkeuta keitto sekoittamalla sitä hetki sauvasekoittimella. Jos käytät tomaattimurskaa, niin samalla tomaatinpalat pilkkoutuu. Lisää keiton pinnalle tuoretta basilikaa. Tarjoa tuoreen leivän kanssa lounaaksi tai kevyeksi iltaruuaksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti