lauantai 30. elokuuta 2014

Hedelmäiset ”munahampurilaiset”

Lauantaiaamuna on ihana nukkua pitkään ja ottaa rauhallisesti myös aamiaisen suhteen. Kysyin mieheltäni mitä hän haluaa aamiaiseksi ja vastaus oli ” tee jotain munista”.

Ja tuoreita munia meillä on. Siispä töihin. Tekisinkö munakasta, paistettuja munia, keitettyjä – hm…

Kaivelin kaappeja ja idea munahampurilaisesta syntyi, kun kasasin keittiön pöydälle kaikkea kivaa mitä haluaisin munien lisäksi syödä. Minulla oli myös aivan ihania isoja, kotileipomon tekemiä hampurilaissämpylöitä. Siispä ei muuta kuin munia paistamaan – lettupannussa, jotta niistä tulee kiinteitä ja pyöreitä. Pekonia paistoin grillin muurikassa eilisen cajun-mausteöljyn rippeissä. Lisäksi pyöräytin pekoni-cajun-öljyssä nektariineja hetken aikaa ja sitten ei muuta kuin kokoamaan aamiais-/brunssiannosta.


Hedelmäiset ”munahampurilaiset”

Muurikassa lämmitetyt ja paahdetut hampurilaisleivät

paistetut munat, 2 kpl/annos

paistettua pekonia

paistettua nektariinia

salaatinlehtiä

tomaattia

fetajuustoa viipaleena


Kokoa leipä ja syö käsin hampurilaisen tapaan, jos pystyt. Sottaista puuhaa, mutta hyvää! Tai sitten syö pala kerrallaan veitsellä ja haarukalla pilkkoen – vähemmän sottaista.

Arvaat varmaan kummalla tavalla minä söin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti